maanantai 4. heinäkuuta 2016

Karhukuvia

Kauhukuvista (manat ja kalmat) karhukuviin. Niihin hyvän mahdollisuuden antaa Martinselkosen eräkeskus.

Nyt sain toteutetuksi pitkäaikaisen haaveeni karhujen kuvaamisesta. Pitää vaan päättää!


Eräkeskus sijaitsee Suomussalmen pirttivaarassa ja kuvauspaikat sitten sielläpäin. Tuolta linkistä löydät paikan esittelyn ja yhteystiedot, jos vaikka innostut lähtemään itsekin. Pakko ei ole kuvata, moni vain katselee.

Pitkämatkalaisena halusin levätä yön talon majoituksessa ennen karhuyötä. Seuraavana päivänä tein pikkuretken Kalmosärkälle, josta edellinen juttuni. Kello 15 oli maukas lounas ja kello 16 lähdettiin talon kuljetuksella kuvauspaikoille. Valittavana on lampi-, metsä- tai suomiljöö. Omani oli suolla, jossa oli neljä pikkukojua max. kaksi kuvaajaa. Autolla mentiin reilun kilometrin päähän suosta, jonne loppumatka tarvottiin jalan. Pollulla näkyi tuoreita karhun jälkiä ja jätöskasa. Arvaa, alkoiko veri kiertää?


Oppaamme Tero Pylkkänen valmisteli meidät ja kojut iltaa varten sekä latasi suolle reilusti koiranmuonaa, karhujen herkkua. Liekö Tero sukua Konstalle? Hurja mies kuitenkin. Avaa linkki! Tietysti vasta tämän tarinan jälkeen.


Eipä mennyt kauan Teron poistumisesta, kun kojun seinustalla kuului lompsotusta. Luulin Teron palanneen. Vaan karhuhan se sieltä. Kyllä hiukan hirvitti, kun ihan kuvausluukun edestä. No, ei sitä meikäläinen kiinnostanut vaan ruoka, niin kuin ei myöhemmin muitakaan. Kello oli vasta 17.10. Siitä alkoi ilta, jolloin ei ajateltu muuta kuin karhuja ja niiden kuvamista. Kahdella kameralla pommitin ja sain aikaiseksi yli tuhat raakakuvaa. Vaikea niistä on valita, toinen on teknisesti hyvä toinen taas muuten kohdallaan.


Pian tuli paikalle toinen karhu. Yllätyin, kun olivat niin sopuisasti. Kerran vain yksi vanha herra murahti varoituksen, muuten osasivat ruokapöydän säännöt.


Ruuan päälle on hyvä huilata ja selkääkin voi krahnuttaa.


Sitten takaisin metsän uumeniin arvatenkin nukkumaan.


Paikalla oli ruokaa vaanimassa myös joitakin korppeja ja sekalainen lauma lokkeja.
Loppuiltaan meni, ennenkuin linnut uskalsivat apajille.


Jotenkin nämä eläimet ovat hyvin inhimillisen oloisia vaikka petoja ovatkin.


Oisko kihomatoja? Ainakin perän raastaminen teki hyvää.


Tällä taas kutitti mahan alta.


Nytpä alkoikin sitten tapahtua. Ensin estraadille saapui karhuemo neljän pentunsa kera.


Heti perään saapui joukko suurempia kontioita. Enimmillään  paikalla oli kaksitoista karhua yhtä aikaa.


Nyt syödään. Jännää, miten karhunpojilla voi olla niin selvästi erilainen luonne. Tuo tumma oli varsinainen velmu.


Ai niin, piti käydä Kultakutrilla!


No, eipä mittään, ehtiipä tuonne huomennakin.


Äiti, tuolla menee SE suuri karhu.


Joko SE meni metsään?


Pistetäänpä painiksi.


Kohta taitaa tulla sade.


Sitä ennen tanssitaan.


Taisikin tulla oikea sadetanssi.


Tämäkin karhuperhe kastui varmaan kunnolla. Miten lie tuo turkki pitää vettä?


Näitä suuria vanhoja uroksia muut selvästi kunnioittavat. Eräkeskuksen väki on nimennyt karhuista useimmat. Se on helppo uskoa, sillä niin ne ovat persoonallisia otuksia kaikki.


Taitaa tuolla metsässä olla kiipeilykisat menossa. Ja tietysti se musta pentu.


Kotka, peijakas!


Merikotka, niin oletan, liiteli muutaman kerran suon takalaitaa ja istahti puun latvaan tarkkailemaan. Mieli teki vaan ei uskaltanut laskeutua.


Siitä se häipyi naapurin nurkan taakse.


Liekö joukon vanhin?


Kuvaaja, tuu rapsuttaan mua mahasta!


Kuten se yllättäen alkoi niin se myös päättyi. Viimeinenkin otso poistui metsän siimekseen kello 21.51. Tunnin odottelun jälkeen päätin käydä laverilleni nukkumaan.


Näkymä kello kahdelta Venäjän suuntaan. Matkaa naapuriin on reilu kilometri. Sieltä, suurilta saloilta, ne varmaan ovat nämä karhut saapuneet ruoka-apajille tänne lännen puolelle.


Aamulla kuudelta orrella istui yksinäinen kulorastas (oletan).

Seitsemän aikaan meitä tultiin hakemaan. Suihku, aamupala, laskunmaksu ja kotimatkalle.

Ainakin näin ensikertalaiselle retki oli vaikuttava. Kojussa aamulla herätessä tuntui epätodelliselta, jos kaikki olikin vain unta? Kamerat todistavat kyllä muuta. Ei oikein mieli rauhoitu vielä neljäntenäkään päivänä. Minusta tuntuu, että tämä ei jää tähän. Kiitos Martinselkosen eräkeskus!


5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia olet saanut ja mukava tarina. Tuntuu niin tutulta sinun tuntemukset. Olimme siellä 27.6.16 viikko sitten, pikkumetsäkojussa. Se tunne kun ne tulivat oli aivan uskomaton. Nytkin vielä selailen omia kuvia ja muistelen ne hetket:)

    VastaaPoista
  2. Niin ihanat kuvat ja tarina! Kiva näihin hetkiin on palata. Nyt kun itsekkin olen käynyt karhuja katsomassa tiedän, miltä se tuntuu, kun karhut ovat ihan siinä lähellä, luontokokemus parhaasta päästä, unohtumaton.

    VastaaPoista