sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Lintuosaston kevätpäivitys

Pohdin välillä millaisia kuvia tänne laittaisin? Pitääkö kuvilla olla teknisiä tai taiteellisia vaatimuksia? Kuitenkin blogini on ensisijaisesti henkilökohtainen kuva-albumini ja päiväkirjani. Näistä syistä painotan eniten henkilökohtaisen kokemuksen merkittävyyttä. Nämä kuvat ja kohtaamiset ovat minulle mieluisia ja tärkeitä . Kaikki te, jotka haluatte tuotoksiini tutustua, olkaatten hyvät! Blogi on avoin. Kuvia kannattaa napata suuremmaksi.


Virtavästäräkki Jyväskylässä. Tämä kuva pääsee kaikilla kriteereillä kuvieni top teniin. Hän viihtyy täällä jo toista kesää    ....toivottavasti.


Kohta on käpytikan pesäkolo valmis ja sitten vaan munimaan. Puoliso vielä puuttuu. Suolahti


Samalla retkellä löytyi myös viirupöllö hautomassa muniaan tuulihaukan pöntössä. Täytyy ilmoittaa rengastajalle.


Näin oli myös  naurulokit Rautpohjanlahdella Jyväskylässä kevättunnelmissa.


Samassa paikassa lymyili aikainen punarinta.


Kuten myös nokikana muutaman kaverinsa kanssa. Nokikanat ovat lisääntyneet Keski-Suomen vesissä.


Mökkitien varrelta Rautalammilta löytyi lapinharakka, isolepnkäinen.


Mökin pihalla ruuanhaussa puukiipijä. Pesä varmaan lähellä.


Soitimelle astumassa astuttavaksi koppelo. Kaveri kuvan ulkopuolella.


Joutsenet Hankasalmella. Yön pakkanen oli vetänyt Leväsenlammen riitteeseen.


Kurjet ovat saapuneet pesäpaikoilleen. Pohjoisemmaksi menevät ruokailevat parvissa pelloilla.


Isokuovit ovat soidinlennoilla.


Ungelot eli uivelot löytyivät Sumiaisten maauimalan sulasta, siitä suomen lyhyimmän joen; Kuokanjoen, suulta. Kaakanoita ovat, mutta kun ovat suosikkejani.


Laukaan Hoholta löysin tuulihaukan, kevään ensimmäisen. Pesälaatikko on viereisen ladon päädyssä.


Tämä on kolmas ruskosuohaukka muutaman päivän sisällä. Nyt Äänekoskella.


Salakka-Joen lahna pääsi parempiin suihin. Puolisoaan lahjoo, vielä ei ole poikasaika. Äänekoski.


Näin tällä kertaa. Retket jatkuvat ja toivottavasti saalista tarttuu kennolle.