Satunnaisen Retkuilijan aarrearkusta

Minulla on ollut ilo ja onni päästä viime vuosina Anssin eli Satunnaisen Retkuilijan opastamana paikkoihin, joista useimmat meistä eivät ole koskaan edes kuulleet. Nyt oli 15.-16.heinäkuuta kohteena Sorsakosken Tynnyrikivi, Kuivataipaleen museokanava Suonenjoella, Ikoinniemen Linnavuori Savonlinnan eteläpuolella ja pari seutukunnan kalliomaalausta.

Tie tynnyrikivelle sivuaa savolaista metsäpeltoa, jonka pientareet pursusivat monenmoisia niittykukkia. Olenko väärässä, mutta minusta tuntuu, että tällaiset luonnonkukkameret ovat monin paikoin mennyttä aikaa.

Missä kukkia, siellä perhosia. Pihlajaperhonen ja moni muukin käytti tarjoilua hyväkseen.

Valtava Tynnyrikivi oli joskus haljennut ja muodosti nyt suojaisen lipan . Läheisellä, nyt jo metsittyneellä, pellolla työskennellet ovat kertomusten mukaan pitäneet paikkaa lepo- ja ruokailupaikkanaan. Varmaan sitä ennen moni muukin.

Tynnyrikiveltä siirryttiin Kuivataipaleen museokanavalle.  Sulutus hoituu lihasvoimalla.

"Kuivataipaleen sulkukanava sijaitsee Suonenjoella ns. Savonselän vedenjakajalla. Puusulku on maamme ainoa, joka yhdistää kaksi eri vesistöä: sen toisesta päästä vedet kulkeutuvat Saimaaseen, toisesta Päijänteeseen. Kun vuosikymmeniä käyttämättömänä ollut kanava restauroitiin jälleen 1994 alkaen käyttökuntoon, lisääntyivät sekä matkailijoiden määrä että pysyvät työpaikat alueella.

Hackman-yhtiö rakennutti Kuivataipaleen avokanavan 1860-luvulla puutavaran uittoa varten. Paasveden ja Kuvansin yhdistävä kanava on 300 metriä pitkä, 4,5 metriä leveä ja runsaan metrin syvyinen. Kokonsa puolesta se soveltuikin lähinnä uittoon ja venekuljetukseen. Vuosina 1890-91 kanavaan lisättiin sulkukanava, mutta pian sen jälkeen, Savon radan valmistuttua, uittojen tarve vesireitillä väheni. Sulku oli kuitenkin käytössä vuoteen 1951 asti ja kanavan käyttö loppui kokonaan 1960-luvulla." (http://museovirastorestauroi.nba.fi/teollisuuskohteet/kuivataipaleen-sulkukanava)

Ennen sulkujen aukaisemista on avattava patoluukku. Näyttää käyvän voimille, vanha äijä.

Seuraavana päivänä ajeltiin Savonlinnan eteläpuolelle, mistä löytyy Ikoinniemen Linnavuori. Minkäänlaisia merkkejä varustuksista ei maastosta löydy, mutta vuoren muoto on kyllä sopiva linnoitukselle.

 Näkymä on upea Pitkä Pihlajaveden Kankaisselälle.

Perhoset olivat täälläkin liikkeellä. Anssi sai ihailijan häiveperhosesta.

Viereisen Haukkavuoren seinämässä piti oleman kalliomaalauksia. Sinne siis. Sorvalammen puoleiselta seinämältä sellaisia löytyikin. Minun laajakulmaobjektiivini ei vain soveltunut niitä taltioimaan. 3,8 metrin korkeudelta hahmottuu kaksi 40 senttimetriä korkeaa tikku-ukkoa. Onko kuvassa ET:n silmä? Ei, se on tafoni eli rapautumisonkalo, joka sekin löytyy Haukkavuoren seinästä.

Jos löydät tämän lippaluolan, olet maalausta lähellä. Tutkaile tuosta vasemmanpuoleisestä seinämästä.

"Ja sitten vuoren päälle, että heilahtaa!" komensi Anssi. Ei se ihan niin mennyt, mutta päälle kiivettiin, tosin kiertotietä.

Paluumatkalla kasvustossa luikerteli paksu kyynaaras. Jälkikasvua on siis tiedossa.

Näin sen Anssi kuvasi.

Reilu kymmenen kilometriä koiliseen Suurijärven taakse. Siellä keskeltä metsää on siirtolohkare, jonka alapinnalta löytyy pari kuviota.

Ovatko eläimiä, kenties karhuja?

Kiven kulmassa on tällainen hahlo. Onko tässä teroitettu jotain kirveentapaista tai nuolenkärkiä?

Sitten olikin aika siirtyä Savonlinnaan ruokailemaan. Kylläisinä jatkoimme omille teillemme, Anssi mökille huussin tekoon, ja minä kesäretkelleni Kiteen suuntaan.

Geokätköilyä Rautalammin ja Hankasalmen maisemissa

Tyttären pojat Veikko ja Voitto tulivat juhannuksen jälkeen mökkikaverikseni Rautalammelle. Teimme kolme päiväretkeä, aiheena olivat geokätköt, joiden etsintä on pojille mieluista puuhaa. Usein kätköt löytyvät mielenkiintoisilta ja komeilta paikoilta, joten retkeily on siksikin mukavaa.

Ensimmäisenä päivänä tarkoitus oli etsiä kätköjä vesiltä, Etelä-Konneveden kansallispuistosta. Sää ei tosin lupaillut hyvää. Kalasääskikään ei ollut kotona.

Järven kätköt on aseteltu kanootista löydettäviksi. Iso veneemme oli liian korkea ja syvällä kulkeva näiden etsintään. Lisäksi meidät yllätti sade ja puuskainen tuuli. Ainut saavutus oli Voiton kastuneet housut. Venhomme Jatta ajettiin Tuohisalon suojaiseen lahden pohjukkaan ja syötiin sentään eväät.

 

Toisena päivänä lähdettiin autolla Konnekosken, Kerkonkosken ja Iisveden kierrokselle. Pojilta löytyy puhelimista kartat ja kätkötiedot, joiden mukaan etsintä tapahtuu. Tämä Törmälän riihen kätkö oli kaikista vaikein.

Olisko täällä?

Jostain hirsien välistä se sitten löytyi. Merkinnät kuntoon ja putki takaisin piiloon. Löytö kirjataan myös kännykän ohjelman muistiin.

Konnekosken alapuolelta löytyi myös kätkö ja läheisella laiturilla pidettiin lepotaukoa. Vainukoira Cara saa tunnustusta.

Matka jatkuu.

Lounastauko Kerkonkosken Keitaalla, josta saa pitsat vailla vertaa.

Kerkonkosken kanava yhdistää Niiniveden ja Kiesimän. Tätä reittiä pääset itään Pielavedelle saakka. Kumikanavalla (traktorikyydillä) voit jatkaa Saimaan vesistöön ja sitten vaikka Lontooseen.

Kanavan etelärannalla on varauduttu aikoinaan mahdolliseen Pietaria kohtaavaan sotilaalliseen uhkaan. Näillä main on myös yksi kätkö.

Mökille koukattiin Iisveden Kolikkoinmäen kautta. Linkistä voit tutustua menneeseen sahatyöläisten asuinkulttuuriin. Olisipa keksitty aikakone.

Iisveden rantaan kulkeva rata on pois pelistä.

Siis vasen yks, kaks ... Kolmas retki suuntautui Häähninmäkeen, joka löytyy Konneveden ja Hankasalmen välisen rajan terävästä kulmasta.

Häähninmäellä on historiansa vanhojen hämäläisten eränkäyntialueiden rajapisteenä. 

Rajapiste on merkitty kivikeolla, jonka pystypaadesta löytyy vuosiluku 1787.

Kaveria ei jätetä.

Mäeltä löytyy muutama vanha ja suuri puu.

Peikkola, vanha metsästysmaja, nykyinen pikkumuseo ja taukotupa.

Onko koira kotona? Mäellä on myös tasokas erätupa, joka on vapaasti kaikkien käytössä. Vahinko vain, joku ÄÄLIÖ on keväällä varastanut tuvan aurinkopaneelin ja akut. Kuvassa Peikkolan koirankoppi.

Ja olihan siellä myös kätkö. Mäen kiertävällä luontopolulla niitä olisi vielä muutama lisää.

Kaikkiaan haimme näillä retkillä kahdeksan kätköä. Samalla näimme ja koimme kappaleen kauneinta Suomea. Toiste sitten lisää, vai mitä pojat?

Ja kyllä sitten uni maittoi.

Kesäretki Leppävirralle

Anna Kaisan ja Anssin harrastukset löivät kättä, ja sen tuloksena syntyi  valokuvanäyttely Suomalaisuuden kirjopukineet. Tämän suururakan lopputulos on nähtävissä Leppävirran kirjaston näyttelytilassa kesäkuun loppuun asti. Kuvissa kansallispuvut kantajineen ovat päässeet sellaisiin komeisiin suomalaisiin luonnonmaisemiin kuten esimerkiksi Sulkavan linnavuori, Konnuskoski ja Saraakallion värikalliot. Näistä monet kohteet ovat itselleni ennestään tuttuja.

Kuvissa ideana on ollut sijoittaa värikkäästi pukeutunut malli aitoon suomalaiseen luontoon. Tausta on pidetty mustavalkoisena, josta johtuen puku erottuu maisemasta hienosti. Mallit olivat vapaaehtoisia kansallispukuharrastajia ympäri Suomen.

Valokuvataiteilija Anssi Toivanen teoksensa äärellä.

Päivää jatkettiin luontoretkellä. Tämä Sorsakoskella sijaitseva Leväniemen lohkarelinna on ollut yksi näyttelykuvien kuvauspaikoista. Peikon päältä keltaisine hampaineen tämä vahvasti vaikuttaa.

Oikeanpuoleisesta silmästä pääsee kymmenmetriseen luolaan.

Vilppu löysi luolan perältä sinne piilotetun geokätkön. Äitinsä Maija suoritti dokumentoinnin.

Sorsakosken ja Jäppilän välinen maasto on jääkauden jättämiä kivisiä kummallisuuksia täynnänsä. Sinne se on jäänyt tämäkin lohkare toisen suuremman päälle. Vilppu ja Emppu kiipesivät mittasuhdemalleiksi.

Kivikuru, melkein kuin Pyhätunturin Pyhäkuru. Tällaisia pirunpeltoja löytyy tältä alueelta useita, tosin ei aivan tämän kokoisia.

Kivikurun kautta on valmistumassa alueen uusin retkeilyreitti. Vanhempaa kalustoa on tulipaikaksi parikin. Näin valmistuu metsägourmet. Anna Kaisa hoitaa retkikokin hommat jo rutiinilla.

Viereen hiekkakentälle on tuotu uusi pöytäryhmä. Takana näkyvä katsomo on jäänne kokeilusta, kun Joroisten musiikkipäivät yritti saada aikaiseksi aitoa suomalaismetsien tunnelmaa Tapion kartanossa. Oliko paikka nykyihmiselle liian kaukana korvessa?

Kun oli syöty, käytiin vielä katsomassa Anssin löytämää ja Kummakiveksi nimeämää kiviasetelmaa.

Ja se kummallisuus näkyy tässä. Valtava siirtolohkare on jäänyt silloin, kymmenentuhatta vuotta sitten, tämän kallioulokkeen päälle kiikkumaan. No, ei se siinä yhtään kiiku, mutta pieni on tuo kohta, jonka varassa kiven paino lepää.

Vihreä on suomalainen kesämetsä. Nyt on nuorison mielestä nähty jo tarpeeksi luontoa. Sitten vaan kotimatkalle ja suunnittelemaan uusia seikkailuja. Kiitos Anna Kaisa ja Anssi.

 Pikkulinnut ovat visertäneet, että Anssin näyttely saattaa siirtyä myöhemmin Jyväskylään. Käykääpä katsomassa! Kyllä Suomesta löytyy niin upeita luontokohteita kuin kirjopukineitakin, ja vieläpä joku luova taiteilija, joka nämä asiat osaa yhdistää.