Sattuneesta syystä olen viime päivinä kiertänyt koirien kanssa lenkkiä, jonka sisään jää valtava ja upea linnamainen rakennus. Kun muutama vuosi sitten kävelin talon ohi, peitti sen ikkunoita pahvit ja ilme oli kaikin puolin apea. Nyt näyttää kaikki olevan toisin, ja linna on saamassa uuden valoisan tulevaisuuden.
Kyseessä on Aurinkolinna, Nastolassa Salpausselän harjulla sijaitseva entinen lasten tuberkuloosiparantola. Rakennus ja sen historia alkoivat kiinnostaa minua siinä määrin, että oli pakko tutustua siihen paremmin. Muutamaa omaa kuvaa lukuunottamatta on tämän tarinan lähdeaineistona ollut Anneli Mäkelän Nastolan historia III, Asunto OY Nastolan Aurinkolan kotisivut ja Etelä-Suomen sanomat, Vili Uuskallio. Kiitän!
Arkkitehti Wäinö Palmqvistin 1922 suunnittelema jugendlinna rakennettiin Salpausselän harjulle vuosina 1923-1928. Siihen aikaan se oli Suomen ainoa tuberkuloottisten lasten kirurginen parantola ja suuri ylpeydenaihe Nastolalle. (kuvassa luonnos tulevasta)
Palmqvist oli teollisuusrakennusten ja laitosten suunnittelija. Kotiseudultani Keski-Suomesta löytyy Kankaan paperitehdas.
Rakennuksen rakennuttajana toimi vuonna 1921 perustettu Vähävaraisten Keuhkotautisten Avustamisyhdistys, jonka muodostajina oli kymmenen Duodecimin ja kymmenen Raittiuden Ystävien valitsemaa jäsentä. Yhdistys työskenteli keuhko- ja muiden tuberkuloositautien vastustamiseksi hankkimalla hoitoa vähävaraisille keuhkotautisille, avustamalla parantoloiden perustamisessa sekä jakamalla valistusta. Heti perustamisensa jälkeen yhdistys osti Nastolasta useita laajoja maa-alueita, joista viimeisimpänä ja oleellisimpana kolme hehtaaria Aurinkola-nimistä tilaa Salpausselän harjulta Lepokodin vierestä. Tämän hankinnan myötä parantolan rakentaminen voitiin aloittaa. Yli 3 miljoonaa markkaa kustantaneen rakennuksen pääurakoitsijana toimi rakennusliike Roeger-Toll ja rakennusmestarina J. K. Koskinen.
Aurinkolinnan ulkoseinät ovat vähintään viisikerroksista massiivitiiltä, seinävahvuudeltaan n. 60-70cm. Linnan kivijalka ja eteläjulkisivun rappuset muodostuvat puolestaan suurista graniittilohkareista. Ulkopuolelta seinät ovat rapattuja ja keltaiseksi/valkoiseksi maalattuja. Seinien massiivitiilirakenne takaa terveen seinärakenteen ja sitä kautta myös puhtaan sisäilman. Koska asuntojen seinissä ei ole käytetty ilmarakoja tai aikakaudelle tyypillisiä eristeratkaisuja, kuten sammalta, turvetta, sahanpurua, olkia tms., ei myöskään niihin helposti kerääntyviä mikrobikasvustoja pääse syntymään seinärakenteiden sisälle. Myös suurin osa huoneistojen välisistä seinistä on alkuperäisiä liki puoli metriä paksuja tiiliseiniä, jotka takaavat hyvän ääneneristyksen.
Ensimmäiset potilaat pääsivät muuttamaan 1.2.1925 ja rakennuksen avajaiset pidettiin huhtikuussa. Parantola edusti siihen aikaan nykyaikaisimpia hoitomenetelmiä ja uusinta tekniikkaa, joten avajaisetkin olivat niin merkittävä tapahtuma, että sinne tuli Helsingistä erikoisjuna.
Alkuun parantolaan rakennettiin 50-60 sairaansijaa käsittänyt itäsiipi torniosuuksineen, mutta jo pian huomattiin, että kysyntää olisi ollut enemmänkin. Vuonna 1926 kirjallisia potilashakemuksia oli tullut jo yli 600 sekä lisäksi lukuisia suullisia yhteydenottoja. Samaan aikaan potilaita oli ollut hoidossa n. 150. Vuosina 1927-28 rakennusta laajennettiin itäsiipeä lähes ulkoisesti vastaavalla länsisiivellä. Laajennustöiden jälkeen hoitopaikkojen lukumäärä kaksinkertaistui.
Parantola työllisti 1920-luvulla parhaimmillaan yli 40 henkeä ja siellä toimi vuosina 1929-1959 myös oma kansakoulunsa. Lapsille pyrittiinkin antamaan täydellinen kansakoulun oppimäärä. Myöhemmin rakennuksessa oli mm. oma hammaslääkärin vastaanottonsa. Parantolan ylilääkäri vaihtui vain kerran sen historian aikana, sillä LKT A. J. Palmén toimi ylilääkärinä vuoteen 1945 saakka ja LL Aino Järvelä vuodesta 1952 vuoteen 1960.
“Kun kesäpäivänä saapuu Lahden-Kouvolan maantietä kohdalle, missä Salpausselän harjanne kätkee silmiltä Nastolan pienen Kirkonkylän, alkaa metsästä harjun rinteeltä kuulua kimakoita, iloisia lastenääniä. Ja jos poikkeaa Kirkonkylään vievälle sivutielle, ilmaantuu pian metsän keskellä näkyviin komea rakennus torneineen ja pengermäisesti kohoutuvine valtavine parvekkeineen.. Näillä erottaa sängyn toisensa vierestä ja sängyistä alastomia, mitä mustimpia murjaaneja. Kenellä on jalko vetositeessä, mikä maaa selällään kovalla tyynyllä, kenellä missäkin hihnat olallaan pitämässä – kaikki ovat yhtä iloisia ja äänekkäitä. Pihalla juoksentelee samanlaisia pieniä intiaaneja uimahousut yllään, ja jos olet pysäyttänyt autosi tielle aidan taakse, kirmasevat ne pian tutkimaan, onko se “Woorti” vai “Wiat”. Kuka hyppien kainalosauvain varassa, kuka pää, käsi tai jalka siteessä. Talvella melu ei kuulu yhtä kauaksi, sillä lapset ovat nyt sijoitettuna neljään suureen saliin, pojat ala- ja tytöt yläkertaan, suuret ja pienet erikseen. Mutta ikkunat ovat auki, sillä raitis ilma on parantolan lääkkeistä ensimmäinen. Pakkaspäivänä usein vierasta paksuissa vaatteissaan paleltaa salissa missä joku pieni nallikka on rauhallisesti vetänyt paljaat säärensä peiton alta esiin”
– Lehtileike vuodelta 1926
Kaikki Salpausselän parantolaan otetut potilaat olivat niveltuberkuloosiin sairastuneita lapsia, jotka olivat käytännössä täysin petipotilaita. Tämä tarkoitti sitä, että arkiset toiminnot ja ajanviettomahdollisuudet olivat melko rajoitettuja. Ruoveteläinen Yrjö Makkonen vietti 1930-luvulla ison osan lapsuudestaan hoidettavana Nastolassa, ja hän on kertonut paljon potilaiden jokapäiväisestä elämästä.
Aurinkolinnassa on kahdeksan suurta salia, jotka aikoinaan toimivat samanaikaisesti potilaiden nukkumapaikkoina, koululuokkina sekä hoito- ja ruokailutiloina. Jokaisessa huoneessa oli vähän toistakymmentä potilasta – pojat alakerrassa ja tytöt yläkerrassa. Kun samassa tilassa oli paljon lapsia sängyt metrin välein toisistaan, ei seurasta ollut puutetta. Tyttöjen valtakunta oli kuitenkin pojille täysin saavuttamaton, ja he pystyivät yläkerran asukkaista lähinnä vain unelmoimaan. Parvekkeella oltaessa saattoi joskus nähdä vilauksen tytön hiuskuontalosta toisen kerroksen kaiteen yli, mutta tytöt olivat aina hyvin turvassa poikien katseilta.
Ennen nykyaikaisia lääkkeitä tuberkuloosin hoitoon kuului keskeisesti raitis ilma otsonia tuottavan mäntymetsän keskellä, ravitseva ruoka sekä runsas valonsaanti. Kesäisin iso osa päivästä kuluikin ulkona parvekkeella auringonpaisteessa ja raikkaassa ilmassa ilman rihman kiertämää. Pojilta ajeltiin jopa hiukset parhaan mahdollisen valonsaannin varmistamiseksi. Sängyt oli varustettu pyörillä ja hoitajat siirsivät ne päivittäin joko parvekkeelle tai kelin ollessa viileämpi lasitetulle kuistille. Talvisaikaan valohoitoa annettiin isojen salien vieressä sijainneissa erityisissä valohuoneissa, joissa vanhan ajan ”solariumeina” toimivat elohopealamput. Koska ravitseva ruoka oli olennainen osa hoitoa, ei ruokaa yleensä saanut jättää syömättä. Nuorille pojankoltiaisille jokin inhokkiruoka saattoi antaa aikamoisen haasteen, mutta onneksi sentään kesäaikana ruokailu tapahtui parvekkeella, mistä esimerkiksi Yrjön kammoksuman pinaattikeiton yletti juuri ja juuri kaatamaan alla kasvaneiden villiviinien ravinnoksi. Siitä ei tietenkään sopinut jäädä kiinni, sillä pelotteena tuhmuuksista oli lääkäri Aino Järvelän vitsalla antama selkäsauna.
Vaikka lapset olivatkin sänkypotilaita, ei se estänyt etenkään poikia keksimästä erilaisia kolttosia. Nukkumaanmenoaika tuli yhdeksältä, mikä tarkoitti hiljaisuuden alkua, vaikka harvoinpa poikien huone vaikeni valojen sammuttua. Sänkyjä saatiin tarpeen tullen nitkuteltua liikkeelle, joskus potatkin viuhuivat pitkin huonetta ja vähintäänkin kuului iloista supinaa vielä myöhään illalla – kunhan vain yövalvoja ei sattunut paikalle väärällä hetkellä. Puheenaiheet vaihtelivat, mutta erityisesti urheilu ja politiikka olivat suosikkiaiheita varsinkin vanhempien poikien huoneissa. Ylilääkärinä toiminut A. J. Palmen kävi parantolassa viikon tai kahden välein ja jopa kannustikin poikia kepposteluun tuomalla tuliaisinaan kumilenksuja ritsojen rakennusaineiksi. Paperitolloista sai tehtyä toimivia kuteja, jotka sitten sinkoilivat pitkin hoitosaleja.
Viralliseen ohjelmaan kuului ainakin päivittäiset hoidot, ruokailut, koulunkäynti joka toinen päivä, kevät- ja muut juhlat, hartaustilaisuudet radiosta ja iltalaulu. ”Levolle laske luojani” laulettiin yhdessä joka ilta, mikä saattoi alkaa pitkäaikaisesta potilaasta vuosien toistamisen jälkeen tuntua jo melkoiselta pakkopullalta. Näiden lisäksi lapsille oli kuitenkin järjestetty myös paljon erilaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, jotka sopivat sänkypotilaille. Parantolalla oli mm. oma kirjasto, jossa oli kattavasti lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Erityisesti Tarzan-kirjat olivat poikien mieleen. Lapset leikkasivat myös jatkosarjakuvia aikakausilehdistä ja liimasivat niitä pitkäksi rullaksi, jolloin niistä tuli kokonaisia tarinoita. Radiota kuunneltiin ahkerasti etenkin urheilukilpailujen aikaan. Erilaisia pelejäkin pelattiin paljon, ja varsinkin korona oli suosiossa. Pelipöytä laitettiin sänkyjen väliin ja nappuloita lyötiin peukaloilla, sillä pitkät kepit olisivat olleet hankalia käyttää. Erilaisia askartelu- ja kuvaamataitotöitä, kuten paperilennokkien rakentamista, tehtiin myös paljon – Yrjöllä itsellään oli harrastuksena purjelaivojen piirtäminen. Pojat kun ovat poikia niin voimiakin miteltiin. Suosikkilajeina oli mm. sormikoukku ja tyynyillä selinmakuulla tehtävät penkkipunnerrukset. Tylsää ei ehtinyt tulla ja tiiviisti yhdessä vietetty aika teki monista potilaista elinikäisiä sydänystäviä.
Lapsille pyrittiin parantolassa antamaan myös erilaisia elämyksiä ja kodin kaltaisia puitteita. Lapset pääsivät seuraamaan parvekkeilta pihalla soittavaa soittokuntaa, erilaiset esiintyjät vierailivat osastoilla mm. soittamassa viulua ja kerran jopa Markus-sedän huippusuosittu radio-ohjelma ”Lastentunti” lähetettiin parantolasta. Silloin lapset pääsivät laulamaan suoraan radiolähetykseen ja lähettämään terveisiä kotiväelle. Juhlapyhät olivat erityisen mieleenpainuvia, sillä esim. jouluna salit koristeltiin juhlallisen hienosti erilaisin koristein ja joulukuusin ja lapsille tarjottiin kunnon jouluateria. Hoitajat eivät tietenkään voineet korvata äitejä, mutta ystävällisen ja äidillisen Hannele-tädin kaikille lapsille antama jokailtainen hyvänyönhalaus painui monille unohtumattomasti mieleen. Parantolassa oli töissä varta vasten myös leikkitäti, joka mm. kertoi lapsille satuja ja kuvataulujen pohjalta opettavaisia tarinoita.
1950-luvulla parantolan lapsipotilaat pääsivät harjoittamaan aktiivista partiotoimintaa. Aiheesta on nähtävillä mielenkiintoinen värikuvallinen
video.
Sotien aikana parantola toimi sotasairaalana. Talvisodan aikana potilaspaikkoja oli 150 ja jatkosodan aikana paikkamäärä kaksinkertaistui. Koska parantolassa oli ajanmukaiset leikkaussalit ja hoitovälineet, kaikki 300 paikkaa olivat vaativan kirurgian sairaansijoja.
Tekipä sotasairaalaan vierailun myös tasavallan peresidentti Risto Ryti.
Sotien jälkeen palattiin taas alkuperäiseen tehtävään eli lasten tuberkuloosin hoitoon. Taistelu tuberkuloosia vastaan oltiin kuitenkin voittamassa ja parantola muuttui keskushermostovammaisten lasten sairaalaksi, jollaisena se toimi 1980-luvulle saakka Lääkintöhallituksen omistuksessa. Samalla rakennuksen arvokas jugendlinnamainen ulkonäkö sai väistyä käytännöllisyyden tieltä; 1960-luvun alussa eteläjulkisivun jykevän koristeelliset balustradikaiteet ja muurit vaihtuivat turvallisempiin verkkoaitoihin.
1990-luvun alussa rakennus toimi hetken aikaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena, mutta toiminta päättyi jo n. vuoden kuluttua aloittamisesta. Tämän jälkeen rakennus oli pitkään käyttämättömänä valtion omistuksessa, kunnes sen lopulta osti yksityinen sijoittaja. Linnaan kaavailtiin tällöin mm. hotellia, mutta hanke ei ottanut tuulta alleen. Pian rakennus vaihtoi kuitenkin uudelleen omistajaa, minkä jälkeen liikemies Jorma Hellevaara aloitti mittavan saneerausurakan, joka kesti vuodesta 2005 vuoteen 2009. Tänä aikana rakennukseen kaavailtiin mm. vanhusten asumisyksikköä, mutta lopulta projektia alettiin viemään eteenpäin tavoitteena muuttaa tilat arvoasunnoiksi. Kiinteistössä tehtiin tänä aikana merkittäviä parannustöitä; vanha öljylämmitys vaihdettiin kaukolämpöön, kymmeniä lavallisia romua ja purkujätettä poistettiin ja talotekniikan uusimista aloitettiin. Loppuvaiheessa myös muutama asunto saatiin rakennettua melko valmiiksi. Hanke kuitenkin kaatui lopulta projektinjohdollisiin ongelmiin ja rahoituksen riittämättömyyteen. Aurinkolinna jäi täten jälleen tuuliajolle.
Kiinteistön jäätyä epäonnistuneen saneeraushankkeen ja miljoonien eurojen luottotappioiden jälkeen pankin syliin, sitä yritettiin myydä n. kolmen vuoden ajan, mutta tuloksetta. Pyyntihinta oli korkeimmillaan 3 miljoonaa euroa, ja vaikka kiinnostuneita ostajia oli useampiakin, kariutuivat kaupat joka erimielisyyksiin kaupan yksityiskohdista tai liian suuriin näkemyseroihin kauppahinnassa. Samanaikaisesti kiinteistö oli heikolla hoidolla, mikä alkoi vaikeuttaa myös myyntiä. Huolimatta saneeraukseen jo käytetyistä miljoonista, oli kiinteistö lopulta myytävä pakkohuutokaupan jälkeen vain 40 000 euron hinnalla.Kiinteistön hankkivat heinäkuussa 2012 neljä yrittäjää Aurinkolinnan uudisrakentamishanketta varten perustetun Aurinkola Oy:n nimissä.
Kuvassa Matti Pietilä Aurinkolinnan rakennusaikainen isännöitsijä.
Nyt, yli neljä vuosikymmentä myöhemmin, on jyhkeät balustradikaiteet palautettu koristamaan Aurinkolinnan toisen kerroksen parvekkeita. Niiden mallina on käytetty viimeistä säilynyttä, joitain vuosia sitten läheisestä metsiköstä löytynyttä alkuperäistä balusteria – kuitenkin kaiteen korkeudessa ja pylväiden väleissä nykypäivän vaatimukset huomioiden. Alkuperäinen pylväs mallinnettiin ja mallin perusteella sorvattiin massiivipuinen mallikappale sekä teetettiin valumuotit pylväiden betonivaluja varten. Yli sata kaidepylvästä valettiin useamman kuukauden aikana kuluneena kesänä, ja ne saatiin juuri asennettua massiivisine välipilareineen ja hattuineen.
Lopullisen ulkonäkönsä kaiteet saavat ensi keväänä, kun ne lopullisesti pintakäsitellään ja pylväiden väleihin asennetaan koristeelliset terästangot ehkäisemään putoamisvaaraa. Jotkut vielä muistavat rakennuksen alkuperäisessä asussaan, ja ovatkin nyt ihastelleet, miten olennaisen osan tuosta linnamaisesta ulkonäöstä kaiteet ovat tosiaan tuoneet. Aurinkolinna ei olisi linna ilman kaiteitaan!
Näin Aurinkolinna on saamassa arvolleen kuuluvan tulevaisuuden,
mikä seikka minuakin ilahduttaa, kun tallaan sitä kiertäviä harjupolkuja.
Sisällä en ole vielä päässyt käymään, mutta hyvältä näyttää.
Kiinteistön osakkaista pääosa, Pietilä mukaan lukien on asettumassa asumaan Aurinkolinnaan. Kuusi asuntoa on jo vuokralla.
Pietilän mukaan asuntoja valmistuu myyntiin ensi vuonna. Neliöhinnat vaihtelevat hieman alle 3 000 eurosta yli 4 000 euroon. Hintaan vaikuttavat huonekorkeus, yksityiskohdat sekä se, onko huoneistossa sauna ja parveke. Suurimmilla, noin 200 neliön asunnoilla on jo omistajat.
Alueella on myös pari pienempää, mutta silti massiivista asuinrakennusta. Toinen lienee palvellut aiemmin johtajalääkärin asuntona ja tämä nyt asuinkäytössä oleva pesulana.
http://nastolanaurinkolinna.fi/
Aurinkolinna facebook
Sijainti:
Aurinkola
