tiistai 1. joulukuuta 2020

Syksyn 2020 lintuja

 Tässä joitakin syksyn aikana tapaamistani siivekkäistä.

Harmaapäätikan ja närhen oli vaikea mahtua samalle talipötkölle. Mökillä Rautalammilla oltiin.

Tänä syksynä on tehty Paanasen Juhan kanssa jo useita linturetkiä. Juha on ollut lintumies jo nuoruuden ajoista lähtien. Linturetkillä on eduksi, jos edes toisella kuulo pelaa, minulla ei. Tourujoen metsiköstä löytyi varpuspöllö.

Viljasjärvellä lukuisat valkoposkihanhet piirittivät yksinäistä kivellä seisovaa joutsenta.

Tourujoelta löytyi myös tämä peukaloinen. Kuuluu vielä viipyvän paikalla näin joulukuunkin puolella.

Kuten myös tämä viirupöllö.

Jyväsjärven Pitkäruohossa on päivystänyt koko syksyn toistakymmentä harmaahaikaraa.

Kotipihalta Äijälänrannasta löytyi syötävää joukolle urpiaisia.


Äijälänrannassa on viihtynyt myös useamman viikon ajan 6-8 viiksitimalia. Kyseessä on aikalailla harvinainen tapahtuma. Merenrantaruovikoista näitä löytää varmemmin.


Koiraan viiksikuvio on ollut syynä linnun nimen alkuun. Aiemmin tätä lintua kutsuttiin partatiaiseksi.


Aika usein rantaryteikössä vierailee myös valkoselkätikka.


Kotirannassa talvehtii melkoinen joukko sinisorsia. Niitä ruokitaan täällä koko talven ajan. Vielä ei ole tarjoilu alkanut. Sorsajoukosta löytyy yksi tällainen lähes musta väripoikkeama.

Kesykyyhkyjä näkee siellä täällä.

Viikonlopulla piti käydä aina Keuruulla saakka, jotta saimme kuvatuksi pähkinänakkelin. Ei ole aivan jokapäiväinen näky sekään.


Samalla syötöllä ruokaili myös kaikki tavalliset tiaiset, kuten tämä kuusitiainen,


hömötiainen ja 



töyhtötiainen.

Läheisessä Hepolammessa ruokaili vielä lähes sata laulujoutsenta.

Kotimatkalla aivan pikitien varrella tähyili toinen syksyn viirupöllöistä.

Petäjävedeltä löytyi tukkilaanilla asustava pohjantikka, jonka löytää parhaiten kuuntelemalla. Jostain pöllien välistä saattaa kuulua vaisua nakutusta.


Toivottavasti nämä hauskat ja kauniit timalit jäävät seudulle koko talveksi.

Syksy on ollut pimeä, mutta kuitenkin lintukuvaajalle antoisa. Suurin toive talven kohtaamisista  olisi lapinpöllö. Niitä on Keski-Suomessa jo harvakseltaan havaittu, joten ei se aivan mahdotonta ole.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti