keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Mitä tekisin isona, kun työelämä on jo taakse jäänyttä elämää?

 Koulupoikana filmikameroiden aikaan aloitettu valokuvausharrastus oli jäänyt uinumaan Ruususen unta viideksikymmeneksi vuodeksi. Aina oli ollut muuta touhua ja rahankulua. Pari vuotta ennen eläköitymistä sain kipinän palata takaisin valokuvauksen pariin. Nyt tai ei koskaan.

Mikä valokuvauksen lajeista olisi minun ominta alaani? Valokuvaus on niin laaja käsite. Kuvata voi filmille tai digitaalisesti, musta-valkoisena tai värillisenä, sisällä tai ulkona jne. ja kuvattavien kohteiden määrä on rajaton.  Luonnossa olen aina viihtynyt tarkkaillen lintuja, kalastaen, sienestäen, retkeillen, maisemia ihaillen. Jospa yhdistäisin ulkoilun, liikunnan,  luonnontarkkailun ja valokuvauksen.

Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, voin katsoa, mitä olen tähän mennessä saanut aikaiseksi. Linnuista on tullut minulle tärkein kuvauskohde. Lintukuvia on kertynyt tuhansittain jollei jopa kymmenin tuhansin ja Suomessa tavattuja lajeja olen saanut kuvatuksi parisen sataa.

Tiesin, etten aloittaessani ollut kummoinenkaan taitaja. Siksi oli jostain saatava oppia. Vuonna 2011 muutin Nastolaan, josta hakeuduin Lahden kansalaisopisto-Wellamon kurssilaiseksi. Hauska sattuma oli, että opettajana toimi ammattivalokuvaaja Kari Kuitunen, joka on alun alkaen saman Lievestuoreen koulun poikia kuin minäkin. Samana syksynä liityin myös Nastolan NAVAKE-valokuvakerhoon. Molemmista tiedän tarttuneen runsaasti niin tietoa kuin taitoakin. 

Kameraan, kuvaukseen, kuvankäsittelyyn ja luonnontuntemukseen liittyy loputtomasti asioita, joita oppimalla voi kehittyä omalla kuvaajanurallaan. Tässä muutamia hyllyyni kertyneistä opuksista, joita tutkimalla olen pyrkinyt jalostamaan taitojani.

Valokuvaus on harrastus, jossa ei koskaan tule liian hyväksi. Kalustoa jokainen hankkii oman (kuvitellun) tarpeensa ja varsinkin käytettävissä olevien varojen mukaan. Sanoisin, kuten Tippavaaran vanha isäntä -kyllä liika on aina liikaa, mut kohtuus se on taas liian vähän. Takarajaa ei ole.

Viimeisin hankintani on tämä Sonyn Räksä eli RX10 Mark IV. Syynä hankintaan oli kameran keveys. Podettuani ranteessa puoli vuotta  jännetupen tulehdusta, jonka aiheutti yli neljän kilon yhdistelmän viikon mittainen kanniskelu lintuluodolla, päätin keventää. Räksä painaa 1,1 kg. ja kuvat ovat vähintäänkin yhtä laadukkaita kuin pitkällä putkella otetut. Toki kamerasta löytyy muitakin huippuominaisuuksia. 

Kun kuvia alkoi kertymään, tuli mietittäväksi, mitä haluan kuvillani tehdä. Toki ne täytyy jotenkin tallentaa. Ulkoiset muistit ovat käteviä ja suositeltavaa on tehdä varmuuskopioita ainakin toiselle, jollei jopa kolmannelle muistille. Näistä tallentimista ei vain tule juurikaan katselluksi omia aikaansaannoksiaan ja niistä muut ihmiset eivät näkisi niitä oikeastaan lainkaan. 

Oma ratkaisuni kuvieni julkaisuun on ollut Facebook ja blogi nimeltä Jussin matkassa, jonka ensimmäinen julkaisu on syyskuulta 2013. Ensisijaisesti blogini on henkilökohtainen kuva-albumini ja päiväkirjani. Sen julkaisujen laatiminen on ollut mukavaa ja antoisaa puuhaa. Koska pyörää on turha keksiä uudelleen, olen käyttänyt asiateksteissä runsaasti suoria lainauksia, toki lähteen aina ilmaisten. Kaivamalla kuvauskohteisiini liittyvää tietoa olen oppinut samalla itse huomattavan paljon. 

Kuten ilmaisin, blogini on ensijaisesti henkilökohtainen tapani tallentaa kuviani ja retkimuistojani, mutta jos ne kiinnostavat muitakin lukijoita niin siitä vaan. Tarinoita on syntynyt näinä kahdeksana vuotena 236 ja lukijoiden määrä on juuri ylittänyt luvun 160 000. 

Kun kamera räpsähtää ja muistikortti saa digitaalisen lähetyksen, ei kuva ole vielä valmis. Lopullisen muotonsa tämä tallennettu pikselijoukko saa vasta kuvankäsittelyssä. Kuvankäsittely on digitaalisessa kuvatuotannossa työvaihe, jonka aikana kuvatiedostoa muokataan käyttötarkoitusta varten aineisto- ja laatuvaatimusten mukaisesti. Valokuvia käsiteltäessä muutetaan muun muassa kuvan rajausta, sommittelua, sävyalaa, valkotasapainoa, terävyyttä, värikylläisyyttä, kontrastia, resoluutiota ja väritilaa, jotta kuva saataisiin näyttämään kuvankäsittelijän haluamalta, useimmiten luonnolliselta. Oma käsittelyohjelmani on Adobe Photoshop Lightroom


Kun ottaa valokuvauksen harrastuksekseen, on mielestäni hyvä keskittyä vain muutamiin aihepiireihin. Minun kuvissani ja blogijulkaisuissani eniten esillä ovat linnut. Näin varmaan siksi, että linnut ovat olleet läpi elämäni kiinnostukseni kohteena muutenkin. Jo koulupoikana teimme kavereitteni kanssa linturetkiä ja etsimme lintujen pesiä. Linnunpönttöjä on valmistunut jokunen sata.

BirdLife on lintuharrastajien maailmanlaajuinen järjestö. Kun matkustan ulkomaille, tutkin aina ennen matkaa kohdealueen BirdLifen sivut. Näin olen löytänyt useita hienoja lintumaastoja. Kotimaassa tarkkailen Tiira-havaintosivuja lähes päivittäin. Moni on ottanut tavoitteekseen tunnistaa vähintäänkin sata lintulajia vuodessa. Oma havaintolukuni 20. syyskuuta 2021 on 165. Se on jo aika hyvä määrä. Kovemmat harrastajat ovat jo pitkälti yli kahden sadan.


Toinen kiinnostukseni kohde on majakat. Miksi? En osaa selittää, ne vaan ovat niin hienoja, ne sijaitsevat maisemallisesti upeilla paikoilla ja niiden historia on todella kiinnosavaa. Ennen kaikkea majakoiden  rakentaminen ja ylläpito ennen nykyaikaa ovat olleet aivan uskomattomia suorituksia.


Suomen Majakkaseura ja sen puuhamies Pekka Väisänen (myös Lievestuoreelta) ovat tiedottamisineen saaneet minut, kuten jo niin monet muutkin mukaan seuran toimintaan ja näiden usein jo hylättyjen merimerkkien  pelastamisen hyväksi tehtävään työhön.


Muut kirjat paitsi Utön linnake ovat majakkaseuran myyntiartikkeleita.


Linnavuoret ja muut vanhemman ajan ilmiöt ja rakennelmat ovat kolmas retkieni ja kamerani kohde.


Kalliomaalaukset ovat poikkeuksetta tarkoituksenmukaisilla paikoilla.


Kaislikossa lymyää lintumies Jorma Pulkkinen.

Retkilläni on usein ollut mukana kaveri. Ilman heitä olisin monia elämyksiä köyhempi. Kaikilta heiltä olen saanut omaksua paljon niin tietoa kuin taitoja. Ja onhan se ollut kaverin kanssa myös paljon hauskempaa. 


Pönttövuoren vanhassa tunnelissa monialaharrastaja, muinaistutkija ja rautatie-ekspertti Anssi Toivanen.


Märketin kalliolla maailmankiertäjä, vanha skönäri Pentti Kokko


Timalijahdissa lintukuvaajat Juha ja Sara Paananen.


Hyyppään valloittaja puolisoni Hillevi, joka ymmärtäväisesti on antanut minun  viilettää vapaasti maailmalla harrastusteni parissa.


Ohtakarin maisemia. Kameran takana kerrankin joku muu.