Vilnaan ja takaisin 2.-7.5.2018

Taas mentiin Pekan johdolla  kevätretkelle lähinaapureihin.  Kohteina olivat tällä kertaa Tallinna, Riika ja Vilna.

Minun kohdallani matka oli kolmas. Hannulla jo ties kuinka mones? Hannu, vakituinen matkakumppani, on tuossa oikealla

Viisi yötä ja kuusi päivää. Tuohon aikaan tulee tällaisella matkalla suhteettoman paljon bussissa istumista. Kauas on pitkä matka, ei voi minkään. Latvia ja Liettua olivat minulle aiemmin käymättömiä maita, joten tällainen pikakatselmus oli paikallaan. Palaisinko toiste? Riippuu varmaan vaikutelmista. Alku oli kuitenkin lupaava. Port Hotel Adazi aivan Riian liki täytti matkalaisten yöpymis- ja ruokailutoiveet kelvollisesti. Kävipä osa kylpemässäkin.

Keväinen iltalenkki maalaismaisemassa oli sekin kohdallaan.

Tällainen huoneemme ikkunasta kuvattu vartiotorni kertonee jotain yhteiselon ajasta neuvostoystävien kera?

Liettuan puolella seuraavaa valtakunnan rajaa täytyy raskaamman kaluston maksaa tietullia. Kuljettajamme Jori tässä asialla. Taisi olla 11€/vrk/bussi tuo kustannuserä.

Vilnan tieltä poikettiin vilkaisemaan liettualaista erikoisuutta, Siauliain Ristimäkeä, -kukkulaa tai -kumpua. Monta nimeä esiintyy. Tämä vaikuttava ja ainutlaatuinen kukkula on Liettualaisten pyhä paikka, josta vainovuosina tuli liettualaisten lohtu- ja muistolehto. Neuvostoaikaan ristit tulivat jyrätyksi monta kertaa, mutta liettualaiset ovat olleet toista mieltä. Nykyisen arvion mukaan ristejä saattaa olla jopa kymmenentuhatta.

Ristinsä on valinnut myös tämä haarapääsky.

Pekka: "Paljonko tarjotaan? Käyttämätön huoneen avain vilnalaiseen hotelliin, jossa mahdollisuus kahden yön yöpymiseen. Aamiainen ja päivällinen kuuluvat pakettiin.  Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta!"

Ensimmäinen katselmus kohdistui Vilnan kesäisenlämpimään vanhaan kaupunkiin. Lämpöä oli 29 astetta ja luonto kukki keväisessä loistossaan. Tämä lienee koristeomenapuu.

Liettualaisten keskiansio on 1400€/kk. Silti varakkuutta esiintyy, varsinkin pääkaupungissa, silmiinpistävän paljon. Kaupungin keskustan siisteys, uudet asuintalot ja kauppaliikkeet sekä varsinkin ajoneuvokanta pärjäävät vertailussa meikäläiseen. Kuinka sitten sivummalla?

Liettuan asukasluku on 3,0 miljoonaa ja maan pääkaupunki on Vilna. Maan pääväestön muodostavat liettualaiset, jotka ovat latvialaisten ohella maailman ainut jäljellä oleva balttilainen kansa.

Aurinko laskee, Tuomiokirkon aukio.

Lämmin ilta oli houkutellut kadunvarsikuppiloihin runsaasti asiakkaita. Väittämän mukaan näistä 

   suurin osa on turisteja.

Illan pimetessä vanhakaupunki vain kaunistui.

Ostoskeskusten merkkiliikkeet ja ruokaosastot ovat tulvillaan samoja tuotteita kuin meilläkin. Hintaso on huokeampi kuin meillä, mutta ei kuitenkaan huomattavasti. Kuka ostaa tämän kaiken. Oppaan mukaan Liettuassa on paljon myös pimeää taloutta. Ehkä se selittää jotain?

Alkoholijuomien valikoimat ovat runsaat ja niiden hinnat
erityisen alhaiset, ainakin meikäläisiin verraten.

Eri uskontokuntien kirkkoja löytyy yli neljäkymmentä. Tässä Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kirko. Sisäosien lukemattomat, omaa tarinaansa kertovat taideteokset muodostavat kauniin ja näyttävän kokonaisuuden. Eipä voi kuin ihailla ja tietenkin ihmetellä.

Meripihkamuseosta selvisi, että meripihka on 20–100 miljoonaa vuotta sitten kasvaneiden havupuiden kivettynyttä pihkaa, joka on kerrostunut meren pohjaan. Sieltä sitä huuhtoutuu myrskyjen jälkeen rannoille.

Saman rakennuksen kellarista on löytynyt muinainen savenesineiden- ja tiilienpolttouuni.

Jotkut rakennukset ovat saaneet tällaisia muraaleja koristeekseen.

Vilna oli Itä-Euroopan jiddisinkielisen kulttuurin keskuspaikka, jonne oli vuosisatojen kuluessa kerääntynyt juutalaista älymystöä. Sanotaan, että pysähtyessään 1812 Vilnaan Napoleon kutsui sitä "pohjoisen Jerusalemiksi". Ennen toista maailmansotaa Vilnan asukkaista oli juutalaisia kolmasosa, noin 60 000, ja heillä oli 105 synagogaa ja rukoushuonetta ja kaksi juutalaista päivälehteä. Siellä perustettiin YIVO-instituutti, jonka tehtäväksi tuli koota tietoa juutalaisesta kulttuurista ja kerätä arkisto. Juutalaisten siirrot ja kulttuurin tuhotyön panivat alkuun neuvostoliittolaiset, jotka Puolan vallattuaan olivat liittäneet kaupungin Liettuaan. Kun saksalaiset vuorostaan valtasivat Vilnan kesäkuussa 1941, he aloittivat tuhotyön, jossa he tuhosivat käytännöllisesti katsoen koko juutalaisyhteisön. Osa tapettiin paikalla, osa vietiin keskitysleireihin. Juutalaisten kirjastot ja arkistot ryöstettiin, osa niistä vietiin Saksaan, suurin osa poltettiin tai vietiin läheiseen paperitehtaaseen raaka-aineeksi. Saksalaiset vetäytyivät kaupungista heinäkuussa 1944.

Tämä on sitä historiaa, joka saa mielen mustaksi ja matkatunnelma notkahtaa. Miksi näin ja aina vain?

Iltapalaksi löytyi kasvispizzaa. 

Matkalla takaisin Latviaan ja Riiaan törmäsimme kattohaikaran pesivään pariskuntaan. Näitähän siellä riittää.

Latvia rajoittuu pohjoisessa Viroon, idässä Venäjään sekä Valko-Venäjään ja eteläsä Liettuaan. Maan pääkaupunki Riika on Baltian maiden suurin kaupunki. Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Pikaisella kävelykierroksella Riiasta löytyi ihailtavaksi paljon kauniita vanhoja rakennuksia.

Ihmettelemistä oli Pekallakin.

Kappaleen nimi oli kenties I got the blues

tai ehkä sittenkin Ranskalaiset korot?

Ehdottomasti tutustuminen Riiaan vaatii enemmän aikaa. Jäinkin miettimään, että jos vaikka junalla joskus.

Saapi sitä ottaa matkoillaan myös rennosti. Riian vehreillä kanavarannoilla se onnistuu helposti.

Oopperatalon puistossa kohtasin kollegan työssään. Varmaan mukavaa hommaa.

Kevät se vaan aina nostattaa tunnelmaa. Toivottavasti paikalliset isänmaantoivot antavat istutusten olla paikoillaan. Missähän he muuten olivat, kun ei missään näkynyt eikä varsinkaan kuulunut?

Viimeinen iltalenkki Tallinnan vanhassakaupungissa. Se onkin jo tutumpi ja aiemmin blogissa huomioitu.

Täällä riittää ihailtavaa ja kuvattavaa vaikka viikon koluaisi.

Yllätyksenä löytyi vanhojen vinyylien divari, josta syksyn perinteisen musavisan veljekset saivat kuultavaa.

Kristuspatsas Ristikukkulalta: Minä suojelen sinua kaikelta....

Sammalsillansuon luontopolku

Sylvöjärvi ja Sammalsillansuo tarjoavat Lahden Nastolassa monipuolisen ja monin paikoin esteettömän luontoelämyksen, jossa perinteiset peltomaisemat ja vihannat sekametsät vaihtuvat rantaluhdiksi ja järvenrannaksi. 

Alueella kiertää noin kahden kilometrin mittainen kuuden rastin luontopolku. Kartan mustat pallot ovat kelvollisia starttipaikkoja. Auton voi parhaiten jättää polun pohjoispäässä olevalle Sylvöjärven uimarannan parkkipaikalle.

Saapuessani helatorstaina tämänkeväiselle luontoretkelle Sammalsillansuolle oli ensimmäisenä minua vastassa rannan laiturilla vartioiva kalatiira.

 Omat retkeni keskittyvät lähinnä lintujen tarkkailuun ja kuvaukseen. Rannalla tepasteli myös rantasipi.

Uimarannan läheisyydessä sijaitsee uusi lintutorni, jonne on esteetön pääsy myös liikunta- rajoitteisille. Torni on ollut viimevuosina oivallinen syksyisten valkoposkihanhien muuttoparvien tarkkailupaikka.

Alkumatkasta polku kulkee sorastettuna ja kuivahkona läpi haapavaltaisen metsikön.

1. LATOMETSÄSAAREKE
Polun itäpuolella sijaitseva metsäsaareke on moreenisilmäke keskellä savikkoa. Saareke on ollut kuivaa maata silloinkin, kun Sylvöjärvi tulvi nykyistä enemmän. Nimi Sylvö tarkoittaa tulvaa, joten Sylvöjärvi tarkoittaa tulvajärveä. Tulvien vaikutukset ja niiden maastoon jättämät merkit ovat vielä selvästi havaittavissa. Esim. järven nykyistä rantaa ylempänä on selkeä savesta muodostunut penger, joka on toistuvien tulvien aikaansaama muodostuma. 

Kiviröykkiö,joka sijaitsee lähellä metsäsaarekkeen korkeinta kohtaa on arkeolologisen tarkastuksen perusteella vanha tiilen-/kautta savenpolttouuni. Uuni on selkeä merkki menneiden sukupolvien toiminnasta tällä alueella.

2. HAAPA JA PAKURIKÄÄPÄ

Haapaa sanotaan myös elämän puuksi, koska sen rungolla, lehdistössä sekä juuristossa voi elää noin tuhat eliölajia, joista 120 lajia on täysin riippuvaisia haapojen olemassa olosta. Tuosta kolossa saattaa asua joku tikkaperhe tai kenties liito-orava.

Pikkutikkapariskunta keväisissä lemmenpuuhissa.

Pakurikääpä on yleinen koivun sekä muutamien muiden lehtipuiden lahottajasieni. Käävän yksivuotinen itiöemä kasvaa puun vioittuneeseen osaan kuoren alle. Pakuritee on kuulunut jo esi-isiemme terveysrohtoihin.

Puolenvälin paikkeilla polku kohtaa kylätien ja tien toisella puolen alkaa pitkospuut ja luonto muuttuu.

Taival jatkuu läpi hieskoivuvaltaisen metsikön. 

Pitkospuiden aluspölleissä asuu ilmeisesti jotain käpytikalle maistuvaa.

4. SAMMALSILLANSUO 

Sammalsillansuon arvokkaimmat ja monimuotoisimmat kasvillisuusesiintymät ovat entisillä suomudanottopaikoilla, ojien varressa ja lietelammilla, joissa riittää  vettä lähes koko kesäksi. Näissä laikuissa kasvaa pajujen lisäksi leveäosmankäämiä, kurjenmiekkaa ja kurjenjalkaa . Kosteikko on vesilinnuille tärkeää pesimisaluetta, varsinkin nyt, kun alueella on tehty aktiivista pienpetojen, kuten supikoirien, minkkien, näätien ja kettujen pyyntiä.

5. SAMMALSILLANSUO - LASKEUTUSALTAAT 

Laskeutusaltaat kaivettiin Sammalsillanojaan laskeviin laskuojiin talvella 2015 – 2016. Laskeutusaltaat ovat laskuojien yhteyteen kaivettuja altaita, joihin valuma-alueen vedet ohjataan. Laskeutusaltaiden tarkoituksena on poistaa valumave - sistä pääasiassa eroosion mukana liikkeelle lähtenyttä kiintoainesta sekä kiintoai - nekseen sitoutuneita ravinteita. Laskeutusaltaiden toiminta perustuu kiintoaineen laskeutumiseen altaiden pohjalle ja näin estää niiden pääsyn vesistöön. Laskeu - tusaltaat elävöittävät maisemaa ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Ne voivat jopa edistää riistanhoitoa, koska ne tarjoavat vesilinnuille uusia pesimispaikkoja.

Suolta Sylvöön laskevan valtaojan ylitse on rakennettu pitkospuiden uusimisen yhteydessä tukeva kaarisilta.

Sillalta on hyvä tarkkailla heräilevää kevätluontoa. Kimalainen pajun kimpussa. Paju on kevään ensimmäisiä medenluovuttajia.

Ei ole rentukatkaan vielä tämän pidemmällä.

Kalalokit katselevat pesäpaikkaa.

Kevättulva pistää suunnitelmat uusiksi. Pitkospuut uppoavat saappaan alla sen verran holtittomasti, etten halua laittaa kameroitani kastumisvaaraan. Siispä takaisin samaa reittiä kuin tulinkin.

Näkymä kaarisillalta kylätielle päin. Niin lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana.

Luonnonsuojelualueella toki, mutta kyllä tällaisen halkometsurin sormia syyhyttää.

6. PERINNEMAISEMA 

Perinnemaisema on alkutuotannon tai muiden varhaisten elinkeinojen ja niihin liittyvien toimintojen muovaamia usein alkuperäisestä käytöstä poistuneita maisematyyppejä. Perinnebiotooppi on kulttuurivaikutteista, pääosin niitto- ja laiduntalouden muovaama luontotyyppi. Perinnebiottooppeja ovat erilaiset niityt, hakamaat, metsälaitumet, nummet ja kaskimetsät. Laidunnus ja niitto ovat perinteisiä ja tärkeitä perinnebiotooppien hoitomuotoja.

Rusakko vauhdissa.

Jo pukkaa leskenlehtiä.

Retki on hyvä päättää eväiden syöntiin. Itse tein sen lintutornissa, josta voi lopuksi ihailla vaikkapa tiiran lentonäytöksiä. Uimarannalla on luvallinen nuotiopaikka halukkaiden makkaranpaistoon.

Valitettavasti kaikki eivät osaa lukea tai sitten eivät ymmärrä lukemaansa.

Jottei tarinan lopusta jäisi paha mieli, päätettäköön se iloiseen peipon liverrykseen.

Täältä sen löydät: Sammalsillansuon luontopolku

Karttakuva ja faktatieto lainattu luontopolun opastauluista.