maanantai 25. elokuuta 2014

Seinävuoren rotkolaakso

Matkalla Savonmuan kautta "takaisin Pohjois-Karjalaan".

Kesä on mennyt pääosin mökkiä remontoidessa. Kun viimein tuli valmista, saatoin lähteä pienelle luontokuvausretkelle. Kalliorotkot ovat aina komeita ja kiinostavia, siksi siis niitä tavoittelemaan. Ensimmäiseksi reitille osui Tuusniemen Seinävuoren rotkolaakso Pohjois-Savossa.
Rotkolaakso yhdistää Iso- ja Pieniseinälammen.


Läksin kierrokselle vastapäivään kiertäen ja vastaantullut rouvashenkilö totesi minun kiertävän lenkkiä väärinpäin. No, eipä mitä, valintani osoittautui draamankaarta noudattavaksi, sillä herkut tulivatkin vasta jälkimmäisellä puoliskolla.


 Kaunis oli Pieni Seinälampi, mutta rotkoa kaipailin.


Tästä se alkaa lammen pohjoispäästä.


Alhaalla vehreyden keskellä kasvoi kookkaita kanttarellejä. Sinne saivat jäädä edelleen, sillä polku kulkee jyrkänteiden yläreunalla.


Kostea rotkolaakso on todella vehreä ja monensävyisen vihreä.


Korppi näkyy asustaneen kallionkielekkeellä. Suoraa yläpuolella on näköalalava, josta laaksoa voi ihailla.


Pohjalla juoksee metsäpuro, joka osaltaan vaikuttaa kasvilajistoon ja niiden runsauteen.




Ei voi minkään, mutta sanottava on: mykistävän kaunista!


Tuusniemen kunnan kunniaksi on todettava, että selkeän opastuksen ansiosta alueelle on helppo löytää ja siellä kulkea. Kotalaavu huoltorakennuksineen ja pöytäryhmineen on poikkeuksellisen laadukas ja siisti. 10+ Kiitos





Seuraavan päivän retkeen keräilin voimia yöpymällä Tuusniemen satamassa kuvan aluksella. Kesän majoituskausi oli jo ohi, mutta ystävällinen laivanvarustaja otti minut ja paikkakunnalle saapuneen oululaisen autourheilutuomarin laivansa suojiin. Seuraavana päivänä kylällä oli rallisprint-kisa. Alus on laskettu ensimmäisen kerran vesille jo 1899. Elonsa aikana se on ehtinyt palvella monessa tehtävässä ja monella reitillä.






1 kommentti:

  1. Hienon näköistä. Kiitos kuvista! Viikonloppuna tiedossa reissu rotkoon :)

    VastaaPoista