Viime päivinä on taivaalla tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Moni on näitä ilmiöitä valokuvannut ja tiedotusvälineet ja netti ovat olleet näitä tuotoksia tulvillaan. Yritin minäkin ja jotain jäi kameran kennolle. Koskapa olen vasta aloitteleva harrastelija, on tuloskin sen mukainen. Ne hienoimmat kuvat löytyvät muualta, mutta positiivisesti yllättynyt olen silti omastakin onnistumisesta.
Revontulet ovat valoilmiöitä, jotka koostuvat värikkäistä, tanssivista ja vaihtelevista kuvioista yötaivaalla. Näitä valoilmiöitä näkyy sitä enemmän, mitä kauemmaksi päiväntasaajassa mennään – Suomessa ne ovat yleisimpiä Lapissa talvella. Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varattujen hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään. Niitä syntyy kun Van Allenin vyöhykkeet ”ylikuormittuvat” energisillä hiukkasilla, jotka pääsevät Maan magneettikentän läpi ja törmäävät ylempään ilmakehään. Voimakkaimmat revontulet näkyvät yleensä voimakkaiden Auringon koronassa tapahtuneiden purkausten jälkeen.
Maassa, Jupiterissa, Saturnuksella, Uranuksella ja Neptunuksella ilmiön aiheuttavien, aurinkotuulen kantamien hiukkasten ja magneettikentän vuorovaikutus on rajuinta magneettisten napojen lähistöllä. Tästä syystä revontulia kutsutaan pohjoisella pallonpuoliskolla nimellä aurora borealis, eteläisellä pallonpuoliskolla aurora australis eli eteläntuli. Latinaksi aurora tarkoittaa aamuruskoa. (Wikipedia)
Nämä 17.3. esiintyneet revontulet olivat erityisvoimakkaat ja niiden näkyminen eteläisintä Suomea myöten oli poikkeuksellista. Näin on käynyt viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Kummankin ilmiön kuvaamisessa kamera on ollut jalustalla. Revontulia kuvasin 18-200 mm laajakulmaobjektiivillä suurimmalla aukolla, valotusaikaa vaihdellen (yleisimmin 8 s), iso 1000, nettiohjeen mukaan valkotasapainon ollessa asetuksessa daylight ja mahdollisesti etäisyyttä muutellen.
Valosaastetta vähentääkseni ajoin muutaman kilometrin maaseudulle, peltoaukealle, jonka läheisyydessä ei ollut ihmisten valonlähteitä. Luoteesta kaakkoon koko pohjoinen taivaanpuolisko oli suht pimeä. Tältä sektorilta ovat myös kuvani. Tosin täällä Nastolan korkeudella täysin pimeää oli tuskin missään. Etelästä lounaaseen taivaan valtasi Nastolan ja Lahden keinovalojen kajo.
Tämänkertaiselle ilmiölle ominaista oli sen laajuus. Taivas muodosti kupolin, ja näkymä suoraan yläpuolelta näytti tältä
tai tältä.
Millaiset ovat revontulten oikeat värit? Tällaisena, kuin näissä kuvissa, en niitä paljain silmin nähnyt. Paljon oli hailakampaa. Kameran pitkä valotusaika kerää varmaan enemmän näytettävää. Näin oletan.
Valkotasapainoasetuksella on merkitystä. Tässä kokeilu automaattiasetuksella ja väritys vaihtuu. Kuvankäsittelyllä en ole juurikaan väreihin kajonnut.
Heti 20.3. puolenpäivän aikaan ja vähän jälkeen oli vuorossa lähes täydellinen auringonpimennys. Ja mikä hienointa, nytkin pilvet väistyivät ilmiön ollessa parhaimmillaan. Aamu oli ollut pilvinen, pimennyksen alkuvaiheessa oli vielä ohutta pilviharsoa. Tämä näkyy kuvassa halo-ilmiönä. Kuvaamisessa auttoi naapurin lainaama hitsauskypärän lasi, jolla valoa pääsi tarpeeksi suodattamaan. Siitä on myös peräisin kuvan sinertävä väri. Käytössäni oli 100-400 mm teleobjektiivi. Asetuksena pienin aukko, nopein aika ja iso 100. Kuvia on rajattu.
Näin se eteni. Kovinkaaan pimeää ei tullut, mutta selvästi havaittava hämäryys kyllä. Tässä kuvassa aurinko on pienimmillään. Smile!
Ja näin palataan takaisin normaalitilaan.
Kuten alussa totesin, paljon parempia kuvia on liikkeellä. Nämä ovat minun harjoitteluni tuloksia ja voinpa kertoa, että ainakin oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista. Ensi talvena jatkunee aurora borealiksen kuvauskokeilut viimeistään. Seuraava osittainen auringonpimennys on 11.8.2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti