Jussin matkassa

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Tuukkalan muinaispuvun kuvaukset Astuvansalmen värikallioilla

Annakaisa ja Anssi eli Suomalaisuuden kirjopukineet sivuston toimijat veivät Caran, Cherin ja minut 26.7. Astuvansalmen värikallion maisemiin. Heille retken päätavoitteena oli kuvata Tuukkalan muinaispukua näissä upeissa maisemissa. Minulle retki oli antoisa, sillä kuvattava puku oli 93-vuotiaan äitini aikoinan omin käsin valmistama, toisaalta näin pääsin näkemään ensimmäistä kertaa nämä muinaiset piirrokset.

Tuukkalan kalmisto löytyy Tuukkalan kylästä muutama kilometri Mikkelin eteläpuolella. Sitä pidetään merkittävimpänä rautakautisena ja keskiaikaisena kalmistona Savossa. Hautauksia on tehty 1200-luvun lopulta 1400-luvun alkuun. Kalmisto löydettiin 1886, kun paikalle tasoitettiin harjoittelukenttää armeijan tarpeisiin.

Aluetta on tutkittu ensimmäisen kerran 1886 ja myöhemmin 1933,1934, 1938 ja 2009. Haudoista on löydetty koristeltuja pukuja ja koruja.

Opastaulun kertomaa. Pukulöytöjen perusteella on 1930-luvulla rekonstruoitu Tuukkalan muinaispuku.

"Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat Etelä-Savossa Yöveden rannall Mikkelin kaupungin Ristiinassa sijaitseva esihistoriallinen kalliomaalauskokonaisuus. Maalaukset kuuluvat Suomen ja Fennoskandian suurimpiin." (Wikipedia)

Lähimmältä autopaikalta kalliolle oli käveltävä metsäistä polkua noin kaksi kilometriä. Puku puettiin vasta paikan päällä. Silmälasit pois ja malli oli kutakuinkin valmis kuvattavaksi.

Minun kuvani ovat retken ja kuvaussession dokumentointia. Varsinaiset taidekuvat tulevat olemaan Anssin tuotteita ja julkaistaneen eri foorumilla myöhemmin.

Sää suosi ja maisema oli suomalaisen kaunis.

Kuvaaja kokeili eri asemia ja asentoja.

Ei ollut aina helppoa hänellä itselläkään.

Kuumana päivänä oli myös juotava, jotta

torven sai soimaan. Höpö, höpö.

Jäävuoren sulamisvedet ovat hioneet kalliota sileäksi ja erilaisiin muotoihin, vrt. hiidenkirnut. Tämän esihistoriallisen Pohjoismaiden laajimman maalauskentän on löytynyt arkeologi Pekka Sarvas vuonna 1968.

Kuva-aiheet ovat tyypillisiä hirviä, ihmisiä, veneitä ja kämmeniä.

Paikalle pääsee helpoiten vesitse. Järveltä kokonaisuus hahmottuneekin paremmin. Itseltä tuo jäi toistaiseksi kokematta. Venekyydin saa ainakin läheiseltä Kallioniemen matkailuyritykseltä.

Olinhan siellä minäkin ja pienet ystäväni. Olipa ainakin minulle hieman erilainen retkiaihe. Mukava päivä kaiken kaikkiaan.

Cara sai retkellä paljon uusia ystäviä. Kukapa hänestä ei pitäisi.

Täältä löydät enempi maalauksiin liittyvää tekstiä: Suomen kalliotaideyhdistys

torstai 23. heinäkuuta 2020

Sääksvuoren louhos

Päiväretkellä Leppävirralla kavereina oli tällä kertaa edellisen tarinan Veikko ja Voitto sekä Emppu, Vilppu ja Maija. Paikallisoppaana toimi jälleen Satunnainen retkuilija Anssi. Tarkoituksena oli tutustua Ori/Orkonoron rotkomuodostelmaan, mutta jatkuva sade laittoi suunitelmat uusiksi. Lähdimme tutkimaan Sääksvuoren louhosta.

Kun Varkaudesta rakennettiin rata Joensuuhun, tarvittiin ratavalliin kiviainesta. Näin syntyi Syrjän kylän Sääksvuoreen melkoinen kaivanto.

Tämä nyt vedellä täyttynyt syvä louhos on saanut kutsumanimen Syrjän laguuni. Paikka näyttää olevan nuorison seikkailukohde. Sen rannoilta löytyy leiripaikkoja nuotiosijoinenn. Kuvasta katsoen kaivannon vasemmalla rannalla olevalta tasanteelta näyttäisi harrastetun miehuuskokeeksi käyviä uimahyppyjä. Paluunousuja varten roikkuu rinteessä paksu köysi.

Voiton poseeraus samaisella tasanteella. -Miksen muka saa hypätä?

Näin vielä vastakkaiselta rannalta. Altaan syvyydestä ei ole varmaa tietoa. Saattaa olla parikymmentä metriä.

On siellä keväämmällä korppikin pesinyt.

Vaikka vaari ei hyppylupaa antanutkaan, piti yhden hurjapään sentään uimaan päästä.

Syrjän kylä ja asema ovat nimensä veroisia. Rata on edelleen käytössä, asema ei. Asemapihalle on ehtinyt kasvaa muutama puukin. Radan sähköistukseen ei ole nähty tarvetta.

Höyrykaudesta muistona radan toisella puolella seisoo edelleen tukevasti vanha vesitorni. Joku urhea on joskus aloittanut tornissa muutostyöt. Varmaan tavoitteena on ollut asuinrakennus, mutta homma on jäänyt niin sanotusti vaiheeseen.

Paluumatkalla Leppävirralle poikkesimme Polvijärven Kivilahden mäelle, jonka laelta Anssi oli löytänyt tällaisen laakean kiven. Muinaisuuden ja kivien tutkijana Anssi päätteli kiven olleen passeli uhrimenojen suorittamiseen. Helppo uskoa, muttei todistaa. Eipä tarvitsekaan. Kiven yläpuoli näyttäisi rapautuneen lievästi kuopalle siellä pidettyjen tulien vaikutuksesta.

Toki kyseessä voi olla merkkituletkin. Onko näillä main liikkunut niitä vainolaisia? Näkyvyyttä mäeltä on laajalti.

Uhrataanko Emppu? No, ei sentään,

jos äidiltä kysytään.

Tässäpä ovela kiikkuva kivi.

Saahkarlahden Konkanmällä katsastettiin vielä nykyajan ihmeitä, tuulimyllyjä, joita siellä on kolme. Kun seisoo aivan myllyn juurella, tuntee itsensä aika pieneksi.

Mäeltä on näköala Varkauteen.

Näin tällä kertaa. Vielä riittää Suomessa tutkittavaa. Kiitos Anssi jälleen! Jos vaikka ensi kesänä sinne Orkonoroon?

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Retkellä Hankasalmen Säkinmäen maastoissa

Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Nyt on postaus jo toista kuukautta myöhässä, mutta muistellaan vielä mukavaa retkeä.
Reissussa olivat tyttären pojat

Veikko,

Voitto ja

vaari.

Pojat etsivät geokätköjä. Säkinmäen kylästä, Hankasalmelta oli määrä löytää parikin kätköä. Ensimmäinen löytyi Lehmosten sukuseuran muistomerkin läheisyydestä Lehmolan mäeltä. Laatassa oleva vuosiluku 1559 kertonee asutuksen ja viljelyn alusta tällä paikalla

Saman mäen toiselta reunalta löytyi toinen kätkö. Vaikka kuvia kätköistä ei saisi levittää, julkaisen silti tämän otoksen. Miksi? No, jotta voisit harkita, onko tässä enää mitään järkeä? Kätköputkilo sijaitsee yli kuuden metrin korkeudessa. Saattaa vaara vaania kiipeilijää.

Savolaista viljelystä mäen laella. Flower power, kukkaispojat.

Toinen kohteemme oli Kivimäen luontopolku ja luola. Nämä löytyivät Pirttimäen tien varrelta. Käänny Rasinmäen talon kohdalta vasemmalle. Metsätien varrelta löytyy pian opastus luontolenkille. Vanhus saatettavana.