perjantai 8. huhtikuuta 2022

Linnut, maaliskuu 2022

Mennyt maaliskuu ei tuonut uusia lajeja, mutta kenties kuitenkin uudenlaisia kuvia vanhoista tutuista lintukavereista. Merkittävin onnistuminen oli kolmas yritys piilokojussa Satakunnassa. Merikotkat suostuivat viimein poseeraamaan. Aiheesta enemmän edellisessä postauksessa.

Haaska oli viritetty ketuille. Kotkat ja korpit olivat sen myös löytäneet. Näin paikalla yhteensä seitsemän merikotkaa. 

Muuramenjoki on monen keski-suomalaisen luontokuvaajan suosikkikohde, eikä suotta. Tässä vihervarpunen joenrannan lepässä.

Koskikara, yksi viimeisistä. Moni on jo palannut pohjoiseen.


Paasivuoren syöttöpaikalta ja pöllipinoista löytyi myös niin eri tikkalajeja kuin pienempiäkin piipertäjiä. Urpiaiskoiras.

Punatulkku samasta metsästä

Harmaapäätikka Leppälahti

Valkoselkätikka Hämeenlahden polulta

Pikkukäpylintunaaras Jyväskylä, Tourujoki

Ja puolisonsa koiras

Sulkurannan pikkutikka. Paikalla koiraskin. Taitavat taas pesiä vanhoilla seuduilla.

Raumalainen isokoskelo

Turkinkyyhky, Vanhan Rauman asukas

Siellä talvehti myös järripeippo.

Muuramen Ojalassa tallusteli ennen takatalven lumia yksinäinen kiuru.

Kuten myös pulmunen. Vielä on matkaa jäljellä.


Kylpee se keltasirkkukin. Vuontee









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti