sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulun lähestyessä


Joulunalustunnelmia, eläimiä, joulumusiikkia, lahjatarjontaa ja selvästi tervettä ylpeyttä sekä yhdessä tekemisen voimaa. Saaren kartanon Joulumaa on vierailun arvoinen kohde. 

                                                                                                                                                                                    Lainakuva
Saaren kartanon tiloissa Mäntsälässä toimii nykyisin Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda. Opilaitoksen opiskelijat ja henkilökunta ovat vuosittain järjestäneet yhdessä mahtavan joulunalustapahtuman. Juuri nyt on meneillään jo kahdeskymmenes Joulumaa.


Idea Joulumaasta on alkujaan puutarhuri Ari Laukkasen. Laukkanen ja kollegansa Risto Kononen nimettiin viime torstaina tämän vuotisen Joulumaan avajaistilaisuudessa "joulumaaneuvoksiksi" kunnianosoituksena vuosien varrella tekemästään työstä. Alunperin kyse on ollut sydäntalvella tyhjäksijäävien kasvihuoneiden hyötykäytöstä.


Tapahtuma on koko perheelle. Erityisesti lapset on otettu huomioon. Ensimmäinen huone esittelee monenlaisia eläimiä. En tullut kysyneeksi, ovatko kaikki eläimet koulun. Tässä aasipari,


vieressään kolme alpakkaa.


Tilojen rakenteluun on paneuduttu kunnolla. Ankoilla on oma altaansa. Paikalta löytyy myös vuohia, minipossuja, frettejä, kaneja ja maatiaiskanoja.


Toisessa huoneessa on esiintymislava, alttari, jouluseimi ja lammastarha, jonka asukkaat aiheuttivat hilpeyttä määkimällä sopiviin kohtiin esityksiä.


Jouluista musiikkia Mäntsälän viihdelaulajien esittämänä.


Peremmällä aukeaa joulutori.


Myynnissä on paljon värikästä, jouluista tavaraa.


Metrilakun yms. myyjiä ei paikalla näy. Miten lie kauppiaat valikoituneet, onko ollut karsintaa?


Löytyy kassia ja


sukkaa.


Joulu-ukkoa ja akkaa


ja naapurin ahkera Aune neuleineen.


Aitoja vanhoja leluja (ei kopioita)


monenlaisia.


Viime vuonna kävijöitä oli kuuden päivän aikana yli 22000. Tuskin vähempään jäädään nytkään.


Puutarhan oma myymälä on kukkia ja kukka-asetelmia tulvillaan.




Tiernapoikien esitys kiinnosti aidosti pienempääkin väkeä.


Jouluikkuna


Kartanon vehnäjauhoja


Puutarhasta löytyy joulupolku, joka pimeämmällä on varmaan vieläkin näyttävämpi.


Polun varrella piileksii majoissaan monenlaisia tonttuja.


Paljon on kuvattavaa.


"Tämän minä haluaisin" ja sen hän myös saa, kunhan tapahtuma päättyy.




Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti