maanantai 22. heinäkuuta 2019

Satunnaisen Retkuilijan aarrearkusta

Minulla on ollut ilo ja onni päästä viime vuosina Anssin eli Satunnaisen Retkuilijan opastamana paikkoihin, joista useimmat meistä eivät ole koskaan edes kuulleet. Nyt oli 15.-16.heinäkuuta kohteena Sorsakosken Tynnyrikivi, Kuivataipaleen museokanava Suonenjoella, Ikoinniemen Linnavuori Savonlinnan eteläpuolella ja pari seutukunnan kalliomaalausta.



Tie tynnyrikivelle sivuaa savolaista metsäpeltoa, jonka pientareet pursusivat monenmoisia niittykukkia. Olenko väärässä, mutta minusta tuntuu, että tällaiset luonnonkukkameret ovat monin paikoin mennyttä aikaa.


Missä kukkia, siellä perhosia. Pihlajaperhonen ja moni muukin käytti tarjoilua hyväkseen.


Valtava Tynnyrikivi oli joskus haljennut ja muodosti nyt suojaisen lipan . Läheisellä, nyt jo metsittyneellä, pellolla työskennellet ovat kertomusten mukaan pitäneet paikkaa lepo- ja ruokailupaikkanaan. Varmaan sitä ennen moni muukin.


Tynnyrikiveltä siirryttiin Kuivataipaleen museokanavalle.  Sulutus hoituu lihasvoimalla.

"Kuivataipaleen sulkukanava sijaitsee Suonenjoella ns. Savonselän vedenjakajalla. Puusulku on maamme ainoa, joka yhdistää kaksi eri vesistöä: sen toisesta päästä vedet kulkeutuvat Saimaaseen, toisesta Päijänteeseen. Kun vuosikymmeniä käyttämättömänä ollut kanava restauroitiin jälleen 1994 alkaen käyttökuntoon, lisääntyivät sekä matkailijoiden määrä että pysyvät työpaikat alueella.



Hackman-yhtiö rakennutti Kuivataipaleen avokanavan 1860-luvulla puutavaran uittoa varten. Paasveden ja Kuvansin yhdistävä kanava on 300 metriä pitkä, 4,5 metriä leveä ja runsaan metrin syvyinen. Kokonsa puolesta se soveltuikin lähinnä uittoon ja venekuljetukseen. Vuosina 1890-91 kanavaan lisättiin sulkukanava, mutta pian sen jälkeen, Savon radan valmistuttua, uittojen tarve vesireitillä väheni. Sulku oli kuitenkin käytössä vuoteen 1951 asti ja kanavan käyttö loppui kokonaan 1960-luvulla." (http://museovirastorestauroi.nba.fi/teollisuuskohteet/kuivataipaleen-sulkukanava)



Ennen sulkujen aukaisemista on avattava patoluukku. Näyttää käyvän voimille, vanha äijä.


Seuraavana päivänä ajeltiin Savonlinnan eteläpuolelle, mistä löytyy Ikoinniemen Linnavuori. Minkäänlaisia merkkejä varustuksista ei maastosta löydy, mutta vuoren muoto on kyllä sopiva linnoitukselle.


 Näkymä on upea Pitkä Pihlajaveden Kankaisselälle.


Perhoset olivat täälläkin liikkeellä. Anssi sai ihailijan häiveperhosesta.


Viereisen Haukkavuoren seinämässä piti oleman kalliomaalauksia. Sinne siis. Sorvalammen puoleiselta seinämältä sellaisia löytyikin. Minun laajakulmaobjektiivini ei vain soveltunut niitä taltioimaan. 3,8 metrin korkeudelta hahmottuu kaksi 40 senttimetriä korkeaa tikku-ukkoa. Onko kuvassa ET:n silmä? Ei, se on tafoni eli rapautumisonkalo, joka sekin löytyy Haukkavuoren seinästä.


Jos löydät tämän lippaluolan, olet maalausta lähellä. Tutkaile tuosta vasemmanpuoleisestä seinämästä.


"Ja sitten vuoren päälle, että heilahtaa!" komensi Anssi. Ei se ihan niin mennyt, mutta päälle kiivettiin, tosin kiertotietä.


Paluumatkalla kasvustossa luikerteli paksu kyynaaras. Jälkikasvua on siis tiedossa.


Näin sen Anssi kuvasi.


Reilu kymmenen kilometriä koiliseen Suurijärven taakse. Siellä keskeltä metsää on siirtolohkare, jonka alapinnalta löytyy pari kuviota.


Ovatko eläimiä, kenties karhuja?


Kiven kulmassa on tällainen hahlo. Onko tässä teroitettu jotain kirveentapaista tai nuolenkärkiä?


Sitten olikin aika siirtyä Savonlinnaan ruokailemaan. Kylläisinä jatkoimme omille teillemme, Anssi mökille huussin tekoon, ja minä kesäretkelleni Kiteen suuntaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti