tiistai 29. elokuuta 2017

Luonnon päivän jatkoretki 27.8.

Kun vauhtiin päästiin, niin menköön toinen päivä myös retkeillen. Nyt suuntasimme Konnevedelle.


Etsivä löytää, myös kartasta ja usein myös mitä mielenkiintoisempia asioita. Ruuskanvuorella, nyt jo autioituneen Hakalan torpan pihapiirissä on kartan mukaan kaksi suojeltua puuta.  Tiepahanen kasvoi jo pusikkoa ja heinää. Retkuilijan katumaasturilla tultiin jonkin matkaa, mutta loppu piti taivaltaa jalan. Toki vain muutama sata metriä. Tien varresta löytyi myös hylätyn Kantolan talon savupiippu, puuosat olivat kulkeutuneet muualle. Tietä reunusti monin paikoin muhkea kiviaita. Varmaan kivet ovat pelonraivauksesta. Käsin on homma hoidettu, ehkä hepo on antanut kyydin.


Hakalan talo on vielä pystyssä, mutta ei enää kauan. Katto on tippunut sisään ja vesi tekee tuhojaan.


Vieretä löytyy liiteri. Sen sisällä olevista tuotepakkauksista päättelimme viimeisten asukkaiden poistuneen 1960-luvulla.


Tupa ja kamari, siinä kaikki. Tällaisissa taloissa on saattanut asua toista kymmentä henkeä. Tämän talon asujista minulla ei ole tietoa. Oletan pihalla olleen ainakin saunan ja jonkin kokoisen eläinsuojan. Niistä vain ei ole enää havaintoa.


Tie jatkuu pihan läpi ja tavoittaa hakkuuaukion. Jos täällä on peltoa tai niittyä ollut, on nekin umpeen kasvaneet. Olemme korkeudessa 199,5 metriä, lähes Konneveden huipulla. Huippu on lähellä oleva Ruotomäki 220 metriä. Hakkuun takana kaukana, kaukana siintää toiset laet.


Löytyisiköhän lähimetsästä lisää herkkutatteja?


Tällaiset näkymät herättävät uteliaisuuden, mutta tekevät samalla surulliseksi. Aika entinen ei koskaan enää palaa.


Entä ne puut, joidenka vuoksi tänne tulimme? Kartta näytti niiden jääneen tulotien varteen vaan mitään ei näy.


Asiaa tutkittuamme löysimme kaksi jo ammoin nurin mennyttä jättiläispuuta, luultavasti haapaa.


Toisen kannossa kasvaa tällaista jäkälää, raidankeuhkojäkälää. Harvinaisuus sekin, silmälläpidettävien luokitus. Olisiko puut olleet kuitenkin jotain pajulajia?


Tässä ollaan jo Rossinkylän Haronkalliolla. Märässä kivessä näkyy jotain kirjoitusta, mistä ei saa selvää. Alakuvassa tekstiä on jollain tapaa vahvistettu.


"Keskiajalla suomalaiset käännytettiin kristinuskoon. Roomalaiskatolinen uskonto vaihdettiin 1500-luvulla luterilaiseen uskontoon. Kuitenkin virallisen uskonnon rinnalla säilyi kansanuskonto.
Konnevedeltä vietiin vainajat Rautalammille, Hankasalmelle tai Sumiaisiin haudattavaksi. Saattoväellä oli tapana pysähtyä menomatkan noin puolessa välissä. Pysähdyspaikkaan tehtiin karsikko eli puuhun tai kallioon veistettiin tai hakattiin vainajan nimikirjaimet ja kuolinaika. Karsikon tarkoitus oli estää vainajaa palaamasta kummittelemaan kotiinsa." (Kuva ja lainattu teksti ovat Konneveden Lapunmäen koulun peda.net sivulta)


Rossinkylältä pari kilometriä etelään on Ukonvuori. Mistä nimi? Ukko ylijumala vai mikä on kansaa inspiroinut? Näkymät Liesveden yli länteen ovat upeat. Laelta löytyy vanhan kolmiomittaustornin jäänteet.


Laki on harmaan jäkälän peitossa.


Anssille, joka on kaikenlaisista kivistä, varsinkin suuremmista, kiinnostunut, löytyi tutkittavaa.


Ja tässäkö se on sitten se maailmannapa? Uusi mittauspiste.


Paluumatkalla poikkesimme vielä Ruuhimäen ja Surmapuron maisemissa. Ei näkynyt lähteessä prinsessaa. Lähde on joskus merkitty maastoon  heinäseipäällä sinisin välitapein. Samanlaiset merkit löytyy myös Rossinkylän karsikon opasteina. Lähteen ohittavan tien puissa oli vanhoja oransseja maalirenkaita. Liekö joskus olleet jonkun reitin merkkeinä?


Tien toisella puolen kohoavat Ruuhimäen  kalliot, joille jäävuori ja sen sulamisvirrat ovat hioneet pyöreän ja sileän ulkomuodon.


Ei tuosta ilman apuneuvoja ylös kavuta. Sammal on kuitenkin tarttunut pysyvästi.


I'm a poor lonesome cowboy.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti