tiistai 29. elokuuta 2017

Luonnon päivän jatkoretki 27.8.

Kun vauhtiin päästiin, niin menköön toinen päivä myös retkeillen. Nyt suuntasimme Konnevedelle.


Etsivä löytää, myös kartasta ja usein myös mitä mielenkiintoisempia asioita. Ruuskanvuorella, nyt jo autioituneen Hakalan torpan pihapiirissä on kartan mukaan kaksi suojeltua puuta.  Tiepahanen kasvoi jo pusikkoa ja heinää. Retkuilijan katumaasturilla tultiin jonkin matkaa, mutta loppu piti taivaltaa jalan. Toki vain muutama sata metriä. Tien varresta löytyi myös hylätyn Kantolan talon savupiippu, puuosat olivat kulkeutuneet muualle. Tietä reunusti monin paikoin muhkea kiviaita. Varmaan kivet ovat pelonraivauksesta. Käsin on homma hoidettu, ehkä hepo on antanut kyydin.


Hakalan talo on vielä pystyssä, mutta ei enää kauan. Katto on tippunut sisään ja vesi tekee tuhojaan.


Vieretä löytyy liiteri. Sen sisällä olevista tuotepakkauksista päättelimme viimeisten asukkaiden poistuneen 1960-luvulla.


Tupa ja kamari, siinä kaikki. Tällaisissa taloissa on saattanut asua toista kymmentä henkeä. Tämän talon asujista minulla ei ole tietoa. Oletan pihalla olleen ainakin saunan ja jonkin kokoisen eläinsuojan. Niistä vain ei ole enää havaintoa.


Tie jatkuu pihan läpi ja tavoittaa hakkuuaukion. Jos täällä on peltoa tai niittyä ollut, on nekin umpeen kasvaneet. Olemme korkeudessa 199,5 metriä, lähes Konneveden huipulla. Huippu on lähellä oleva Ruotomäki 220 metriä. Hakkuun takana kaukana, kaukana siintää toiset laet.


Löytyisiköhän lähimetsästä lisää herkkutatteja?


Tällaiset näkymät herättävät uteliaisuuden, mutta tekevät samalla surulliseksi. Aika entinen ei koskaan enää palaa.


Entä ne puut, joidenka vuoksi tänne tulimme? Kartta näytti niiden jääneen tulotien varteen vaan mitään ei näy.


Asiaa tutkittuamme löysimme kaksi jo ammoin nurin mennyttä jättiläispuuta, luultavasti haapaa.


Toisen kannossa kasvaa tällaista jäkälää, raidankeuhkojäkälää. Harvinaisuus sekin, silmälläpidettävien luokitus. Olisiko puut olleet kuitenkin jotain pajulajia?


Tässä ollaan jo Rossinkylän Haronkalliolla. Märässä kivessä näkyy jotain kirjoitusta, mistä ei saa selvää. Alakuvassa tekstiä on jollain tapaa vahvistettu.


"Keskiajalla suomalaiset käännytettiin kristinuskoon. Roomalaiskatolinen uskonto vaihdettiin 1500-luvulla luterilaiseen uskontoon. Kuitenkin virallisen uskonnon rinnalla säilyi kansanuskonto.
Konnevedeltä vietiin vainajat Rautalammille, Hankasalmelle tai Sumiaisiin haudattavaksi. Saattoväellä oli tapana pysähtyä menomatkan noin puolessa välissä. Pysähdyspaikkaan tehtiin karsikko eli puuhun tai kallioon veistettiin tai hakattiin vainajan nimikirjaimet ja kuolinaika. Karsikon tarkoitus oli estää vainajaa palaamasta kummittelemaan kotiinsa." (Kuva ja lainattu teksti ovat Konneveden Lapunmäen koulun peda.net sivulta)


Rossinkylältä pari kilometriä etelään on Ukonvuori. Mistä nimi? Ukko ylijumala vai mikä on kansaa inspiroinut? Näkymät Liesveden yli länteen ovat upeat. Laelta löytyy vanhan kolmiomittaustornin jäänteet.


Laki on harmaan jäkälän peitossa.


Anssille, joka on kaikenlaisista kivistä, varsinkin suuremmista, kiinnostunut, löytyi tutkittavaa.


Ja tässäkö se on sitten se maailmannapa? Uusi mittauspiste.


Paluumatkalla poikkesimme vielä Ruuhimäen ja Surmapuron maisemissa. Ei näkynyt lähteessä prinsessaa. Lähde on joskus merkitty maastoon  heinäseipäällä sinisin välitapein. Samanlaiset merkit löytyy myös Rossinkylän karsikon opasteina. Lähteen ohittavan tien puissa oli vanhoja oransseja maalirenkaita. Liekö joskus olleet jonkun reitin merkkeinä?


Tien toisella puolen kohoavat Ruuhimäen  kalliot, joille jäävuori ja sen sulamisvirrat ovat hioneet pyöreän ja sileän ulkomuodon.


Ei tuosta ilman apuneuvoja ylös kavuta. Sammal on kuitenkin tarttunut pysyvästi.


I'm a poor lonesome cowboy.




maanantai 28. elokuuta 2017

Luonnon päivän retkellä 26.8.

Etelä-Hiisilampi, Rapalan kalliot, kuppikivi, Hahlavuoren kalliomaalaus sekä Studebaker President 1938


Satunnainen retkuilija eli Anssi kutsui ja minä ilomielin läksin, nimittäin päiväretkelle Kangasniemen ja Hirvensalmen suuntaan. Aamu lupaili sateista päivää. Niinpä jouduimme tovin pohtimaan, kannattaako reissuun lähteä. Onneksi kuitenkin lähdettiin.


Ensimmäinen kohde oli Kangasniemen Etelä-Hiisilammen kalliojyrkänne. Lampi sijaitsee Mikkelin tien varressa muutaman kilometrin päässä Kangasniemeltä, tien eteläpuolella. Kävelymatkaa polkua pitkin on kolmisensataa metriä.


Pihlajanmarjoja näyttää tulevan runsaasti.


Nätti paikka ja helppo tavoittaa vaikkapa vaan ohi ajellessa. Kalliolipan alla on tulisteltu,


ja joltain oli tuli päässyt myöskin karkuun.


Polun varrella on pirun viljelykset. Sammalta ja jäkälää näyttää olevan tuotannossa.


17 kilometriä Kangasniemeltä Joutsan suuntaan ja pari kilometriä vanhaa Joutsan tien pohjaa vasemmalle, josta edelleen 300 metriä vasemmalle jalkapatikassa, sijaitsee Rapalanvuori. Sen kalliot ja luolat ovat omaa luokkaansa. Maantien varressa on peitetyt nähtävyysmerkit, sillä paikka on yksityisellä maalla, ja maanomistaja  on halunnut rauhoittaa vuoren vierailta kulkijoilta. Syykin varmaan selvisi. Täälläkin oli käsitelty tulta varomattomasti ja metsää oli päässyt kärventymään. Kummassakaan paikassa ei onneksi ole päässyt syntymään suurempaa vahinkoa, mutta olisi toki voinut. Jokamies kuitenkin saa metsissä kulkea, kun siivosti elelee.

Retkuilija Anssi otti riskin ja kurkotti kuvaamaan jyrkänteitä alaviistoon.


No, niinpä minäkin. Kuvat vain eivät kerro koko totuutta paikan jylhyydestä ja korkeuseroista.


Pääkallio on jossain vaiheessa halkeillut ja muodostanut parikin kapeaa kanjonia. Useat suuret lohkareet kätkevät allensa useita luolia. Aamusateen uittamat sammalet eivät houkutelleet kovin hurjiin tutkimuksiin.

"Jääkauden aikana kallioon on muodostunut kaksi näyttävää halkeamaa, jotka ovat toimineet pitkään tunnettuna, maakunnallisena nähtävyytenä. Kangasniemen kotiseutuyhdistys ylläpiti pitkään kallioiden välisiin rakoihin ulottuneita portaita ja kalliojyrkänteellä olevia turvanaruja, ja taannoinen Rapalan vanha isäntä Väinö Kuitunen itsekin ahkerana kävijänä huolehti paikalla olevasta vieraskirjasta ja kävijöiden opastuksista. Vieraskirjojen perusteella tiedetään, että 1980-luvulla yhden kesän aikana vierailijoita saattoi olla jopa muutamia tuhansia. (Lindqvist 1990: 19)."


"Rapalanvuori on jyrkkäpiirteinen kallio, jonka pystysuorat seinämät kohoavat 10-20 metrin korkeuteen. Kallion kivilaji on porfyyrista granodioriittia, joka paikoitellen sisältää teräväsärmäisiä pieniä liuskesulkeumia. Kallioilla kasvaa useita erilaisia sammal- ja jäkälälajeja, ja ympäristön suurten haapojen juurelta on löytynyt myös liito-oravien papanoita. (Husa & Teeriaho 2007: 72)."

Kanjoneihin oli rakennettu puiset, lähes pystysuorat portaat, jotka vielä toistaiseksi ovat lujassa kunnossa. Kulkeminen omalla vastuulla!


Kovin on jykevää. Joku köysikiipeilijä löytäisi varmaan enemmän katseltavaa.


Koskahan tuosta on viimeksi pudonnut lohkare?


Anssi on päässyt moneen kuvaan, jotta saadaan jotain kokovertailua.




"Suomalaisissa kansantarinoissa kallioissa ja luolissa on toisinaan kerrottu asuneen ihmisen kaltaista maanalaista väkeä, maahisia (Sarmela 2007: 414). Rapalaan liittyvän perimätiedon mukaan paikkaa on käytetty pakoluolana sotien ja vihollisuuksien aikaan. Isonvihan aikaan 1713-14 Kangasniemellä oli jonkin verran sotilaallista toimintaa, sillä venäläisiä majoittui kirkonkylässä, ja talojen polttamisista sekä metsässä käydystä sissisodasta on mainintoja kirjallisuudessa. Isoonvihaan liittyviä pakotarinoita löytyy kuitenkin sadoittain ympäri Suomea, ja ne ovat luonteeltaan melko samantapaisia. Usein tarinat yhdistetään louhikoihin ja luolamaisiin kohteisiin, jotka käytännössä ovat hankalia asua. Tarinoita luolista pakopaikkoina pidetään yleisesti hatarina, eikä niillä todennäköisesti ole todellisuuuspohjaa. (Manninen 1953: 398-9; Kesäläinen & Kejonen 2014:121)"


Nykyisenä asuinpaikkana tätä luolaa pitää joko kettu, mäyrä tai supikoira. Pienistä käpälän jäljistä päätellen viimeksimainittu.


Kallioseinämästä löytyy muutamia tafoneja. Tämä on parikymmensenttinen.




 Tässä koko komeus hieman kauempaa kuvattuna. Löydä Anssi ja vertaa.


Seuraava kohde oli ns. kuppikivi, jota uhrikivenä arvellaan käytetyn.


Kupit ovat tennispallon kokoluokkaa. Ura vasemassa laidassa saattaa olla miekanteroituslovi. Kivi löytyy ajettaessa Istruankylän tietä Puulansalmen pohjoisrannalle.


Ja tapahtui tuona päivänä, että Kälän pelloille laskeutui joitakin satoja kurkia ruokailemaan. Oli siellä myös muutama kymmen joutsen.


Metsä alkaa jo tuottaa syksyistä satoaan. Mustatorvisienirypäs.


Vielä katsastettiin Hahlavuoren kalliomaalaus Puulaveden Kaiskonselän länsirannalla, Hirvensalmen puolella. Rannalla töröttää kantikas kivipaasi. Olisikohan ollut joskus seitakivenä?


Jylhä on tämäkin seinämä.


Tässä itse teos. Kyllä siitä ainakin yhden ukon erottaa. Kallio oli märkä ja niin olisi oltu mekin, jos ei olisi suojauduttu kahdenistuttavan kalliolipan alla. Nuo kuvat vaativat näkyäkseen parhaiten sopivan kosteuden ja valaistuksen.


Näin kertoo Hahlavuoresta Wikipedia: "Pystykallio, joka on lohkeillut voimakkaasti, sijaitsee koilliseen aukeavassa kallioseinämässä. Vesirajan ja kalliopinnan välissä sijaitsee kalliosta irronneet kivet louhikkona. Kuvakenttä sijaitsee kallion juurella yli 6 metriä järven pinnan yläpuolella ja on kooltaan 2,2×1,5 metriä. Sen yleisilme on punertava, joka ilmeisesti johtuu levinneestä punaväristä ja lukuisista kuvioista. Maalaus on ilmeisesti maalattu kallion juurella seisten.

Kuvakentästä erottuu yli 20 kuvion osaa, joista osa on tunnistettavia kuvioita. Kuvakentästä erottuvat ainakin yksi vasemmalle katsovat hirvi, joka on ääriviivoin maalattu. Kaksi muuta hirveä on maalattu täyteisesti ja ne katsovat oikealle. Muut kolme peuraeläintä ovat epätäydellisiä tai tikkumaisesti maalattuja kuvioita ja niiden lajin määritys peuraksi tai hirveksi on vaikeaa, vaikka yksikin on maalattu 32 senttimetrin mittaiseksi. Kolme selvästi erottuvaa ihmishahmoa kohottaa käsiään (adorantti asento). Niiden pää on ilmaistu pisteellä paitsi "tukevalla" hahmolla, jolla se on kolmion muotoinen. "Tukevalla" on käsissään kaksi "keppiä", yksi suora ja toinen kaareva. Myös Lusin kalliomaalauksessa on kolmiopäinen ja paksuraajainen hahmo.

Erityinen hahmo on neljäs ihmishahmo, jonka asento on pää alaspäin. Tällaisia kuvioita on myös Verijärven, Haukkavuoren- ja Pyhänpään kalliomaalauksissa. "Sukeltajan" pää on nuolenkärjen muotoinen. Vaikuttaa siltä, että "sukeltajan" jalka koskettaa peuraeläimen jalkaa. Tällaisia ihmisen ja hirven kosketuksia esiintyy Suomessa kolmessa muussakin kohteessa. "Tukevan" hahmon yläpuolella oleva kuvio on ehkä geometrinen. Se esittää niin sanottua "kalottia" eli puoliympyrää, jonka halkaisee keskeltä pystyjana. Se on 20 senttimetrin levyinen. Muut kuviot ovat huonosti säilyneitä eikä niiden motiivia hahmota.



Paluumatkalla Rautalammin mökille löysimme Hankasalmelta tällaisen autovanhuksen. Kyseessä on Studebaker President 1938. Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva.


Paljon ehdittiin yhden päivän aikana katsastaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Eikä muuten kastuttu.




keskiviikko 23. elokuuta 2017

Rauman vesillä

Liian monta vuotta oli kulunut edellisestä Rauman vierailustani. Merelle oli mieli tehnyt jo useana kesänä. Aina oli tullut jotain? Nyt päästiin matkaan. Paatti irti Syväraumanlahden laiturista ja telakan rantaan tankkamaan. Sitten saattoi retkemme alkaa.



Nuo kontit eivät ole menossa tuohon Jack Sparrow´n laivaan vaan niemen toisella puolen odottavat isommat alukset.


Petäjäksen rannassa on meripelastusseuran tukikohta. Hienoa vapaaehtoistyötä, jota tehdään täällä kotivesilläkin sisämaassa.


Ensimmäisenä kohteena oli Kylmäpihlajan majakka. Sitä ennen ohitettiin Kuuskajaskarin  entinen rannikkolinnakesaari. Saari luovutettuine kiinteistöineen on nykyisin matkailukäytössä. Kts. Lomasaari


Kylmäpihlaja on jo ulkomeren syrjässä ja matalikoiden saartama. Siksi saaren sataman suuaukolla kävi melkoinen, lähes kolmemetrinen aallokko. Aluksemme kapteeni näki viisaammaksi jättää rantautumisen toiseen kertaan. Vaikka kalastajamallinen veneemme varmasti on merikelpoinen alus, oli päätös tällaiselle maakravulle suunnaton helpotus. Kuva ei kerro, minkälaisessa röykytyksessä käväisimme. Tuolla keikkuessamme ei muistunut kamerat mieleen.


Reittisuunnitelmiin tuli siis muutos. Kylmäpihlajan linnut jäivät odottamaan toista kuvauskertaa. Merimetsot olivat luodoilla runsain joukoin.


Vaikka merenkäynti rauhoittuikin suojaisemmilla vesillä, keikkui paatti silti melkoisesti. Lukuisa onkin pilalle menneitten heilahtaneitten kuvien joukko. Jotain aina kuitenkin.



Konttialus matkalla maailmalle.


Välillä pärskyi saarten rantakallioista.


Hupia turisteille, pientä cruisailua lähivesillä.


Suojaisemmalta reitiltä kohti Reksaarta, löytyy tällainen persoonallinen raumalainen merimerkki. Hyvä Lukko!

Kuvahaun tulos haulle selkämeren kansallispuisto

Liikuimme Selkämeren kansallispuiston vesillä.


Kapteeni kertoili huimia meritarinoita. Minullehan voi uskotella mitä vaan.


Reksaaressa oli retkilounaan aika. Kaksi nuorta äitiä lapsineen oli laittanut tulet valmiiksi, ja mekin saimme makkarat paistetuiksi.


Saarelle kulkee maksullinen venekyyti. Kapteenin puujalan oltua hieman lahossa kunnossa jäi laajempi lenkkeily suorittamatta.


Kappelin suojeltu kiviaita


ja sen vartija, tummasyyskorento.

 

 Paluumatkaa tehtiin vieläkin kapeammilla väylillä.


Lekotellen auringon paistellessa.


Merivartiosto vauhdissa. Ei ollut heillä meille mitään asiaa.


Harmaahaikarat ovat yleistyneet Suomemme rannoilla.


Sama lennossa.


Ilta saapuu ja niin mekin kotilaituriin. Päivä saatiin hyvinkin kulumaan ja hienosti. Harvinaista herkkua sisämaan pojalle.


Tämä se on niin nätti, että näytetään teille muillekin. Lienee norjalaista alkuperää.

Kiitokset kapteenille! Toivottavasti seilataan ensi kesänä myös!