keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Kirkkovuoren näkötorni, Karstula

 Matkalla Aunen luokse Kuortaneelle poikkesimme 20.6. ihailemassa  Karstulan Kirkkovuoren nökötornia ja sieltä avautuvia maisemia . 

Löydät Kirkkovuoren parkkipaikalle klikkaamalla sanaa KARTTA.

Parkkipaikalta tornin juurelle johtaa 350 metrin hyväpintainen luontopolku.

Torni on tiettävästi maailman korkein hirsirunkoinen rakennus.

"Vuonna 1815 vuorelle suunniteltiin rakennettavaksi Karstulan kirkko. Perimätiedon mukaanpaikalle rahdattiin jo melkoinen määrä rakennuspuita. Lopulta kirkko rakennettiin kuitenkin helpompaan maastoon parin kilometrin päähän nykyiselle paikalleen."

Karstulan kunta hankki Kirkkovuoren alueen 1970-luvulla tarkoituksena rakentaa laskettelurinne. Se ei kuitenkaan toteutunut ja alue ”unohtui”, kunnes LC Karstulan veljet syttyivät uuteen ideaan!"

Kyseessä on ns. LUOKO-hanke. LUOKO on Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Leader Viisarin rahoittama ajalle 1.4.2018 – 30.3.2022 ajoittuva LC Karstulan hanke."

Tornin edessä on erikoinen kalliohalkeamaan rakennettu laavu ja kivistä aseteltu ulkoilmakirkkosali.


Näillä sijoin on kallioon nakuteltu vuosiluku 1815 merkiksi alkuperäisen kirkkohankkeen aloittamisesta. Tämän saimme tietää vasta poistuttuamme alueelta ja merkki jäi huomaamatta.


Tukevia portaita ja porrasaukkoja rajaa komeat kaiteet. 


Sisäseinältä löytyy  lasten taideteoksia, joiden arvelen saaneen inspiraationsa kirkkovuorta kiertävästä mörköpolusta.


Tornin ylimmässä kerroksessa on avoin näköalatasanne. Näkymät ovat mahtavat: suomalaisia metsiä ja vesistöjä


sekä viljelysmaita.


Koirat eivät ymmärtäneet, mistä heille huutelin. Halu löytää isäntä oli suuri ja sen myötä myös hämminki.


Linkistä Kirkkovuori löydät lisätietoa. Lainatut osat tekstistäni ovat tästä osoitteesta.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti