Pakkaspäiviä

Nyt on riittänyt pakkaspäiviä ihan mukavasti. Lämpötila on pysytellyt kympin ja kahden välillä. Lunta ei kuitenkaan sanottavasti vielä ole. Valkeaa onneksi on toki, mutta hangen korkeus pysyttelee alle senttimetrissä. Latuja ei ole. Retkiluistelijat ovat päässeet riemuitsemaan jääkiidosta, muutama jopa taivaaseen. Itse olen käyttänyt näitä valoisia päiviä patikointiin erilaisissa maastoissa. Kamera on kiikkunut tieten mukana.

Immilänjoki pysyy sulana pakkasillakin. Siellä majaillee uskoakseni vakioasukkaat joka talvi. Joutsenia on varmaan parisenkymmentä. Uutta polveakin on mukana.

Talventörröttäjä tämäkin. Kukkasjoen ruoko vastavalokokeilussa.

 Pihan syöttöpaikka on välillä ollut suht hiljainen, leuto talvi on tarjonnut syötävää luonnostakin. Nyt pakkasilla on lintukarja palannut. Päivittäinen evästäydennys on ollut tarpeen.

Ilma on paras eriste. Kun oikein pörhistää, saa muhkean untuvatakin. Kuivannon ja Kotteron hiiripöllöt jatkavat talvista taisteluaan.

Lopuksi tämänpäiväisen retken antia.

Vastavalokokeilu Kukkasjoella.

Samaiselle joelle on asettunut talvehtimaan kaksi sorsapariskuntaa. Ovat kovin arkoja, tuskin siis mitään pullasorsia. Kuva on rakeinen, mutta itse pidän sen tunnelmasta, ja siksi se pääsee laajempaan jakeluun.

Neljäs päivä tätä kuuta kävin samalla metsäalueella olevalla Kinnankoskella. Silloin oli lämpötila jatkuvasti plussan puolella eikä lumesta tai jäästä ollut tietoakaan. Tuosta retkestä onmyös  blogikirjoitus kuvineen. Tänään oli pakkasta 16 astetta ja maisemat tämän näköisiä.  Koski on harjujen välisessä notkelmassa jyhkeän kuusimetsän keskellä. Aurinko saikin valaista vain näiden puiden latvoja.

Illusia talvipesässään. Toivottavasti siivet eivät jäädy piloille. Lumitaidetta

ja jäätaidetta. Lopuksi näkymä yläjuoksulta ennen kosken (jäätyneitä)ryöppyjä.

Vuorenpeikon näkötorni

Eilen illalla oli pitkästä aikaa pilvetöntä, oli lähes täyskuu ja 14 astetta pakkasta. Revontulten esiintymistodennäköisyys oli koholla. Niinpä läksin toteuttamaan syksyistä ideaani eli revontulikuvausta Vuorenpeikon näkötornista.
Tämä kyseinen näkötorni sijaitsee Nastolan Järvisten kylällä metsän keskellä ja on metsäkoneyrittäjä Erkki Salosen omin käsin rakentama. Vierailin siellä jo syksyllä ja joku on saattanut tästä retkestä lukeakin fb-seinältäni.

Torni on aivan rakentajan pihapiirissä jyrkkäseinäisen kallion laella. Lähimpään naapuriin on vähintäänkin toista kilometriä. Tässä kuvassa tornia on valaistu otsalampulla. Tornilla on korkeutta kallion pinnasta mitattuna 25,8m ja Salosen pihasta mitattuna 45m.

Tässä Erkin kotitalo huipulta kuvattuna. Ylös kiipesin otsalampun valossa kamerareppu selässä jalustaa toisessa kädessä kantaen. Pakkasen kiristyessä torni paukahteli ja narisi antaen touhuun lisäjännitystä.

No sikäli suunnitelmani ei toteutunut, että revontulia ei näillä lakeuksilla näkynyt. Näkyi kuitenkin kuun aavemaisesti valaisemaa maisemaa ja ympäristön taajamien valoja. Sammutettuani lamput tottui silmä kuunvaloon, joka runsaudellaan varmaan olisi vaimentanut mahdollisten revontulten näkyvyyttä. Kuvissa näkyy Vierumäen ja Lahden valoja.

Tämä maisema on kuvattu pelkällä kuunvalolla. Kuvankäsittelyssä olen varmaan lisännyt aavistuksen valoisuutta, koskapa lähimetsä vihertää. Tätä ei pelkällä silmällä kyllä havainnut.

Kun ajelin Järvelän kylälle, tuli radiosta Metsäradio-ohjelma. Kuinka ollakaan siinä Erkki Salonen oli haastateltavana kertoellen kotivuoren seinämästä kasvavasta ihmeellisestä pihlajasta. Tämän juuret ovat solmussa ylempänä kasvavan koivun kanssa. Koivu ei nyt päässyt kuvaan.

Tornin huipulle Erkki on rustannut jouluvalon. Saatellessaan minua ennen kiipeämistä neuvoi hän sammuttamaan sen  kuvausten ajaksi .  Ei näkynyt revontulia, ei. Toisen kerran sitten.
Lehtijutun mukaan  "savolainen jäätelötehtaan omistaja sanoi tullessaan, että piti lähteä katsomaan toista hullua". Jonkin asteinen hullu pitää olla senkin, joka pimeässä, pakkasessa, tuulen vinkuessa ja rakenteiden paukkuessa kiipeää lumisia portaita kohti korkeuksia, Sen voin kuitenkin sanoa, että olipahan hieno kokemus.

Kinnankoski

Nastolasta löytyy lampi nimeltä Kilpanen ja järvi nimeltä Pikku-Kukkanen. Nämä kaksi yhdistää toisiinsa Kilpasenoja, jota itse mieluummin puroksi kutsuisin. Kun ei ole lunta, jotta hiihtää voisi, pitää metsään mennä jalan. Tänään läksin käymään Kilpasenojan Kinnankoskella. Paikka on ennestään tuttu, mutta tähän aikaan vuodesta en ole siellä aiemmin käynyt. Alueella risteilevät Nastolan kunnan ja Pajulahden urheiluopiston merkkaamat vaellusreitit. Alueen laidalla sijaitsee myös uusi Lapakiston luonnonsuojelualue. Reitit ovat muuten hyvin merkityt, mutta opasviitat puuttuvat. Siksi itsekin harhaannuin kulkemaan Kilpasen lammelle. Eipä se mitään, tulipahan sekin nähdyksi tammikuisena päivänä. Lampi on vielä muutama vuosi sitten ollut majavien valtakuntaa, mutta nykyiset elämänjäljet eivät enää ole aivan tuoreita.

Vankka on ollut majavain pato. Se kestää vieläkin kävellä ylitseen ja pidättää lammen veden varmaan metrin alkuperäistä korkeammalla.

Telkälle on koti valmiina, kunhan kevät koittaa.

Pienen korjausliikkeen jälkeen löytyi myös alkuperäiskohde Kinnankoski. Vettä oli suht runsaasti.

Retken osatarkoituksena oli harjoitella kuvaamaan virtaavaa vettä ja saada sen liike vangituksi kuvaan. Jotenkin siinä onnistuinkin.

Reittiä oli kunnostettu rakentamalla kävelysilta yli koskenniskan.

Alempana puroa kokeilin pohjan kuvausta. Polaarisuodin poistaa vedenpinnan heijastuksia. Onkohan pohjahiekan seassa kultaa?

Vuosi 2014 alkaa Hiidenvuorelta

Kolme koiraa, kaksi naista ja vanha vaari käyttivät vuoden 2014 ensimmäisen päivän valoisen ajan retkeen Iitin Hiidenvuorelle. Olosuhteet olivat poikkeukselliset, ei lunta ei jäätä, lämpötilakin neljä astetta plussalla. Hiidenvuori sijaitsee Lyöttilän kylässä Kymijoen Hiidensaarella. Saarelle on autotie. Parkkipaikalta johtaa hyvä polku kohti vuoren lakea. Jyrkimmille osuuksille on rakennettu puiset portaat. Kävelymatkaa jää alle kilometrin.

Graniittinen Hiidenvuori on kestänyt jäävuorten ja aikain kulutusta ympäristöään paremmin. Vuoren monelta puolen pystysuorat seinämät kohoavat 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta mitaten  ja meren pinnan tasoon on sata metriä.

Laelta aukeavat upeat näköalat. Capo sai poseerata useammankin kuvaruudun täytteenä.

Cara ja Cheri eivät malttaneet juurikaan olla kuvattavina. Tälle lavalle iittiläiset kuskaavat pitkin polkua ja portaita kesäkuussa pianon. Tiettynä iltana laella pidetään laadukas konsertti. Aiheesta enemmän Hiidenvuori-blogista: http://hiidenvuori.blogspot.fi/

Päivän pilviverho oli ehkä joulukuisia hieman ohuempi ja valosta sai jo jonkun aavistuksen. Tosin kotimatkalla pimeni ja taivaalta alkoi tulla vettä.

Saniaiset ne jaksaa aina vihertää, talvellakin.

Lumesta tai jäästä ei todella ollut tietoakaan. Onko maisemissa asustellut joskus hiisi? Siitä ei ole tietoa eikä siitäkään, että laella olisi joskus ollut muinainen linnake. Vuoren muoto ja sijainti puoltavat tätä oletusta. Lähitienoolta löytyy kuitenkin runsaasti todistusaineistoa kivikautisesta asutuksesta. Jossain sijaitsee geokätkökin.

Jouluisia värejä Unkarista

Palaan vielä kerran hiljattain tehtyyn Unkarin matkaan. Huomion kohteena näissä kuvissa ovat lähinnä värit.

Tässäpä me, matkalaiset. Joulukuun alusta alkaen Keski-Euroopan kaupungeista löytyy toinen toistaan värikkäämpiä ja upeampia joulutoreja ja -katuja. Nämä kuvat ovat Budapestin Vörösmartyn aukion joulutunnelmista.

Kojuista löytyvät erilaiset hehkuviinit, superrasvaiset ja maukkaat liharuuat ja toki monenlaiset käsityöt pukinkonttiin tai muuten vaan tuliaisiksi. Useampaa sorttia maisteltiin. Aukion kahdelta puolen tulvi jatkuvasti monenlaista elävää musiikkia.

On savesta, puusta, villasta ja ties mistä luonnonmateriaalista tehtyjä käyttö- ja koriste-esineitä.

Kauppahallit ovat värikkäitä myyntipöytiä tulvillaan.

Kirkoissa on lasitaiteilijoiden työnäytteitä. Tämänkin ikkunan  koko on melkoinen.

Matkakumppani halusi Egri bikaveristä liikuttuneena päästää henkilökohtaisen taiteilijansa vapaaksi. Siksi oikeassa alakulmassa pitäisi olla kirjaimet AH.

Hotellit olivat edullisia, mutteivat välttämättä vaatimattomia. Tämä on viimeisen majapaikkamme sisäänkäynti.
Uudet Unkarin kuvat olkoot sitten seuraavalta retkeltä, mikä toivottavasti toteutuu jo ensi keväänä ja vie matkalaiset lintujen maailmaan.

Egri bikaver

Taannoiseen Unkarin matkaan kuului myös parin vuorokauden vierailu barokkikaupunki Egeriin. Kaupunki sijaitsee n.140 km Budapestistä koiliseen ja sinne pääsee kätevästi bussilla. Eikä maksa paljoa. Eger (64000 as.) on suosittu matkailukohde, mutta tähän vuodenaikaan siellä oli hyvinkin väljää ja leppoisaa.

Kaupungin suht pienelle alalle sijoittuva vanha  keskusta on täynnä upeita kunnostettuja arvorakennuksia. Kuten näet, täälläkin on vaan niin ällistyttävän siistiä joka paikassa. Ex tarkkisopea hämmästyttää myös se, missä on räkivä ja mölisevä vähemmistönuoriso. En heihin törmännyt Budapestissäkään.

Taustalla kohoaa mäen kummulla Egerin linna. Turkkilaiset maailmanvalloittajat sotivat 1500-luvulla linnaa vastaan. Ensimmäisessä sodassa linna piti puolensa, mutta toisella kertaa turkkilaisten aikeet onnistuivat. Eger on Euroopan pohjoisinta aluetta, jossa turkkilaiset ovat aikoinaan mellastaneet. Ajalta on säilynyt mm. heidän rakentamansa moskeijan minareeti. Itse pyhäkkö on hajoitettu.

Ylempänä keskustassa sijaitsee Egerin tuomiokirkko, joka on maan toiseksi suurin kirkkorakennus. Kaupungissa on ollut piispanistuin jo 1000-luvulla.

Tuomiokirkko on vaikuttava myös sisältäpäin.

 Kaupunkinäkymä linnasta kuvattuna. Edessä keskusaukio, vasemmalla Minoriittikirkko ja takana tuomiokirkko.

Keskustorilla ratsastaa edelleen kapteeni Dobo, turkkilaisten lyöjä (pakollinen joka kaupungin "heebo hevosen selässä" -kuva). Kaupungista löytyy myös mm. terveyskylpylä, opettakorkeakoulu ja maanalaisia viinikellareita eri kerroksissa väittämän mukaan 130 km.
Eger on kuulua viinialuetta. Ikäisilleni tunnetuin merkki lienee Egri bikaver eli Egerin Häränveri, jota myös Erkin pikakivääriksi kutsuttiin. Bussin ikkunasta saattoi hämmästellä viiniviljelmiä auton molemmin puolin silmänkantamattomiin.

Matkalla Unkarissa 26.11.-3.12.

Unkari, tuo monet historian vaiheet ja valloittajat kokenut maa, osoittautui vierailun ja varmaan useammankin arvoiseksi matkakohteeksi. Viikossa ei paljoa ehdi, mutta jotain kuitenkin. Kaikki palveluammattilaiset, metrolipunmyyjästä hotellin vastaanottohenkilöön, puhuvat englantia vähintäänkin sen verran, että toimeen tullaan. Suhtautuminen turistiin on välitöntä ja ystävällistä. Liikenne toimii, ruoka on hyvää ja paikat siistejä. Eipä näy katukuvassa enää miehitysaika, mitä nyt lähiöt ovat kuin Lasnamäessä.
Nyt on nähty hätäisesti niin Buda kuin Pest sekä Egerin kaupunki 140 km Budapestistä koiliseen. Pitkä ja vaiheikas historia on jättänyt jälkensä niin kulttuurimonumentteihin, arkkitehtuuriin kuin kansaankin. Jos ovat suomalaiset sekarotuista porukkaa, niin epäilen unkarilaistenkin olevan, niin monennäköistä sakkia eteen käveli.

Vapaudensilta takana kylpylähotelli Gellert

 Tonava, Euroopan toiseksi pisin joki, halkaisee kaupungin Budaksi ja Pestiksi. Kaupunki on yhdistetty vuonna 1873 Budapestiksi. Tässä apuna toimii kahdeksan komeata siltaa.

Ketjusilta takana länsirantaa ja Pestin komeita rakennuksia

Moneen kertaan hävitetty ja rakennettu kuninkaanlinna

Ooppera

Vapaudensilta päivänvalossa

Vanha kauppahalli