keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Linnut kesällä 2021

 Nyt kuluvana vuonna 20. lokakuuta mennessä olen havainnut Suomen rajojen sisällä 168 lintulajia. Aloite moiseen tarkkailuun tuli BirdLifen "Tunnista sata lintulajia" kisasta. Minulle luku on saavutus, parhaat linnustajat menevät jo luvussa pitkälti yli kahdensadan. Useimmat näistä linnuista olen onnistunut jopa kuvaamaan, jotkut huonommin, toiset paremmin. Ohessa mieluisimpia osumia:

Leppälintukoiras Äänekoskelta. Mielestäni yksi upeimmista meillä pesivistä linnuista.

Kultarinta Jyväskylästä. Kova oli laulamaan hän. Minulle ensitapaaminen.

Törmäpääsky Saarijärveltä. Harvassa ovat ne hiekkatörmät, joissa pesintä onnistuu. Tietämäni Hankasalmen yhdyskunta oli hiljainen.

Harmaasieppo Rautalammilta. Tänä kesänä lintu pesi mökilläni rakentamassani pesälaatikossa mökin räystään alla. Joka kesä ei näin ole ollut.

Hippiäinen Yttergrundin majakkasaarelta. Paikalla oli myös kuvattavaksi liian vilkas peukaloinen.

Valkoviklo saman saaren ulkokalliolta. Odotin tapaavani majakkaretkellä enemmänkin kahlaajia, mutta saaren rannat eivät olleet siihen soveltuvia.

Tikli Espoon Suomenojan maisemista. Ohdakkeet maistuvat.


Pajusirkku samoista maisemista. Vesilintuja oli loppukesästä niukemmin. Keväällä sitten taas.


Pikkulepinkäinen samalla rannalla.

Lapasorsa oli lyöttäytynyt Jyväskylässä sinisorsien joukkoon.


Suokukko ja kottaraiset syysmuutolla Laukaassa.


Keltavästäräkki matkalla etelään.

Jalohaikara Vuonteelta. Näitä näkee nykyisin aina useammin. Harmaahaikara onkin jo suht yleinen.