tiistai 10. joulukuuta 2013

Egri bikaver

Taannoiseen Unkarin matkaan kuului myös parin vuorokauden vierailu barokkikaupunki Egeriin. Kaupunki sijaitsee n.140 km Budapestistä koiliseen ja sinne pääsee kätevästi bussilla. Eikä maksa paljoa. Eger (64000 as.) on suosittu matkailukohde, mutta tähän vuodenaikaan siellä oli hyvinkin väljää ja leppoisaa.


Kaupungin suht pienelle alalle sijoittuva vanha  keskusta on täynnä upeita kunnostettuja arvorakennuksia. Kuten näet, täälläkin on vaan niin ällistyttävän siistiä joka paikassa. Ex tarkkisopea hämmästyttää myös se, missä on räkivä ja mölisevä vähemmistönuoriso. En heihin törmännyt Budapestissäkään.


Taustalla kohoaa mäen kummulla Egerin linna. Turkkilaiset maailmanvalloittajat sotivat 1500-luvulla linnaa vastaan. Ensimmäisessä sodassa linna piti puolensa, mutta toisella kertaa turkkilaisten aikeet onnistuivat. Eger on Euroopan pohjoisinta aluetta, jossa turkkilaiset ovat aikoinaan mellastaneet. Ajalta on säilynyt mm. heidän rakentamansa moskeijan minareeti. Itse pyhäkkö on hajoitettu.


Ylempänä keskustassa sijaitsee Egerin tuomiokirkko, joka on maan toiseksi suurin kirkkorakennus. Kaupungissa on ollut piispanistuin jo 1000-luvulla.


Tuomiokirkko on vaikuttava myös sisältäpäin.



 Kaupunkinäkymä linnasta kuvattuna. Edessä keskusaukio, vasemmalla Minoriittikirkko ja takana tuomiokirkko.


Keskustorilla ratsastaa edelleen kapteeni Dobo, turkkilaisten lyöjä (pakollinen joka kaupungin "heebo hevosen selässä" -kuva). Kaupungista löytyy myös mm. terveyskylpylä, opettakorkeakoulu ja maanalaisia viinikellareita eri kerroksissa väittämän mukaan 130 km.
Eger on kuulua viinialuetta. Ikäisilleni tunnetuin merkki lienee Egri bikaver eli Egerin Häränveri, jota myös Erkin pikakivääriksi kutsuttiin. Bussin ikkunasta saattoi hämmästellä viiniviljelmiä auton molemmin puolin silmänkantamattomiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti