sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Vuoden lopuksi pohjoisen lintuja

Muutama vuosi sitten  kävi luontomies Kimmo Ohtonen  tutustumassa saarijärveläiseen Kuukkelibaarin. Tällä retkellä hän kuvasi videonpätkän, joka tuolloin näytettiin ohjelmassa Puoli seitsemän. 
Mitä? Vieläkö Keski-Suomessa on kuukkeleita? Siitä lähtien aihe on aina välillä palannut ajatuksiini. Muutettuani takaisin Keski-Suomeen aloin etsiä tätä minua kiinnostavaa kohdetta. Tämä on tarina Kuukkelibaarista. Lisänä kohtaaminen pohjantikkojen kanssa.


"Kuukkeli on pitkäpyrstöinen ja melko tumma varislintu, varislinnuistamme pienin. Yläperä, pyrstön reunaosat ja pikkusiipi ovat ruosteenpunaiset ja päälaki on tummanruskea. Muutoin kuukkelin väritys on harmahtavanruskea." (LuontoPortti)


Kuukkelia tavataan yleisemmin Kainuun, Koilismaan ja Lapin havu- ja sekametsissä. Etelämpänä se on nykyisin hyvin harvinainen.


Pohjoisessa moni on tavannut kuukkelin talvisten latu- ja kesäisten vaellusreittien taukopaikoilla. Kuukkeli on peloton lintu, kun vaan on ruokaa tarjolla. Vilkkaimmilla turistipaikoilla se tulee hakemaan evästä jopa kädestä.




 Kuukelibaarin lintupariskunta on asustanut tällä paikalla vuosia, varmaan syntymästään asti. Asuinreviirinä alue voi olla satoja vuosia vanha, jollei suorastaan ikuinen. Metsänhakkuut vievät kuukkeleilta elintilaa. Pohjoisen Keski-Suomen aluella on nykyisin tuskin enää kymmenkunta reviiriä.


Hyvin on hauska ja sympaattinen tämä "jätkän onnenlintu". Sitä kutsutaan myös "metsämiehen sieluksi". Toivokaamme, että sille jää riittävästi rauhallisia metsäalueita tulevaisuudessakin.


Baarissa vierailee runsaan tarjoilun ansiosta myös harmaapäätikkoja,


käpytikkoja,


hömö-, tali-, sini-ja 


töyhtötiaisia, punatulkkuja, puukiipijöitä sekä närhiä. Näistä on tuoreita havaintoja, muitakin varmaan piipahtelee.




Pohjantikoilla on ilmeisesti käynnissä tavallista runsaampi talvivaellus, näin voi todeta Birdlifen Tiira-havaintosivuilta. Ahkerasti etsien tämän voi todeta itsekin. Varmimmin pohjantikat löytää vähän iäkkäämmiltä tukkipinoilta. Hieman Äänekosken pohjoispuolella on puutavaralaani, jossa itse tapasin ja jopa kuvasin kyseisen linnun ensimmäistä kertaa koskaan.
Ensimmäisellä retkellä joulun alla pyrähti tukkipinon raosta tämä koiras tikka. Sen tunnistaa keltaisesta päälaesta.


Toisena päivänä näyttäytyi naarastikka.


Naaras vaikutti rohkeammalta ja sitä oli helpompi lähestyä kameran kanssa. Pohjantikat etsivät ruokansa havupuiden kuoren alta. Niiden nakutus on hädintuskin kuultavissa, joten tarkkana saa olla.


Tapaninpäivänä pyrähtivät sitten jo molemmat melkoisesti metelöiden yhteiskuvaan.

Melkoisen onnekas olen saanut olla kohdatessani nämä kotiseudullani harvemmin tavatut linnut. Tosin on siinä saanut vaeltaa ja olla ahkera. "Ahkeralla on enemmän onnea", sanoo Jorma


















tiistai 26. marraskuuta 2019

Syksyn 2019 lintuja

Kovin on ollut harmaa ja valoton tämä syksy. Ei ole aina innostanut lähteä ulos luontoretkelle. Jotain on kuitenkin tapahtunut, jopa muutama iloinen ensitapaaminen. 


Silakanongintaretkellä Ahvenanmaan Brändön saarella näyttäytyi nuori merikotka. Kovin vaan oli kaakana.


Tilhet ovat niin kuvauksellisia, että niitä pitää jahdata joka syksy. Lokakuun lopulla Äänekoskella he viimein suostuivat kuvattaviksi.


Lähellä pisteli räkättirastas marja-aronian marjoja kupuunsa.


Jos ei metsäretkillä ole muita lintuja näkynyt, on siellä kuitenkin ollut aina käpytikka.


Vain kahdesti olen saanut kuvata pikkutikkaa. Tämä hiljainen nakuttelija etsi ruokaa Äänekoskella.


Siikakoski Konnevedellä on koskikarojen talvehtimispaikka. 30.10. löysin viisi yksilöä, mutta keskitalvella heitä on varmaan taas useampi kymmen.


Mökillä Rautalammilla piipahtaessani syöttelin lintuja muutaman päivän ja tulihan heitä heti aterialle. Tässä sinitiainen.


Hömötiaisten väitetään vähentyneen, mutta mökillä heitä vielä on.


Kuten on myös käpy- ja harmaapäätikkojakin. Samalle talipötkölle he eivät kyllä mahdu.


Harmaan päivän harmaapäätikka. Kun päälaella ei ole punaista lakkia, on kyseessä naaraslintu.


Tätä lintua olen tavoitellut koko kuvausharrastukseni eli toistaiseksi kymmenen vuoden ajan. Hän on Lapin lintu taviokuurna.


Ylempi on naaras ja tämä on koiras.


Kyllä näin kauniita lintuja kannattaa tavoitellakin. Liekö pohjoisessa iskenyt ruokapula, kun ovat lentäneet aina Jyväskylään asti.


Kirjosiipikäpylinnut ovat vaeltaneet Jyväskylään jostain Siperian metsistä.


Upeita lintuja hekin, mutta kun ruoka eli tässä tapauksessa jalokuusen siemenet ovat latvain kävyissä, on kuvaaminen aika haasteellista.


Kolmas ensituttavuus, mustapääkerttu, löytyi Saarijärveltä.


Näitä ihmisen ruokinnasta riippuvaisia talvehtijoita jää aina Keski-Suomeen muutamia yksilöitä. Toivotaan hänelle onnea rohkeaan yritykseen. Pidä Leena ruokapöytä pysyvästi katettuna!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Kyllä se talvi vielä valostuu, johan se kohta alkaa taas päivä pidetä. Lumikin auttaa, kunhan vaan alkaisi satamaan.










maanantai 21. lokakuuta 2019

Kesän 2019 lintuja

Laitanpa tänne "albumiin" muutamia kesällä nappaamiani lintukuvia. Taitaa olla viimeinen hetki, kun maa on täällä Äänekoskella osin jo räntälumen peitossa.



Alkukesällä, kun pellolla vasta pukkasi orasta. Isokuovi, Hankasalmi


"Kallenpöntössä" mökillä oli sinitiaisella tekemistä pitääkseen poikasensa ruuissa.


 Rannan suuresta telkkäpoikueesta selvisi vain kaksi aikuisen mittoihin. Toivottavasti jatkavat vielä eloaan.


Mikähän rouva isokoskeloa noin suututtaa?


Ensimmäinen kuvaamani peukaloinen. Siksi saa näin epätarkka kuva tulla julkaistuksi.


Mehiläishaukaksi on häntä arvuuteltu.


Tästä eivät kalankasvattajat pidä. Kalasääski on käynyt taas varkaissa Siikakosken altailla.


Arosuohaukka, sinisuohaukka vai joku muu? Varmaa määritystä ei ole. Hailuodontien varressa Oulunsalossa hän päivysteli sateisena elokuun lopun päivänä. (Virallisen tunnistuksen 23.10. mukaan kyseessä on arosuohaukka.)


Varangin vuono on kalaisa. Sen tietävät myös monet linnut, kuten tämä korppi ja lokit.


Perkuulaitureiden alla riittää syötävää isommallekin joukolle.


Varpunen on saanut väistyä etelämpänä pikkuvarpusen tieltä. Jäämeren rannalla ei vielä tätä kilpailijaa näy.


Kivitasku samoilla seuduin.


Kuten tämä merikotkakin. Elo-syyskuun vaihteessa ovat varsinaiset merilinnut jo pääosin muuttaneet muualle.


Tämä nuori tylli tepasteli Inarinjärven rannalla. Nokan väliosan oranssi väri sekä päänseudun selkeä musta-valkoinen väri puuttuvat vielä.


Eilen kuljeskelin Kuhnamon rantamaisemissa Äänekoskella. Hiljainen oli lintuelo. Tiaisparvet pyrähtelivät pusikoissa. Harakan sentään pääsin kuvaamaan. Kahlaaja on siitäkin tullut.






maanantai 14. lokakuuta 2019

Silakan ongintaa Brändössä

Silakan onginta, se on mukavaa toimintaa! Sitä on myös retkeily hyvän kaverin kanssa syksyisessä saaristossa. Brändön Torsholman laivalaituri oli oiva onkipaikka 7.-9. lokakuuta ja kelitkin suosi.



Juha oli asialla jo viidennentoista kerran, minä taas ensimmäistä kertaa. Brändön kunta ja saari sijaitsee Kustavista Ahvenanmaalle kulkevan saaristotien varrella seuraavana Kustavista länteen. Ennen kuin olet Ahvenanmaalla olet ylittänyt lukuisia siltoja, käyttänyt kahta lossia ja seilannut vähintäänkin kahdella autolautalla.



M/S Viggen aukeaa ja me rantaudumme Åvaan.


Kartta Brändön pääsaarista ja kulkemastamme reitistä. Määränpäämme, Torsholman lauttalaituri, on kuvan alalaidassa.


Syksyn ruska on saaristossa parhaimmillaan. Paikallisesta murskeesta valmistettu punainen asfaltti lisää väriloistoa.


En laskenut pengerryksiä enkä siltoja, mutta niitä riittää.


Ei  ole Torsholman laituri mikään erämesta, mutta


maisemat ovat kyllä komeat.


Silokaliot hämmästyttävät raidoillaan ja saavat pohtimaan niiden syntyä.


Täällä ulkosaarella kasvillisuus on enimmäkseen  karun maan matalaa, tiheää katajikkoa.


Illan hämärtyessä alkaa kalastus. Päiväsaikaan ei saatu tärppiäkään, mutta illalla silakka oli liikkeellä ja nappasi virvelisiiman päähän rakennettuun monikoukkuiseen litkaan väliin hanakasti. Tulipa välillä viisikin kalaa kerralla.


Harvoin sitä kuutamolla ongitaan.


Kun päivän viimeinen lautta Alfågeln saapuu kello 20,45, päättyy onginta.


Päivänvalossa näkyy laiturin vieressä kolmipiikkien parvia sekä


 

 lukuisa joukko meduusoja.


 Päiväsaikaan voi kuluttaa aikaansa ajelemalla saarireitillä ja tutustumalla saarten vähiin nähtävyyksiin. Brändön keskustasta löytyy myös kauppa.

 

Brändön kirkkomaalla on vanhat, jo hautansa luovuttaneet, muistokivet saanet uuden paikan kirkon takaiselta kalliolta.


Kuningatar Kristiinan määräyksestä, vuodesta 1638 alkaen kulki saariston läpi  Tukholmasta Turun kautta aina Pietariin asti Postitie. Tämä ahvenanmaalaisten talonpoikien saariston osalla ylläpitämä postireitti oli käytössä vuoteen 1910.


Lintuja en harmikseni juurikaan nähnyt. Kyhmyjoutsen oli tähän aikaan linnuista runsaslukuisin.


Satunnainen merikotka kävi lataamassa akkujaan tolpan nokassa.


Autolautta Ejdern poikkesi laiturissa useamman kerran päivässä. Sen tehtävänä on huolehtia yhteyksistä lähisaarille. Saapuva Alfågeln ajaa kauemmas Hummelvikiin yhden lossin päähän Ahvenanmaan pääsaaresta.


Saimme herkutella silakoilla monin eri tavoin valmistettuna. Eipä saa Keski-Suomen kaupoista näin maukkaita savusilakoita. Kala pitää syödä mieluiten juuri vedestä nostettuna.


Kotiin on välillä hyvä pirauttaa, ettei tarvitse vaimoväen huolehtia. Saattaahan näin vanhat ukot vaikka tippua möljältä.


Sitten taas iltasella ongelle, jotta saadaan jotain maistiaisia kotiin.


Aurinko laskee ja kala syö.


Ja niin on viimein loppu tämäkin leikki. Onginta oli valtaisa elämys, kuten saariston ruskaiset maisematkin.


Kiitos Brändö ja kiitos Juha!