perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kaatialan louhos, vierailupäivä 26.6.2017

Kaatialan louhos on Kuortaneen Lentilässä sijaitseva käytöstä poistunut avolouhos, josta louhittiin vuosina 1942-1968 maasälpää ja kvartsia. 


Alueella on kaksi veden täyttämää louhosta. Pienempi louhos on käytössä uimalana. Kuvassa oleva suurempi louhos on pyöreä ja halkaisijaltaan yli 200 metriä.


"Kvartsia louhittiin satunnaisesti jo 1800-luvun loppupuolella mutta Kaatialan pegmatiitin louhinta aloitettiin laajemmassa muodossa 8.10.1942. Aluksi kiviaines kannettiin ylös paareilla miesvoimin, -43 otettiin käyttöön käsikäyttöinen puominosturi. Höyryvintturi tuli apuun 1945 jonka taas sähkö korvasi 1950. Louhinta muuttui kannattamattomaksi ja toiminta ajettiin alas 1968, omistajana tuolloin Paraisten Kalkki Oy. Louhoksen päätuote oli kalimaasälpä ja tärkein ostaja Arabia. Musta turmaliini eli schorliittikiteet, joita näkee louhoksen reunoilla pystysuorina juonteina, oli pahin haittamineraali, jolle ei koskaan löytynyt järkevää käyttöä."



Alue on yllättävän hyvin siivottu kaikesta kaivosromusta. Muistoksi toiminnasta ikään kuin patsaana on tällainen kaivosaikainen pyörävärkki.


Louhosaltaiden takana kohoaa louhinnasta jääneitä hylkykivikasoja, jotka ovat keräilijöiden ja korukiviharrastajien aarreaittoja.


Korkeinta jätekasaa voitaneen Pohjanmaalla kutsua kai jo vuoreksi, näkyyhän sen laelta yli puiden latvojen kauas maailmaan.


Aurinkoisena päivänä kivikossa kimaltelee. Kävellessä, valon tulokulman vaihtuessa, rinne välkkyy eloisasti.


Kaivosaltaat ja tunnelit ovat täyttyneet vedellä, joka on äärimmäisen kirkasta.


Suuremmalla altaalla on syvyyttä kolmekymmentä metriä. Sivutunnelit vievät kymmenen metriä syvemmälle.


Tällainen paikka houkuttelee luonnollisesti urheilusukeltajia puoleensa. "Veteen pääsee matalasta päästä, josta entinen kaivostie kulki kohti luolastoja. Tie on vieläkin hyvin havaittavissa. Syvästä päästä on helppo mennä rappusia pitkin, narua seuraten, josta pystysuora seinämä laskeutuu lähes 30 metriin. Rappusten alla on ihanteellinen kieleke turvapysähdyksiä varten, noin kolmessa metrissä."


Luolasukelluksessa on aina vaara mukana. Täälläkin on sattunut kolme kuolemaan johtanutta onnettomuutta.


"Luolasto on varsin kattava, vasemmasta reunasta löytyy niin sanottu turistiluola 20 m syvyydestä, hiukan erillään pääluolastosta, pituutta noin 10 metriä. Pääluolastoon pääsee kolmesta aukosta. Vasemman puoleisesta puhkaisusta, keskimmäisestä aukosta sekä oikean puoleisesta isosta aukosta josta tiekin jatkuu sisään. Puhkaisusta johtaa naru vasemmalle kaartaen ilmataskuun, naru on kiinni muovikanisterissa, taskussa ilma on hyvin arseenipitoista. Toinen naru kaartaa oikealle kiertäen pattaan ja tullen ulos keskimmäisestä aukosta." Näin kerrotaan sukeltajien oppaassa. Minä vain en tiedä mistä päästä asiaa tulee tarkastella. Ehkäpä portailta?


"Muutakin mielenkiintoista katseltavaa löytyy. Pystysuorat seinämät, aina niin hyvässä näkyvyydessä, luovat ikimuistoisen maiseman. Päivänvalo riittää pohjalle asti, katinkulta- sekä kvartsikimpaleet kimaltelevat kilpaa. Tuntuu hienolta laskeutua X-asennossa lähes 30 metriä kallioseinämän kimallusta ihaillen. Pohjan muodot ovat hyvin vaihtelevat ja tekevät suunnistamisen vaativaksi, joten haasteita löytyy. Korukiviä kannattaa myös etsiskellä, käsitykseen kiven kauneudesta vaikuttavat lähinnä henkilökohtaiset mieltymykset. Kaloista esiintyvät ahven särki ja hauki. Louhoksen pohjalta löytyy myös paljon ajankulua, jo aikojen alussa paikalle hinattiin auto-romu joka on asettunut vasemman puolisen puhkaisun viereen, sukeltajien iloksi. Keskimmäisen aukon yläpuolelta löytyy sukelluskello. Portailta johtaa naru kellolle jonka katto on 22 metrin syvyydessä. Kellon sisällä on ilmatasku, jonka ilman kannattaa vaihtaa silloin tällöin katossa olevan venttiilin kautta." 


Kaivoskuoppa, mutta nykyisin jylhänkaunis nähtävyys.

"Kaatialan louhos sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kuortaneen ja Alavuden rajan tuntumassa. Etelästä tietä 66 Alavuden ohitse kunnes Kuortaneen puolella tie levittäytyy lentokoneiden varalaskupaikaksi. Välittömästi kentän päätyttyä kääntyy tie vasemmalle, kyltissä lukee Mikkilä. Tietä vajaa kilometri ja jälleen vasemmalle, tienhaarasta jossa lukee Kaatiala 3. Näin ajaen tulet suoraan louhoksen matalaan päähän."


Lähteet:
Wikipedia
Pohjanmaa sukelluskeidas - Kaatialan louhos, http://www.netikka.net/susu/kaatiala.pdf








1 kommentti: