sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lapakisto, luonnonsuojelu- ja retkeilyalue Nastolassa

"Nastolan Lapakiston luonnonsuojelualue on ruuhka-Suomen sydämessä sijaitseva monipuolinen, karu ja maastoltaan vaihteleva retkeilykohde. Lapakisto on erinomainen esimerkki yksityisenä suojelualueena rauhoitetusta kunnan METSO-kohteesta, jolla on edessään loistava tulevaisuus." (Metso)


Nastolan kunta päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen, kun opettajien ammattijärjestö OAJ kauppasi 2000-luvun alussa hallussaan ollutta  520 hehtaarin suuruista Uuden-Koiskalan maa-aluetta. 
Nykyisin tuolla alueella on 230 hehtaarin virkistysalue, jolta löytyy viisi eri lenkkiä. Pinta-alasta noin 18 hehtaaria on vesistöjä.

Paikallisissa lehdissä olleitten alue-esittelyiden innoittamana mieli on tehnyt  jo jonkun aikaa päästä tutustumaan tähän kohteeseen. Eilen ja tänään hyvien syyssäiden vallitessa tämä sitten toteutui. Hillevi oli hankkinut kartat ja esitteet, joilla pärjää.


Polkujen lähtöön pääsee autolla Ahtialan kautta. Moni muukin oli laillamme innostunut syysretkeilystä. Uudelle parkkialueelle mahtuu kolmisenkymmentä autoa. Eilen tuo alue oli täysi ja tänään metsätien varrella seisoskeli toinen mokoma autoja. Kovemmat tarpojat voivat tulla merkittyjä metsäpolkuja pitkin  Nastolasta tai Pajulahden urheiluopistolta. 


Polkureitit ovat selkeästi eri värein merkityt ja retkeilykarttoja voi tulostaa Nastolan kunnan sivuilta ja niitä löytyy myös parkkipaikan postilaatikosta. Eilen valitsimme sinisen reitin eli Pitkäjärvenvuoren kierron. Valittavana oli vielä vuoren yli tai rantapolku. Valitsimme jälkimmäisen.


Rantavyöhykkeeltä löytyi mustuneita kannonpäitä, jotka olivat selvästi majavan järsimiä. Kohta eteen tuli myös vanha pesäkeko tai paremminkin sen jäännökset. Tuoreita jälkiä ei näkynyt. Ei tykkää metsänomistaja majavasta, mutta sitävastoin metsästäjä kyllä, liha on kuulema maukasta.


Pitkin rantaa meitä seurasi vuoren jyrkkä seinämä. Paikassa, johon on rakennettu oikein näköalatasanne, oli jykevä näky. Vuoren seinämästä on lohjennut muutama melkoinen lohkare, pienen talon kokoisia lähes. Tästä tapahtumasta ei voi olla kulunut kovin kauan, sillä paasien alla oli kaatuneita, vasta hieman lahonneita puita.


Sammaloitumaton pinta kertoo myös tapahtuman tuoreudesta.


Pienen matkan päässä vastaan tuli negatiivinen vuorensenämä, jonka alla joku oli tulistellutkin.


Sittenpä polku alkoi kohota vuoren laelle, jonne reitin rakentajat ovat nähneet vaivan tehdä nuotiopaikan liitereineen. Tässä kohtaa ollaan 154 metriä meren pinnasta ja 45 metriä Pitkäjärven rantakiviltä. Pudotus on lähes pystysuora.




Paluumatkalla poikkesimme Sammalistonsuon näköalatasanteella. Suolla on aina upeita värejä.


Alueelle nimen antaneelle Lapakisto-lammelle on juuri valmistunut nuotiopaikka ja ns. esteettömyyspolku, jota pitkin myös liikuntavammaisilla on mahdollisuus tulla nauttimaan erämaan tunnelmasta. Seuraava eli tämänpäiväinen retkemme alkoikin tuolta tasanteelta. Reittivalinta oli aluksi keltainen päätyen lopulta sinisenä eiliselle jyrkänteen nuotiopaikalle ja sen jälkeen lakireittiä pois.


Matkalla kuljettiin pitkin Lapakiston- ja Sammalistonlammen, Ahvenlammin ja Pitkäjärven rantoja.


Auringon luodessa valoaan sinne tänne sammalikkoon olivan värit kohdallaan.




Rakentamisessa on nähty paljon vaivaa. Alueelta löytyy useita tulipaikkoja, joissa monissa on myös laavu. Polut ovat hyvin kuljettavissa ja alue on ainakin toistaiseksi hyvin siisti. Vaeltajien joukossa oli useita perheitä pienine lapsineen.



Makkaranpaistossa evästauolla saimme satamäärin upeita vieraita. Vain osa mahtui kuvaan. Tänne me päätimme tulla vielä useasti.
Kiitokset teille viisaat päättäjät ja ahkerat rakentajat ja tietysti Seppo Virtanen!

Lisää tietoa täältä:


 


tiistai 23. syyskuuta 2014

Ylläs

Suurten välissä on pakostakin jotain pienempää, mutta ei välttämättä vähäisempää


















































Seuraavan kerran toivottavasti suksilla.

Jai-Paljukka

Jai-Paljukka, jääkautinen purkausdelta

"Pellon kunnan Jai-Paljukan luontopolun lähtöpiste sijaitsee Salmilompoloon vievän tien varrella. Salmilompolon tie kääntyy etelään Pello-Rovaniemi -tieltä noin 9 km Pellosta Rovaniemen suuntaan." Näin kertoo Metsähallituksen Luontoon.fi sivu.
Tämänkertainen kohteeni löytyy luontopolun rengasreitin ja maantien välisen polun varrelta. Kartassa punainen piste: Olet tässä.


Itse halusin tutustua vain purkausdeltaan ja siksi jätin autoni Rovaniementien laidalla olevalle P-paikalle.

 

Kävelymatkaa oli vain noin 500 m. Nyt vain oli niin, että Pellon kunta oli päättänyt tarjota tätä kautta kulkeville extreme-kokemuksen ja oli purkanut soisen metsän läpi kulkevalta polulta pitkospuut



sekä edessä olevalta rinteeltä lahoiksi käyneet portaat. No, pääsin toki ilmankin.



Jo kohta löytyi jääkauden työnäyte. Suurempaa ja pienempää kivenmurikkaa oli vaaranjyrkänteellä aivan kuin joku jättiläiskuormuri olisi  kipannut tuohon lastinsa.


Ylempää alkoi puiden latvojen välistä pilkottaa avarat, ruskaiset maisemat.


Laelle, kenties 40 m maantietä ylemmäs, oli värkätty passeli taukopaikka. Yllä oleva karttataulu löytyy pöytäryhmän vierestä.


Alueen poikki kulkee kymmenisen metriä syvä, parisenkymmentä metriä leveä ja sata metriä pitkä rotkomuodostelma, josta rinteen kivet ovat varmaan lähtöisin.


Ympäröivästä kalliomaastosta löytyi upeita ruskan värejä.



Tässä kohtaa syyllistyn varkauteen, joka toivottavasti lailliseksi lainaksi katsotaan. Geologi Hannu Rönty on 8.4.2013 päivätyssä Retkipaikan jutussa valottanut tämän ilmiön syntyhistoriaa. Mitäpä minä pyörää uudelleen keksimään, kun en parempaan kuitenkaan pystyisi. Anteeksi ja kiitos Hannu.


"Mutta mitähän täällä oli aikoinaan tapahtunut? Melkoisten luonnonvoimien on täytynyt mellastaa vaaran rinteessä, kun tuollainen lohkarepelto on saatu aikaiseksi.

Jai-Paljukan muodostuma on tulkittu aivan viime jääkauden lopulla syntyneeksi jäätikön sulamisvesien äkillisen purkauksen kerrostamaksi jäätikköjokisuistoksi eli deltaksi. Jai-Paljukan vaara on ollut ilmeisesti noin 10 000 vuotta sitten juuri paljastumassa sulavasta mannerjäätiköstä, kun jäätikön reunaan on yllättäen avautunut hyvin lyhytikäinen jäätikköjoki.


Jäätikköjokea pitkin purkautuneet vesimassat ovat ohjautuneet vaaran päällä olevaan kallioperän ruhjeeseen ja pyyhkäisseet siinä olleen rapautuneen kiviaineksen mukanaan. Suurimmat lohkareet ovat kulkeutuneet virtauksen mukana kuitenkin vain lyhyen matkaa ja kerrostuneet lähes välittömästi vaaran edustalla olleeseen Ancylusjärveen tasapintaiseksi purkausdeltaksi. Purkauksen kuljettamaa soraa ja hiekkaa löytyy lisäksi alempaa rinteen juurelta ja Jaivuoman pohjalta.

Deltan tasainen pinta on noin 195 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, ja se on tulkittu tuolloisen Itämeren Ancylusjärvivaiheen ylimmän rannan tasoksi tällä seudulla. Läheisiltä vaaroilta löytyy samalta korkeustasolta muitakin muinaisrantoja.


Entä mistä Jai-Paljukalle tuli äkillisesti niin paljon vettä? Jäätikön pinnalle oli kenties jossain lähistöllä patoutunut runsaasti sulamisvesiä jääjärveksi, jonka aiheuttama paine johti lopulta järven pohjan murtumiseen ja vesien purkautumiseen jään sisään syntyneen kuilun kautta jäätikön pohjalle ja lopulta tunkeutumiseen jään reunaan sattumalta juuri Jai-Paljukan vaaran laen kohdalla. Tapahtumaa voisi ehkä verrata parhaillaan Grönlannin mannerjäätikön länsireunalla tapahtuvaan sulamiseen, jossa jäätikön pinnalle patoutuneet huomattavan laajatkin jääjärvet ovat toisinaan tyhjentyneet äkillisesti ja jättäneet jälkeensä suuria, jäätikön sisään johtavia pystysuoria kuiluja ja yön aikana muuttuneeseen maisemaan heränneitä ällistyneitä tutkijoita.



Jai-Paljukan muodostuma ei näytä liittyvän mihinkään harjujaksoon, joten se ei ole tavanomainen melko pitkäaikaisen jäätikköjokitoiminnan tuote, vaan ennemminkin satunnainen poikkeustapaus. Voi olla, että jos sulamisvesien purkautuminen jäätikön reunaan olisi tapahtunut hiukankin eri paikassa, siitä ei olisi jäänyt mitään jälkiä maastoon. Jääkaudella Lappiin syntyneiden lähes lukemattomien kurujen, uomien ja purkauskerrostumien joukossa Jai-Paljukka onkin melko omintakeinen, helppopääsyinen ja näkemisen arvoinen kohde."

Ja tähän Hannu Röntyn mielipiteeseen on myös minun helppo yhtyä. Tosi suositeltava kohde!



Paikka kartalla: Jai-paljukka 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Everstin piilo

Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordströmin yöpaikka sodanjälkeisellä pakomatkalla länteen

Viimeviikkoinen retkeni pohjoiseen vei minut useampaan mielenkiintoiseen kohteeseen. Niistä vähäisin ei ollut  luola, jota uskon menneitten vuosituhansien aikana käytetyn useamminkin piilona, turvapaikkana tai yösijana.


Mielenkiintoni oli herättänyt Retkipaikan artikkeli ja sen kuvat tästä  jyhkeästä luolasta. Tuolloin en tuntenut tarinaa, joka on antanut paikalle sen nykyisen nimen. Tuon tarinan henkilö on jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström. Hänen elämänsä on koukuttanut minut internet-seikkailuun, josta ei aivan hetkeen taida tulla loppua.


Piiloluola sijaitsee Pellon Ratasvaaran laella. Lyhin polku sinne lähtee Ratasjärven kylältä n.3km Tornio-Kilpisjärvi-tieltä. Käveltävää tulee tuskin puolta kilometriä, mutta nousu on melko jyrkkä.
Toinen vaihtoehto on lähteä pikatien risteyksestä ja taivaltaa ratasvaaran laella kulkevaa opastettua polkua. Mitä ylemmäs nouset sitä paremmin aukeavat maisemat.



Polun loppuosalle on rakennettu portaat, ensin pätkä ylöspäin ja sitten kiertäen alas.


Aina välillä törmää henkilöihin, jotka ovat elämässään ehtineet touhuta moninverroin enemmän kuin meistä useimmat. Gustav Ragnar Enos Nordström (16. tammikuuta 1894 Loviisa - 25. joulukuuta 1982 Loviisa) oli suomalainen laivanvarustaja, jääkärieverstiluutnantti, antikommunisti, heimo- aktivisti ja poliittinen taustavaikuttaja, harmaa eminenssi, jonka elämänvaiheet ovat olleet todella rikkaat. 


Sotilaskoulutuksen Nordström sai jääkäripataljoona 27:ssä Saksassa. Hän osallistui I maailmansodan taisteluihin itärintamalla Saksan joukoissa. Palattuaan Suomeen hän osallistui komppanianpäällikkönä sisällisotaan, jonka taisteluissa menetti toisen kätensä. (kuvassa oikealla)


Sodan jälkeen 1924 Nordström perusti laivanvarustamon, jonka alukset kuljettivat rahtia kaikilla maailman merillä. Petsamon vesillä toimi kalastuslaivasto ja rannoilla sinne perustetut kalanjalostustehtaat.


Talvisotaan Nordström osallistui hankkimalla Suomen armeijalle omin varoin  huomattavia määriä aseistusta. Jatkosodan aikaan hänet nimitettiin avustajaksi Itä-Karjalan sotilashallintoon. Sodan jälkeen tuli vielä operaatio Stella Polaris, jossa suomalaista tiedustelumateriaalia ja henkilöstöä salakuljetettiin Ruotsiin. Syytettiinpä häntä myös osallisuudesta asekätkentään. Näihin aikoihin hän pakeni Valpon jahtaamana Ylitornion Ainolan kodistaan  Ruotsiin. Siihen pakomatkaan liittyy tämä Ratasvaaran piiloluola. 
 

Kyllä tästä pari miestä hyvinkin on yösijan saanut.


Näkymä suuaukolta ylöspäin


 ja alaspäin.


Näkymä Ratasjärven takaa vaaralle päin. Luola sijaitsee laella olevan maston alapuolella avokallioisessa rinteessä.

Ragnar Nordström palasi Ruotsista Suomeen vuonna 1948. Tämän jälkeen hän jatkoi menestyksekkäästi laivanvarustajan ja liikemiehen uraansa. Nordström kuoli joulupäivänä 1982 muutamaa viikkoa ennen 89-vuotispäiväänsä. Hänet haudattiin sotilaallisin menoin.

Tämä kirjoitelma on vain pikainen kurkistus suuren miehen mittavaan uraan. Blogin kirjoitusten ei ole tarkoitus olla poliittisesti kantaaottavia. Kaikenlaiset värikkäät elämäntarinat saakoot osakseen huomioni. Sinä, joka laillani kiinnostuit everstiluutnantti Ragnar Nordströmistä, käy tutkimassa seuraavia sivuja:

http://www.nordfed.com/historia.htm
http://www.brantberg.fi/Sotaupseerit%20-%20Ragnar%20Nordstrom.htm
http://www.kolumbus.fi/~kd4997/Sota/2-
AUNUKSEN%20RETKI/Voitto%20taikka%20kuolema.htm

Ja täällä hän jatkaa uskomatonta elämäänsä:
https://www.facebook.com/pages/Ragnar-Nordstr%C3%B6m-J%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rieverstiluutnantin-muistolle/634063883272077



Paikka kartalla: Everstin piilo