Kesä 2015 yksissä kansissa

Keski-Suomen ja Savon rajamailta

Koska blogin pito jäi kesällä lähinnä remonttihommien takia  heikolle, laitan tähän kerralla koosteen muutamasta mukavasta hetkestä. Näin siksi, että tämä blogi on minulle myöskin jonkinlainen päiväkirja ja samalla valokuva-albumi.

Tässä remontin aihe, mökin katto meni uusiksi, kuten välikaton eristeetkin. Huopakatto muuttui peltikatoksi. Alkukesän sadesäät tekivät hommasta hankalaa ja hidasta. Sata neliötä aumakattoa oli harrastajalle haastavaa. Välillä piti vähän tuulettua.

Muutama kohtaaminen lintumaailmassa: pikkulepinkäinen päivystää napatakseen hyönteisiä poikasilleen,

kirjosieppoa on jo onnistanut,

haarapääsky samoissa hommissa,

kuten koskelokin. Sillä lienee tähtäimessä pikkukalat.

Sudenkorennoista kiinnostuin jo edelliskesänä ja niiden parissa olisin halunnut viettää enemmänkin aikaa.

Ahkeraa joukkoa. Joko saalistetaan tai jatketaan sukua.

Munintaa

Käsittämättömän kauniita olentoja.

Lahukoiden pohjukat, suo- ja metsälammet sekä jokivarret ovat näiden korentojen maailmaa.

 Perhosissa riittää myös kuvattavaa.

Kuten myös kasveissa, sienissä, samaleissa ja jäkälissä.

Syksyn satoa.

Musa ym. kylddyyri jäi kolmeen iltaan Keitele-Jazzeilla.

Wishbone Ash ja Muta-Manninen sekä moni muu piti tasosta ja viihtymisestä huolta.

Suosikkini Ninni

Mukaan mahtui muutama päiväretki Jatan kyydissä Etelä-Konnevedellä.

Milloin oli matkassa Anssi

 milloin tytärten perheet.

Syksy saapuu

Muutaman yönseudun seurasin taivaan valoja.

Lopulta se valmistui tämäkin homma. Liukkaasti livahti kesä.

Hanhiretket 2015 I

Hanhiretkillä Nastolan, Iitin ja Orimattilan peltomaisemissa

Viimeisestä tarinasta onkin jo aikaa. Kesä meni niin mökkiremontin ehdoilla, ettei harrastuksille jäänyt enää paljoakaan energiaa. Toki tuli tehdyksi joitakin lyhyitä luonto- ja kuvausretkiä, mutta niistä ehkä jotain myöhemmin. Nyt on eläkeläisellä onneksi taas mahdollisuus harrastaa.

Saavuttuani Nastolan talvikotiini, oli pakko päästä valkoposkihanhien lepo- ja ruokailualueille heti ensimmäisenä aamuna. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin hanhet päättävät jatkaa matkaansa.

Hanhet viettävät yönsä vesillä, turvassa maapedoilta. Jos haluaa kokea hanhien nousun aamupalalle, on oltava oikealla paikalla jo ennen auringon nousua. Kuvauskaverini Jorma ja minä olimme Iitin Sääksjärvellä seitsemän aikaan. Nämä ensimmäiset kuvat on kuvattu eilen länsirannan lintutornista, joka osoittautui hyväksi valinnaksi.

Paljonko lintuja oli? En tiedä, mutta kokeneempi Jorma arvioi niitä olleen muutama kymmenentuhatta. Hanhet nousivat siivilleen erikokoisina parvina. Kerran ylös kohosi kerralla suurempi joukko. Tällöin siipien humina ja lintujen kaakatus muistutti jo myrskyn pauhua. Tunnelmaa on mahdoton sanoin kuvailla, se on itse koettava.

Kolmen vartin kuluttua alkoi aurinko pilkottamaan.

Osa hanhista laskeutui ruokailemaan heti tornin takana olevalle pellolle. Suurin osa jatkoi kuitenkin kauemmas, oletettavasti kuitenkin alle kymmenen kilometrin säteellä oleville peltoalueille.

Olipa aamupalalle lähtenyt kettukin.

Mustavalkokokeilua.

Onneksi heinät oli saatu jo latoihin, muuten olisi voinut ahteri paleltua.

Aamu-usvassa souteli yksinäinen verkonkokija. Saalista tuli kaksi kiloista kuhaa.

Pakkasenpuremat

Kohti apetta.

Kuivannon pelto-ojilla saalisteli sinisuohaukka.

Iltapäivällä kotimatkalla tavattiin myös kaurisperhe. Ruokailu oli mielessä heilläkin.

Äiti vahtii, että lapset voivat syödä turvallisesti.

 Tänä aamuna pääsin aiheeseen vasta koirat lenkitettyäni. Eväitä pakatessani Jorma soitti ja kertoi aamuisesta löydöstään. "Nyt ne hanhet ovat täällä Arolan pelloilla ja niitä on aivan tajuttoman paljon!" Siis sinne. Suurin osa linnuista oli ruokailemassa näkymättömissä tuossa peltonotkossa. Määrän mittaluokka on kuitenkin kymmenissä tuhansissa.

Parvi elää koko ajan, siitä poistuu porukoita ja siihen laskeutuu koko ajan lisää.

Jos on hanhilla tolkkua lentokuvioissaan, on sitä myöskin ruokailussa. Ympäri valtavaa lintumassaa on aina joitakin lintuja kaula oikosena vahtia pitämässä. Miten työnjako suoritetaan, on minulle täysi arvoitus.

Näitä on todella paljon. Miksi ne eivät tömää toisiinsa?

Osa hanhiparvista lensi huomattavan korkealla. Oletan niiden tulleen jostain kauempaa.

 Peltoaukeilla saalisti muitakin muuttajia. Piekanoja löytyi kumpanakin päivänä ainakin kuusi yksilöä.

Isolepinkäinen, lapinharakka oli sekin saapunut maisemiin.

Tässä paikallisasukas. Löydätkö, tunnistatko?

Peruslinnustolaiset: "Ne syö meidän ruuat. Joo, ja vie varmaan naisetkin!"

Ja näin se käy, näyttää Jorma. Linkistä löydät upeita luontokuvia, joita kannattaa käydä ihastelemassa.

Laulavan Mörön polku

Kesäpäivänseisausretki 21.6. Sumiaisissa

"Laulavan Mörön polku (Mörköpolku) puikkelehtii Sumiaisissa Syvälahden, Lohilahden ja Vihijärven kylien keskisuomalaisissa järvimaisemissa, metsäisillä kankailla ja harjanteilla nousten välillä kauniita kaukometsänäkymiä tarjoaville vuorille. Ikiajat ovat kyläläiset hoitaneet kanssakäymisensä vesiteiden ohella helppokulkuisia harju- ja kangaspolkuja pitkin. Osan näin syntynyttä laajaa, jo umpeutumassa olevaa polkuverkostoa on Syvälahden kyläyhdistys raivannut ja merkinnyt maastoon kaikkien luonnossa liikkujien iloksi alueellisena maaseudun kehittämishankkeena.


Laulavan Mörön polku on saanut nimensä päätepisteittensä mukaan. Laulumäki Keiteleen rannalla on polun pohjoispään näköalapaikka, etelässä polku päättyy korpimaisemassa solisevalle Mörkökoskelle.

Mörköviitoin ja puihin punaisella merkityin täplin viitoitetun reitin kokonaispituus on 19 km. Polun karttaan on merkitty monia muitakin alueella risteileviä polkuja lyhyempiä retkiä varten.

Retken Laulavan Mörön polulle voit aloittaa useasta paikasta. Opastauluja ja lainattavia karttoja on punaisissa postilaatikoissa polun molemmissa päätepisteissä, Syvälahden entisen koulun pihalla sekä Suolahti-Sumiainen tien (nro 6450) varressa lähellä Suolahden ja Sumiaisten rajaa sekä Vihijärven risteyksessä. Entisen Sisä-Suomen sairaalan takaa Suolahdesta johtaa myös yhdyspolku Mörkökoskelle. Karttalaatikoita on myös kodalla ja Kaakkovuoren näkötornilla." (Äänekoski-info)

Oma aamuretkemme suuntautui polun pohjoislenkille Laulumäelle ja Kettuhiekkaan. Tälle osuudelle suositellaan lähtöpaikaksi Syvälahden lakkautetun koulun pysäköintipaikkaa.

Reitti pohjoiseen lähtee aidanraosta kuvan vasemmalta puolelta.  Me tosin oikaisimme autolla lähemmäs perälenkkiä. 

Laulumäen näköalapaikalta aukeaa näkymät pohjoiseen päin Keiteleelle. Tarvinneeko ajella Kolille nähdäkseen suomalaista järvimaisemaa?

Alasmeno onkin jo vaativampaa, varsinkin näin sateen jälkeen. Pahimmille osuuksille on rakennettu tukevat portaat.

Hieman alempana on toinen laki, jolta löytyy mahtavat sammaloituneet kolmioasetelmassa olevat kivikeot. Edellisessä tarinassa kerroin Etelä-Konneveden Keulatniemen lapinraunioista. Mitä nämä sitten ovat? Eivät aivan muinaisia, mutta vanhoja kumminkin.

Opastaulun mukaan ne ovat kolmiomittaustornin puujalkojen anturoita. Puiset osat ovat jo kadonneet, sillä torni on alunperin rakennettu venäjän vallan aikaan viime vuosisadan alussa.

Alhaalla rannassa on kaistale mäntykangasta.

Joku on kai joskus tullut hiihtäen vettä pitkin.

Rantaviivaa Kettuhiekan tulipaikalla. Kylänväen rakentamasta liiteristä löytyy runsaasti kuivaa nuotiopuuta.

Kohta syttyy makkaravalkea. Ryynärit on muuten hyviä.

Polun toiseen päähän ilman välilenkkejä on 15,4 km.

Niemen takaa kuului höyrypillin vihellys. Suomen vanhin höyrylaiva Keitele oli juhannusajossa Ukonselällä. Laiva on rakennettu 1878 Varkaudessa.

Paluuosuudelta löytyy muinaisrantaa ja siitä kertova opastaulu sekä tällaista vehreätä lehtoa.

Metsätien varressa on kyltillä merkitty lähde. Se ei sijaitse aivan reitillä. Automme oli kyltin viereisellä levikkeellä. Vesi oli hyvää ja raikasta, oli pakko maistaa.

Illalla teimme vielä uuden pikavisiitin reitille, nyt sen eteläpäähän.

Tämä muinainen rajatolppa sijaitsee Suolahden ja Sumiaisten välisen tien läheisyydessä Iso- ja Pieni-Jurvo järvien välisellä kapealla hiekkakannaksella

Näin kertoo opastaulu.

Ja pitihän sitä vielä kurkata Mörkökoskeakin. Tässä sen vierellä oleva siisti ja tilava laavu.

Ei niin suuri, mutta tunnelmallinen Mörkökoski. 

Kyllä tämä polku ansaitsee tutustumisen myös jalkapatikalla. Kaakkovuoren näkötornissa on ainakin käytävä.

Tämän, jos jostain löytäisin. Olisiko kirjastossa?  

Urpo Sparf, Erämaan perilliset : Lohilahden, Syvälahden ja Vihijärven kyläkirja, 1988

Kartta (pdf, 625 kt)