keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lievestuore, kotikyläni. Osa II

Lähdetäänpä nyt tehtaan suuntaan, kun osassa I pyörittiin enempi kylillä.


Eino Turunen Oy, vihreät linja-autot. Kuvaa en mistään löytänyt. Nykyisin tämäkin firma on ostettu Koiviston liikenteelle, kuten moni muukin. Näissä rakennuksissa asui itse Turunen ja näissä myöskin autot huollettiin. Tosin Eikan mottona oli: "Pienet viat korjaantuu itsestään". Kuin myös: "Ei juna voi tulla kuin yhdestä suunnasta kerrallaan". Eikka ajoi tanssikyytejä vielä iäkkäänäkin ja oli laulumiehenä  pyynnöstä valmis laulamaan Liikenne laulun. "Muista aina liikenteessä.............."
Tuosta keskimmäisestä ovesta mentiin baari Vihreään linjaan. Keskiolut vapautui 1969 ja koulua käytiin tuolloin myös lauantaisin. Me, "fiksut" lukiolaiset käytiin lauantain ruokavälkillä olusilla. Sanonko mitä mieltä olen nyt tuosta hommasta? No, enpä taida.


Tehtaan tien varressa, urheilukentän alapäässä sijaitsi seurantalo. Siellä on tullut katsotuksi eräskin elokuva, joita siellä säännöllisesti näytettiin. Keinäsen Kilu veti talossa telinevoimisteluharjoituksia, joissa minäkin kävin. Talo paloi myöhemmin. (Lainakuva)


Tässä Haarlan 1927 perustettu selluloosatehdas, joka hiipui tauolle 1967. (Lainakuva) Tehdas jatkoi toimintaansa kirjavien vaiheiden jälkeen Keski-Suomen selluloosa Oy:n nimellä vuodet 1971-1985. Katso linkistä lisää.


Tehdas on purettu, vain joitain varastoja on jäljellä, alue on pusikoitunut ainakin tältä laidalta. Paikalle on rakennettu sinkittämö, jonne kuljetaan uuden portin kautta.


Majaniemen tien päässä oli tehtaan yleinen sauna, pesutupa ja mankeli. Varmaan näilläkin lauteilla tarinoitiin kuten Junnu Vainion laulussa Yleisessä saunassa. Me, ei tehtaalaiset, saimme käyttää talon mankelia. Nuoremmille kerrottakoon: Mankeli on laite, jolla silitetään pyyhkeitä, pöytäliinoja, lakanoita jne.
Mankelireissut olivat mieleisiä, sillä silloin sain käydä ostamassa saunan puolelta Omenaolutta. Tuota jaloa ainetta saa edelleenkin, mutta nimi on pitänyt vaihtaa omenalimonadiksi, kun tuo olut-sana johtaa juoppouteen. Rakennus on upeassa kunnossa jonkun kotina.

.

Näitä entisiä yhtiön taloja on kunnostettu ja hienoiltahan ne näyttävät. Omistajista minulla ei ole tietoa.


Myös tehtaan entisestä paloasemasta on tehty asunto. Aika persoonallinen vaihtoehto, sanoisin.


Funkkista toimihenkilöille. Talossa asui Haukkapaasin Eeva ja nuorisojoukko kokoontui joskus kellarikerroksen kerhohuoneella (saattoi olla joku muukin tila) illanviettoihin. Pullonpyöritys oli rajuinta, mitä muistan.


Vieressä oli ja on edelleen tenniskenttä, jossa teinikesinä kului paljon aikaa.


Majasaareen mennessä aukeaa sillalta näkymä Hyyppään vuorelle, joka on suositeltava retkikohde nykyäänkin. Sillankorvassa mantereen puolella ja metsikön peittämänä sijaitsee entinen johtajan talo. Pyhälän talona sen tunsin. Enpä mennyt häiritsemään nykyistä asukasta kameroineni.


Tuolloin oli saaressa joitakin lähinnä johtoportaalle tarkoitettuja taloja. Myyrän Kallen talo.


 Uusi johtajan talo, jossa asuivat aikanaan ainakin Haarlat (Ara) ja Lautamot. Tänä päivänä saari on Lievestuoreen "kultahammasrannikko" ja se on täynnä uusia tasokkaita koteja.



Tehdasalueen reunamilta löytyy vieläkin tällaisia useamman metrin kanttiinsa betonimöhkäleitä. Ne ovat palvelleet puutavaran, propsien, kuljetukseen rakennetun ilmasillan vastapainoina. Näet sillan aiemassa tehdaskuvassa sen oikeassa laidassa.


Tehtaan tarpeisiin tarvittiin puhdasta vettä. Tehdas oli sotkenut oman käyttövesilähteensä Lievestuoreenjärven siihen kuntoon, ettei sen vesi enää kelvannut sellunkeittoon. Siksi vuosina 1959-1961 rakennettiin 9,5 km pitkä vesitunneli Kynsivedestä Lievestuoreelle. Samalla syntyi paikka nimeltä Kuilu, josta puhdasta vettä purkautui myös omaan järveen. Kuilun suulammikosta tuli suosittu matonpesu- ja uimapaikka. Vesi vaan oli niin riivatun kylmää oltuaan kalliotunnelissa niin pitkään.


Ennen ei tietääkseni kaduilla ja teillä ollut nimiä, ei ainakaan nimikylttejä. Sylvi Saimon tietä pääsee kylän pääväylältä entisen Kisapurren  alueelle.


Sylvi Saimo oli Lievestuoreen merkkihenkilöitä. Tosin ei Sylvi aivan kylältä ollut vaan Hoholta, jossa hän  viljeli tilaansa. Sylvi oli Helsingin vuoden 1952 Olympialaisten naisten kajakkiyksikön kultamitalisti. Myöhemmin hän toimi Keskustapuolueen kansanedustajana. (Lainakuva)


Kisapursi oli valtakunnallisestikin tunnettu legendaarinen tanssilava. Kuuluisaksi sen teki Irwin Goodmanin renkutus Lievestuoreen Liisa. Kisapursi oli alunperin proomu, jonka päälle oli rakennettu tanssilava. Sitä hinattiin moottoriveneellä. Neitsytmatkallaan alus kuitenkin oli kaatua miesten hyökätessä  hakemaan naisia. Niinpä pursi ankkuroitiin kiinteästi rantaan tuohon kallion alle . Lavaa laajennettiin myöhemmin.


Aidatulla huvialueella oli myös puurakenteinen Kisan hyppyrimäki. Puikkonen, Pöllänen, Ijäs, Åkerman jne., jos muistan oikein, olivat niitä huimapäitä, jotka mäessä kisailivat. Tässä puretun mäen jämä.


Tähän kuntoon pääsi Kisapursikin. Tokkopa enää löytyy tätäkään raatoa. (Lainakuva)


Löytyi sentään rautainen aidan pidike. Huvialuetta metsässä kiertävä verkkoaita houkutteli livahtamaan pummilla sisään jostain verkon alta tai yli. Tähän kyllästyneenä järjestäjät tervasivat aidan. Muistan erään liikuttuneessa tilassa ja vaaleassa kesäpuvussa säästöliikettä harrastaneen kaverin. Tuli pukuun ruutukuvio.


Kolmannelle luokalle vaihdoin kotimme viereen Punaiselle koululle, jossa tänään toimii kylän kirjasto.


Tuolla yläkerrassa asui Pölläsen Veke, joka oli pari vuotta luokkakaverini ja naapurin poikana muutenkin monessa mukana. Yhdessä käytettiin ensimmäiset kiljutkin. Veke oli varsinainen persoona, yksinäinen tiensä kulkija, mutta ahkera ja taitava ammatissaan metallimiehenä. Veken elämä päättyi Thaimaan tsunamin alle.


Koulun vieressä on nyt jo autioitunut Siirtolan maatalo. Nurkkalan jälkeen maito haettiin täältä. Siirtolan isäntä näki kuinka tykkäsin eläimistä, varsinkin niiden poikasista. Kerran hän lupasi minulle omaksi sian porsaan, kun sitä aina niin ihailin. Ei antaneet vanhemmat tuoda kerrostaloon kaveriksi. Miksi?


Tällä alueella, aivan kotini vieressä, oli Laitisen saha ja sen kymmenet lautataapelit. Niiden lomitse kulki myös kapeat raiteet, joita pitkin lautavaunuja työnnettiin. Sepä olikin pikkupojille varsinainen seikkailumaa. Porukan pomona hääri Laitisen Rami, sahanomistajan poika. Siksi  kai siellä saimme touhuta. Niin olivat vaarallisia leikkejä, etten itse sinne ketään päästäisi. Vekeltä paloi kerran käsi sairaalakuntoon, muuten säilyimme vammoitta, mitä suuresti ihmettelen. Paloihan se sitten koko sahakin. Ei onneksi meidän leikeistämme.


Lievestuoreen yhteiskoulu ja lukio, nykyinen Laurinkylän yläkoulu. Vanha jumppasali koulun oikeassa päädyssä on kai homehtunut ja purettu pois. Sen on korvannut uusi juhlasali-palloiluhalli. Siinä meni kahdeksan vuotta elämää. Olisi varmaan pitänyt panostaa enemmän opiskeluun kuin kolttosiin. Isä oli opiskellut lisää ja oli tämän talon äidinkielenlehtori. Hän kertoi minulle joskus myöhemmin, ettei ollut aina viitsinyt antaa kotona palautetta kaikista  niistä tekemisistäni, joista jotkut opettajat valittivat. "Ei muittenkaan vanhemmille ollut niin suoraa valituskanavaa." Eikä ollut Vilmaa, onneksi. Reilu mies oli hän.


Palataanpa vielä aivan kylän länsipäähän Kelkkamäen hautausmaalle. Tämän haudan asukas on ollut usein muistoissani. Helmeri oli lukioaikainen luokkatoveri. Viimeistä edellisenä keväänä ennen kirjoituksia Saarilammen pojat lähtivät vesille kohtalokkain seurauksin. Helmer hukkui ja me luokkakaverit olimme saattamassa häntä viimeiselle matkalleen. Hauska mies ja hyvä kaveri.


 Tuossa sankarihaudalla olin nuorena reserviläisenä kunniavartiossa.


Kilometri kodistani itään on Hohonjoki. Sinne piti päästä  keväisin haavistelemaan eli pyytämään kutukalaa jäykällä katiskaverkkohaavilla. Kävi siellä ihan aikuisiakin, ainakin Toukosen Ensio ja Tammisen Ville.


Tämä kuva on Purukalliolta, Kallaanlahden perukoilta. Kävin siellä kuvausretkeni viimeisenä kohteena koulu- ja armeijakaverini Jalkasen Jompan kanssa. Tuossa kalliohalkeamassa on pidetty ikiajat tulia niin juhannuksena kuin muulloinkin.


Edesmennyt isäni toimitti ja julkaisi eläköidyttyään  ansiokkaan kotiseutukirjan "Valoja Lievestuoreen rannoilta" (julkaisuvuosi 1996).  Sen kannessa nuori miehenalku tuijottelee tuleen yläkuvan nuotiopaikalla Purukalliolla. Kyseessä on rapuretki, kenties vuonna 1957 ja tuo poika, sehän olen minä itse.

Niin paljon olisi kuvia, niin paljon kumpuaa muistoja. Tämä riittäköön näin blogi-tarinointiin. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti