Pirunkallion luola

Näitä Pirunkallioita on vaarmaan useampiakin, mutta vain yhdessä on tällainen luola.

Naapurin Matti antoi jo talvella vinkin, mutta jäin odottelemaan lumien sulamista. Aamulla tajutessani hankiaisten jatkuvan tein pikapäätöksen ja lähdin etsimään luolaa hiihdellen. Reitistä ei ollut mitään tietoa ja siksi valitsin lyhimmän vaihtoehdon. Sukset jalkaan Hiisiön kylällä, josta erikoisuudesta saan toivottavasti myös joskus jutun aikaiseksi.

Hiihdettävää lännen suuntaan tuli noin kilometri, puolet peltoa, puolet tiukkaa pusikkoa. Suunnistus oli pelkän tuntemuksen varassa. Vuoren päällä kulki jalkamiesten jotos, joka ilmeisesti noudatteli pohjoisesta tulevaa traktoritien uraa. Ketunlenkki länsirinteelle ja pätkä takaisin pohjoiseen.

Siinäpä se oli sitten se luolan suuaukko. Kuka, miten, milloin ja miksi on tämän luolan nakertanut? Siihen en ole vielä löytänyt vastausta. Viime vuosisadan alkuun ja sotavoimain tarpeisiin tehdyksi sitä moni arvelee. Aukko on sitä kokoluokkaa, että arvelen siitä henkilöauton just mahtuvan. Eteinen on noin viisi metriä pitkä.

Sitten käännös oikeaan ja suurempi holvi aukeaa. Pohjalla on kokoa jalkamitalla mitaten 15x6 metriä ja korkeutta noin neljä.

Luolaan on joku joskus veistänyt penkitkin kiertämään keskelle kyhättyä nuotiota. Miten lie ollut vedon laita?

Ulkona oli aamulla vielä yksi pakkasaste, mutta sisällä kai oltiin lämpimän puolella, koskapa tällaiset pikkuinisiät olivat jo heränneet. Olipa niiden perässä pari hämähäkkiäkin.

Nämä kuvat ovat otetut kameran omalla salamalla. Tässä suunta on perältä suuaukolle.

Tämä taas on valaistu otsalampulla ja ulkoa tulevalla luonnonvalolla.

Luolakansan kirjoitusnäyte.

Tästä ulos. Luolan pohja oli suht kuiva. Vain tässä suuaukolla oli hiukan jäätynyttä vettä.

Vuori on tältä länsiseinämältään melko jyrkkä, kuvakin sen näyttää, 45 astetta. Se on veden aikoinaan hiomaa silokalliota. Muinainen meri on loiskinut aaltojaan sitä vasten.

Tämä näkymä on suoraan suuaukolta ylöspäin. Vielä olisi kavuttavaa. Myös suuaukolta lännen puolella olevalle pellolle on ehkä saman verran pudotusta. Luolalle tuleva kulkuväylä ja edusta sijaitsevat 50-100 metriä leveällä terassilla.

Tutkimuksen aikana ilma oli lämmennyt ja suksen pohjaan tarttuva lumi teki paluusta haasteellisen. Jos joku tietää tästä kohteesta enemmän, otan kiitollisena sen tiedon vastaan.

juhani.kaalikoski@gmail.com

Täältä sen löydät: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Luola&srs=EPSG%3A3067&y=6753123&x=452882&lang=fi

Linnaistensuon talvi

Syksyllä 2014 esittelin Linnaistensuota lumettomana. Tänä upeana kevättalven päivänä sain hiihdellä samoissa maisemissa missä vain, sillä täällä Lahden seudulla on mahtavat hangenkantoset.

Tälle keväiselle lumihangen ominaisuudelle löytyy monta synonyymiä. Tässä joitakin: kerihanget, kersteet ja kantohanki. Hanki muuttuu kantavaksi, kun kova pakkanen kovettaa aiemmin suojasäällä vettyneen lumen.

Pakkasta oli aamulla kahdeksan aikaan yksitoista astetta, aurinko sai paistaa täysin pilvettömältä taivaalta ja viimeaikojen navakka tuulikin oli päättänyt tänään levätä.

Sain pitää koko suoalueen yksityiskäytössäni koko aamupäivän. Seuranani olivat vain kymmenet korpit.

Näitä käkkyröitä pitää aina kuvata.

Edellisiltana oli joku prätkäjannu käynyt testaamassa hankia mopollaan. Luonnonsuojelualueella toki kyseenalaista toimintaa, mutta uskon kuskin nauttineen tästä mahdollisuudesta. Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta muistuu mieleen, miten hauskaa vastaava ajelu oli polkupyörällä. Ajat muuttuvat.

Suo on palautettu alkuperäiseen luonnontilaan ja kuurona voisi kuvitella olevansa kaukana kaikesta sivistyksestä. Nelostie on kuitenkin vain kahden kilometrin päässä ja tie Lahdesta Kouvolaan kilometrin etäisyydellä. Liikenteen ja teollisuuden ääniä ei kuitenkaan voi olla kuulematta ja muutamat savut ovat näkösällä.

Suota kiertämällä yritin löytää teerien mahdollisen soidinpaikan. Sellaista ei eteeni tullut, mutta korpit olivat valloittaneet koko laajan suoalueen vastaavaan käyttöön.

Viisas ja varovainen lintu ei kuitenkaan päästänyt hiihtäjää kuvausetäisyydelle. Kiikarilla saatoin seurata korppien kisailua ja tanssahtelua hangilla samoin kuin myös taidokkaita ilmailunäytöksiä.

Siinä joku nuorukainen on ottanut samban ensiaskeleet.

Komea lintu!

Tästä suunnasta näitä luontokappaleita useimmin saa tähdätä.

Jonkun on aina oltava vartiossa. Yksi oikea ääni ja koko parvi häipyy kauemmas.

Korppi on viroksi ronk, mikä varmaan on seurausta sen yleisestä lauluäänestä. Korpilla on kuiten lukuisia erilaisia ääniä, esimerkiksi hauskat blink, donk ja dojojong. Mistä lie kaiken oppinutkaan.

Kansansadussa "Kettu ja korppi" nälkäinen kettu paljastaa leipäpalan löytäneelle korpille, jotta tämän eukko muhinoi usein korpin pomon kanssa korpin ollessa ansiossa. Tähän korppi kiivastuneena tokaisee: Mitä hittoa! Näin suu aukeaa ja leipäpala putoaa ketulle.
Vanhoissa saduissa on usein mukana opetus ja niin on tässäkin: Jos kuulet pomosi vehtaavan eukkosi kanssa, pidä suusi kiinni, sillä muutoin saatat menettää leipäsi!

Näin liidellään suhteen  ollessa vielä tuore.

Tässä tyylittelee taitolentojoukkue The Black Ravens. Keskimmäinen vasemmalla kaipaa vielä lisää harjoitusta.

Suon halkaisee itä-länsi suunnassa pitkospuupolku, joka näin talvella on lumen alla sekin. Polun molemmissa päissä on lintujen ystäväin ylläpitämät talviruokintapaikat. Huomasin läntisellä paikalla autolle palatessani tikliparin.

Näin sain kuvatuksi tämän kauniin linnun nyt jo vähän lähempää kuin aiemmin talvella. Vielä on tavoiteltavaa.

Auringonkukan siemenet maistuivat myös punatulkuille

ja jotain löysi mustarastaskin.


Nyt kolme tuntia myöhemmin mittari näytti +1º.

Talven lintuja

Tammikuista Porvoon timaliretkeä lukuunottamatta ei lintuaihetta ole ollut kokonaisen jutun täytteeksi. Niinpä teen tähän koosteen talven mieluisimmista  kohtaamisista.

Nastolassa ollessa tulee enimmäkseen ajelluksi Kuivannon ja Immilän maisemissa. Joskus sokea kana ja kukkokin löytää jotain kuvattavaa. Tässä Kuivannon varis.

Pakkasten aikaan uiskenteli Immilän myllyn alasuvannossa yksinäinen joutsen.

Immilässä saalisteli tämäkin isolepinkäinen, jota myös lapinharakaksi kutsutaan.

Metsäkylän naakat auringonkylvyssä. Naakkoja riittää joka nurkalle.

Välillä Siikakosken tarkastus Konnevedellä. Kerran sillalla kiikaroidessani laskin näkyvillä olleen kuusitoista koskikaraa. Osa jäi vielä varmaan piiloistaan näkemättä.

Nastolan Hokkaran lenkiltä löytyi tämä toistasataapäinen tikliparvi. Tällaiseen kaunottareen en ole aiemmin törmännytkään. Parvessa on myös urpiaisia ja hemppoja. Puimaton rypsipelto piti niitä pitemmän aikaa alueella.

Äänekosken Kapeenkoskella istuskeli vielä maaliskuussa tämä koskikara.

Pikkuvarpunen Uudestakylästä.

Nastolan Sylvöjärvellä ruokaili eilen kaksi jotsenpariskuntaa. Vaikuttivat olevan muuttomatkalla.

Passikuva

Tänään sain päivystää Jorman piilokojulla Pohjois-Nastolassa. Matkalla pyrähti polun varren haapaan punapää palokärki.

Kuviin pääsi muitakin tikkoja, kuten harmaapää-

ja käpytikka.

Närhi ahkeroi pähkinöiden parissa. Niitä se ahtoi suuhunsa ja kuskasi piloihinsa.

Keltasirkkunaaras

Hömötiainen

Sinitiainen

Talitiainen

Kuusitiainen

Ja kyllähän nämä viiksitimalit pitää vielä kerran laittaa näkysälle vaikka oman jutun saivatkin. Tässä rouva

ja tässä herra.

Siinäpä parhaita kohtaamisia. Kaikki eivät päässet tällä kertaa mukaan, mutta toisen kerran sitten.

Lopuksi kiitän oravaa ja hevosta uhrautumisesta lintukuvaajan menestyksen eteen. Kanahukkaa vain ei tänäänkään näkynyt.