Piilokojulla maaliskuun iduksena

Lintumies lensi etelään ja lupasin pitää ruokintapaikan ystävät eväissä. Niinpä sulattelin haukoille pakkasesta kalat ja pienemmille linnuille pakkasin useampaa siementä. Kello soimaan viideltä, jotta olisin jo hämärissä paikalla. En ollut, aurinko kajotti jo kuusten välistä, kun virittelin kameroitani kojuun. Päiväkin oli jo 21.3. ei siis tarkalleen roomalaisten idus, joka on 15. maaliskuuta.

Talitiainen pyrähti paikalle ensimmäisenä ja päivän mittaan lukuisimpana.

Hömötiaisia oli myös runsaasti

Sinitiaisia näyttäytyi vain muutamia.

Orava oli järsinyt ruoka-automaatin rautalankaverkkoon itselleen sopivan kulkuaukon, ja siellähän se sitten viihtyikin ruoka-aitassa.

Puukiipijästä en parempaa kuvaa ehtinyt nappaamaan. Oli hän mulle liian nopea.

Kauranjyvät hangella ovat varma syötti keltasirkuille. On se vaan kaunis lintu, varsinkin tuo uros.

Punatulkku on auringonkukan siementen ystävä.

Käpytikoille maistui talipötkö. Oikeata läskiäkin olisi ollut tarjolla vaan ei kelvannut.

Kanahaukoille, jotka tänä talvena ovat paikan löytäneet, oli lihaa ja kalaa tarjolla. Ne eivät tänään tulleet ruokailemaan, jos vaikka ovat saaneet näistä kyllikseen. 

Varislinnut, jotka ympäristön puissa vaanivat, ovat arkoja ja tulevat harvoin syömään ihmisen ollessa kojussa.Itse asiassa tämä on minun ensimmäinen variskuvani tältä paikalta. Muutama närhi koukkasi hakemassa leivänpaloja, ja harakat ja korpit mekastivat kuuloetäisyyden päässä.

Toisen oravan oli uskaltauduttava ruokailemaan avopaikalle.

Pörröhäntä vain kimalteli auringon paisteessa.

Paikalla poikkesi myös kuusitiainen, mutta yhtään töyhtöpäätä ei tänään näkynyt. Poistuessani iltapäivällä alkoivat palokärjet melkoisen mekastuksen. Olisikohan heilläkin jo kevättä rinnassa?

Aamulla pakkasta oli yksi aste ja nyt jo seitsemän plussaa. Menipä aika taas siivillä vaikkei mitään ihmeempää näkynyt. Vanhalla ukolla alkaa jo paikat kangistumaan tuollaisessa istunnossa, täytynee hiukan jumpata.