Tervatehdas

Suolahden tervatehdas, Tippala 1945-1998

Aamuisesta linturetkestä Keiteleen rannoilla tuli tänään jotain aivan muuta. Maisemakierrokselta
poikkesin uteliaisuuttani Suolahden vanhalle siis entiselle tervatehtaalle, jota kansa Tippalaksi kutsuu.

Tehdas perustettiin  jatkosodan panssarivaunujen voitelutarpeisiin ja se valmistui 1945. Kallis maaöljyperäinen voiteluöljy korvattiin puuöljypitoisella tervalla. Ei tainnut ehtiä ajoissa. Sisartehdas rakennettiin Kainuun tervamaille Kajaaniin.

Sijoituspaikan perusteena oli raaka-aineen saatavuus. Nyt, kun Äänekosken uuden sellutehtaan   rakentamista ollaan aloittelemassa, on yhtenä tärkeänä perusteena sama juttu. Kantojen keruualueena on varmaan ollut koko Keiteleen vesialue, ja laivat ovat tuoneet raka-aineen tehtaan rantaan. Maamatkaa tehtaaseen jäi laiturista vain muutama kymmenen metriä. Tuotteet vietiin rataa pitkin Jyväskylän kautta maailmalle. Rata alkaa olla jo luonnon valtaama.

Sitä, mitä nämä rakennelmat ovat valmistusprosessissa toimittaneet, en tiedä. Tehtaaseen on kuitenkin kuulunut kantojen murskaamo, ja  tervan poltto on tapahtunut neljässä uunissa, retortissa, joihinka upposi jopa 70 kuutiometriä tervaksia vuorokaudessa.

Terva tiivistettiin puukaasusta. Valmista tervaa valutettiin yhdeksään 12000 litraa vetäneeseen sammioon. Kävelyllä ollut kylänmies kertoi kyseessä olleen Euroopan suurin tervatehdas.

Jos on rata jo lepikon valtaama, on koivut tehneet saman tälle elevaattorille. Tulee mieleen inkojen sun muiden menneiden aikojen ihmisten rakennelmat ja niiden hautautuminen eri tavoin.

Ilmeisesti tämä pari on valinnut rauniot asuinpaikakseen. Tehtaan työläisille rakennettiin Tervatielle neljä asuntolaa ja aluetta alettiin kutsua Tippalaksi.

Panssarivaunujen sijasta tervapohjaista voiteluainetta alettiin käyttää junanvaunuissa.  Suolahden tervatehdas oli merkittävin alan tuotantolaitos Suomessa aina 1960-luvulle asti.

Tervaa kului myös kumiteollisuudessa ja vanhempi väki muistaa sitä vedetyn  suksien pohjiin vuosittain. 

Tervanpolton loputtua paikalla alettiin valmistaa grillihiiliä. Tekstistä päätellen tavaraa vietiin myös ulkomaille.

Hiilivarastosta löytyy vielä vanha Valtra. Kylänmies muisteli laitoksen siirtyneen jossain vaiheessa venäläisomistukseen. Epäili tervatehtaasta tulleen pesukoneen rahanpesua varten. Tiedä häntä?

Tuotannon loputtua kaikki on jäänyt juuri siten kuin ne olivat viimeisellä tehtaanpillin vihellyksellä. Kyteekö alueella ympäristöpommi? Luonnonkauniiseen ja saasteettomaan Keiteleeseen on vain muutama metri!

Juu, ei pala valot enää. Vandaalit ovat hoitaneet homman.

 Ja portti on varmaan lopullisesti sulkeutunut.

Matkassa oli vain lintujen kuvaamiseen ajateltua optiikkaa. Näin kuvat eivät ole kovin laajakulmaisia.

Asiatietoa olen napsinut Äks-lehden artikkelista "Tippalassa tiputettiin tervaa". Julkaistu 14.9.2011.
 Kiitän!

Rautpohja

Rautpohja, Jyväskylä


"Rautpohja on matala, miltei umpeenkasvanut Tuomiojärven lahti, joka sijaitsee Kortepohjan koulun vieressä. Lahti on ollut tunnettu lintupaikka jo pitkään. Näkyvyys lahdelle on nyt olennaisesti aiempaa parempi uudesta lintutornista.

Lajisto: Paikalla voi nähdä monipuolista vesilinnustoa etenkin muuttoaikaan, mutta myös pesimälajisto on runsas. Rantamilla viihtyvät monet yölaulajat.

Ajo-oje: Rautpohjaan löytää helpoiten seuraamalla Wilhelm Schildtin katua Kortesuolle ja kääntymällä sitten vasemmalle Kartanokujalle. Sopiva parkkipaikka on rannan puolella Kartanokujan päässä ennen Kortepohjan koulua. Tornille on matkaa vain muutamia kymmeniä metrejä."

Näin kertoo Keski-Suomen lintutieteellinen yhdistys. http://ksly.net/rautpohja/

Itse kävelin eilen tuon lahden rantaa myötäilevän noin kilometrin mittaisen rantapolun edestakaisin.
Pohjoispään maasto oli kosteaa ja vetelää savikkoa, rannat hyllyvää rahkasammalta. Eteläpäässä saattoi kulkea yleistä kävelytietä aina pohjukan lintutornille asti. Myöhemmin keväällä maasto on varmaan kuivempaa.

Lahti oli keskivaiheiltaan kasvanut umpeen ja muodosti näin kaksi allasta. Toinen oli auki Tuomiojärveen ja toinen muodosti oman lammen.

Molemmista löytyi runsaasti pesintää aloittelevia naurulokkeja.

Kuvattaviksi joutuivat lokkien lisäksi sinsisorsapoikapari,

pesää rakenteleva puukiipijä,

sinitiainen,

koskelopojat,

tukkasotkapariskunta,

naurulokille rupatteleva haapana ja

runsaslukuista lajiaan edustava räkättirastas. Paikalla oli myös joutsenpari, silkkiuikkuja, käpytikka ja useammanlaatuisia pikkulintuja, joihin en nyt juurikaan keskittynyt.

Kevät on lemmen aikaa.

Aina ei flaksi käy ja silloin tulee pettyneenä tehdyksi tyhmyyksiä. Kaupungin huveista kotiinpaluuseen pöllitty laatupyörä rantapusikon kätkössä. Kukahan jäi ilman, siis pyörää.

Täältä löytyy Rautpohja

Tervajärvi

Tervajärven luonnonsuojelualue, Tikkakoski, Jyväskylä

Tervajärvi on kuivatun järven pohjalle muodostunut keväisin tulviva alue. Vetensä Tervajärvi saa Kuokanjoesta ja ympäröivistä ojista. Tervajärveltä vedet virtaavat Tervajokea pitkin pois. Keväisin ja runsassateisina aikoina vedet kerääntyvät entisen järven pohjalle muodostaen alueen keskelle avovesialueen. Alueen koillispuolella oleva paju- ja koivuvaltainen pensaikko-metsä jää tällöin tulvan alle. Tervajärvellä on laajalti tulvametsää ja kosteimmilla kohdilla esiintyy luhtametsää. Puusto on osin tiheää pajupensaikkoa, osin koivu-pajuvaltaista ja laidemmalla koivuvaltaista. Lahopuusto on varsin runsas. Tervajärvi on muuttoaikoina merkittävä lintujen mm. kahlaajien kerääntymisalue. (http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Tervajarvi(5957)

Viime viikonloppuna sain seurailla parina aamuna kosteikon elämää. Suojeltu alue on kooltaan 24ha. Vettä ja lintuja on toki paljon laajemmalla alueella. 

Kuten kuva kertoo, vain alligaattorit puuttuvat. 

Haukkojen kotikentälle on vain kilometrin matka. Muutakin ilmaliikennettä oli havaittavissa. Osa lensi pitkin peltoaukeaa ohitse, osa laskeutui tankkaamaan.

Laulujoutsenet

Sepelkyyhkyt, joista varmaan osa  pesii alueen ryteikössä.

Metsähanhet

Kurjet,

joidenka yksinäinen lajitoveri laskeutui vastarannalle.

Sammakot saivat olla varuillaan.

Lammen takana alkaa ryteikkö, jonka uumeniin erilaiset sorsalinnut pakenivat avoimen pellon ylittäjää eli minua. Sieltä ne sitten uiskentelivat myöhemmin takaisin, kun olin piiloutunut naamioverkon taakse. Liian kaukana olivat silti minun putkelleni.

Paikalle oli asettunut yksi joutsenpari pesäpaikkaa varaamaan. Riiuumenot olivat meneillään.

Muilla joutsenilla ei ollut lammelle mitään asiaa. Tämäkin lintu kavereineen sai äkäisen lähdön.

Telkkäuroilla oli myös kosiotaistot meneillään. 

Västäräkistä vähäisen.

Ryteikön toiselta laidalta löytyi hirvieläinten nuolupuu. Suolamöykky oli jo sulanut, mutta itse puu on varmaan kovinkin suolainen, koskapa sen juurella lumessa oli runsaasti kauriiden jälkiä.

Alueen sisällä on vaikeaa liikkua ja nyt tulva-aikaan jalan lähes mahdotonta. Alueelle ei ole yleistä kulkureittiä. Minäkin jouduin kulkemaan yksityisteitä pitkin ja läpi vieraiden pihojen. Toki luvan saaneena.

Monen lajin muuttokausi on vielä edessäpäin. Varsinkin kahlaajat puuttuivat. Toivon ehtiväni Tervajärvelle uudelleen myöhemmin tänä keväänä.

Sijainti: Tervajärvi

Taivaan tulia

Revontulet ja auringonpimennys

Viime päivinä on taivaalla tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Moni on näitä ilmiöitä valokuvannut ja tiedotusvälineet ja netti ovat olleet  näitä tuotoksia tulvillaan. Yritin minäkin ja jotain jäi kameran kennolle. Koskapa olen vasta aloitteleva harrastelija, on tuloskin sen mukainen. Ne hienoimmat kuvat löytyvät muualta, mutta positiivisesti yllättynyt olen silti omastakin onnistumisesta.

Revontulet ovat valoilmiöitä, jotka koostuvat värikkäistä, tanssivista ja vaihtelevista kuvioista yötaivaalla. Näitä valoilmiöitä näkyy sitä enemmän, mitä kauemmaksi päiväntasaajassa mennään – Suomessa ne ovat yleisimpiä Lapissa talvella. Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varattujen hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään. Niitä syntyy kun Van Allenin vyöhykkeet ”ylikuormittuvat” energisillä hiukkasilla, jotka pääsevät Maan magneettikentän läpi ja törmäävät ylempään ilmakehään. Voimakkaimmat revontulet näkyvät yleensä voimakkaiden Auringon koronassa tapahtuneiden purkausten jälkeen.

Maassa, Jupiterissa, Saturnuksella, Uranuksella ja Neptunuksella ilmiön aiheuttavien, aurinkotuulen kantamien hiukkasten ja magneettikentän vuorovaikutus on rajuinta magneettisten napojen lähistöllä. Tästä syystä revontulia kutsutaan pohjoisella pallonpuoliskolla nimellä aurora borealis, eteläisellä pallonpuoliskolla aurora australis eli eteläntuli. Latinaksi aurora tarkoittaa aamuruskoa. (Wikipedia)

Nämä 17.3. esiintyneet revontulet olivat erityisvoimakkaat ja niiden näkyminen eteläisintä Suomea myöten oli poikkeuksellista. Näin on käynyt viimeksi kymmenen vuotta sitten.

Kummankin ilmiön kuvaamisessa kamera on ollut jalustalla. Revontulia kuvasin 18-200 mm laajakulmaobjektiivillä suurimmalla aukolla, valotusaikaa vaihdellen (yleisimmin 8 s), iso 1000, nettiohjeen mukaan valkotasapainon ollessa asetuksessa daylight ja mahdollisesti etäisyyttä muutellen. 

Valosaastetta vähentääkseni ajoin muutaman kilometrin maaseudulle, peltoaukealle, jonka läheisyydessä ei ollut ihmisten valonlähteitä. Luoteesta kaakkoon koko pohjoinen taivaanpuolisko oli suht pimeä. Tältä sektorilta ovat myös kuvani.  Tosin täällä Nastolan korkeudella täysin pimeää oli tuskin missään. Etelästä lounaaseen taivaan valtasi Nastolan ja Lahden keinovalojen kajo.

Tämänkertaiselle ilmiölle ominaista oli sen laajuus. Taivas muodosti kupolin, ja näkymä suoraan yläpuolelta näytti tältä

tai tältä.

Millaiset ovat revontulten oikeat värit? Tällaisena, kuin näissä kuvissa, en niitä paljain silmin nähnyt. Paljon oli hailakampaa. Kameran pitkä valotusaika kerää varmaan enemmän näytettävää. Näin oletan.

Valkotasapainoasetuksella on merkitystä. Tässä kokeilu automaattiasetuksella ja väritys vaihtuu. Kuvankäsittelyllä en ole juurikaan väreihin kajonnut. 

Auringonpimennys on luonnonilmiö, joka syntyy Kuun liikkuessa Maan ja Auringon väliin siten, että kaikki kolme ovat samalla suoralla. Tällöin Kuu peittää Auringon taakseen ja Kuun varjo osuu Maahan. (Wikipedia)

Heti 20.3. puolenpäivän aikaan ja vähän jälkeen oli vuorossa lähes täydellinen auringonpimennys. Ja mikä hienointa, nytkin pilvet väistyivät ilmiön ollessa parhaimmillaan. Aamu oli ollut pilvinen, pimennyksen alkuvaiheessa oli vielä ohutta pilviharsoa. Tämä näkyy kuvassa halo-ilmiönä. Kuvaamisessa auttoi naapurin lainaama hitsauskypärän lasi, jolla valoa pääsi tarpeeksi suodattamaan. Siitä on myös peräisin kuvan sinertävä väri. Käytössäni oli 100-400 mm teleobjektiivi. Asetuksena pienin aukko, nopein aika ja iso 100. Kuvia on rajattu.

Näin se eteni. Kovinkaaan pimeää ei tullut, mutta selvästi havaittava hämäryys kyllä. Tässä kuvassa aurinko on pienimmillään. Smile!

Ja näin palataan takaisin normaalitilaan.

Kuten alussa totesin, paljon parempia kuvia on liikkeellä. Nämä ovat minun harjoitteluni tuloksia ja voinpa kertoa, että ainakin oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista. Ensi talvena  jatkunee aurora borealiksen kuvauskokeilut viimeistään. Seuraava osittainen auringonpimennys on 11.8.2018.