tiistai 6. toukokuuta 2014

Kyy

Jo poikasena keväisin käytiin  etsimässä mättäillä auringossa lekottelevia kyitä. Isot pojat olivat neuvoneet paikat ja tavan, jolla käärmeitä voi pyydystää. Ohuesta puunvesasta vuoltiin oksaton keppi, joka päättyi oksahaarukkaan. Tällä haarukalla käärme vangittiin niskasta maata vasten. Seuraavaksi asetettiin lasipullo siten, että kyyn pää meni pullon sisään. Kepin otetta hellittämällä saatiin käärme luikertelemaan pulloon. Reijitetty korkki kiinni ja se oli sitten siinä. Muistan eräänkin käärmeretken, kun tällainen käärmepullo pyörän tarakalla poljettiin kotiin. Monesti piti varmistaa, että korkki on pitävä ja käärme ansassaan.
Miksi näin tehtiin ja oliko homma asiallista? No miksi sitä pojat kaikkea jännää puuhaavat ja ei ollut asiallista. Käärmeraukan kohtalokaan ei ollut kaksinen.

Viime talvena osallistuin Lisse Tarnasen ja Jarmo Latvan käärmeaiheiselle luennolle Heinolassa. Näiden käärmeharrastajien innostus ja valtava tietomäärä, sekä tarinan ohella esitetyt upeat kuvat saivat minut kiinnostumaan käärmeistä uudelleen.


Luennon sisältö löytyy tästä luennoijien tekemästä kirjasta. Voin suositella. Kuvat ovat huippua.


Valokuvakerhon Jorma neuvoi Nastolassa, kun karttakohde Käärmesuo ei ollut tuottanut löytöjä: Menet siihen Pajulahden vanhan puomin luo. Siinä niitä on tien penkalla. No ei ollut tungosta, mutta yhden löysin. Melkoisen musta yksilö. Sahanteräkuviosta ei ole tietoakaan.


Suolahden Kirppuvuoren laella pötkötteli metsäautotiellä melkoisen kookas yksilö.  Tämä lienee ruskeasta väristä päätellen naaras. Kyitä löytyy monenvärisenä. On täysin mustia, ruskehtavia, harmaita, sinertäviä. Sahanteräkuvio näkyy yleensä selvästi tai sitten ei.


Tässä tämänpäiväinen kohtaaminen Rautalammilta. Kyyn selkeitä tuntomerkkejä ovat edellämainittu sahanteräkuvio, litteä kolmiomainen pää, punaiset silmät ja pytysuuntainen viirumainen pupilli.


Kyy on ainut myrkkykäärmeemme, jota seikkaa ei pidä väheksyä. Kyy ei käy ihmisen kimppuun muuten kuin joutuessaan ahdistetuksi. Muuten se kyllä väistää ihmistä. Lasten ja kotieläinten perään on kuitenkin syytä katsoa käärmevaltaisilla alueilla.
Omasta mökkipihasta on valitettavasti tullut tällainen alue. Naapurin vanhaisäntä sanoi jo kolmekymmentä vuotta sitten, ettei ollut nähnyt eläissään käärmettä näillä main. Näin luonto muuttuu. Liekö suuret hakkuut lähimetsissä syyllisiä muutokseen?

Tutustuminen käärmeisiin jatkukoon. Kesällä on aikomus lähteä rantakäärmejahtiin Rauman seudulle. Sisämaaassa en niitä ole koskaan nähnyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti