Sukulanrakan eli Hirvaan hiidenkirnut

Ruskaviikon ensimmäinen päiväretki suuntautui 22 kilometriä Rovaniemeltä etelään, Rautiosaaren kylässä olevalle Hirvaan hiidenkirnualueelle. Oppaana toimi rovaniemeläinen ystäväni Veli.

                                                               

                                                                           Hiiden tarina

Kuullessaan ruotsalaisen piispan suunnittelevan pakanuudessa elävän Suomen kansan liittämisestä riveihinsä, ison Hiiden mitta oli täysi. Hän keräsi kaiken talon väkensä, ampiaisia ja metsän petoja myöden, taisteluun piispan sotajoukkoja vastaan.
Itse hän aseistautui nuolin ja kivin ja jäi väijyksiin kallioon kaivamaansa kuoppaan, hiidenkirnuun. Tulisesta taistelusta on vielä nykypäivänäkin muistona ympäri Suomea Hiiden nakkelemat suuret järkäleet, hiidenkivet.

Kaikesta huolimatta Hiisi näytti jäävän tappiolle ja joutui pakosalle. Kemijokea ylittäessään hänen tuohikonttinsa repesi ja osa Hiiden aseina käyttämistä kivistä ropsahti virtaan. Näistä kivistä muodostui saari, joka sittemmin tunnettiin Messusaarena. Maihin noustuaan Jänkän aukiolla piispan tulo jo kovasti uhkasi. Hiisi lisäsi vauhtia metsää ja länttä kohti, jolloin isovarvas raapaisi niin syvälle maahan, että siitä syntyi nykyinen Hiidenoja. Kun Hiiden mitkään loitsut eivät auttaneet, hän meni yhtä juoksua Rajakirakkaan asti, johon hän pudotti loput kivet kontistaan. Sillä paikalla seisoo vieläkin neljän kunnan rajapyykki.

Sukulanrakan kallion rinteellä on tavattu 14 hiidenkirnua, joista kolme on huomattavan syviä ja kuuluvat Suomen suurimpiin hiidenkirnuihin. Suurin niistä on 15,4 m syvä ja 8 m halkaisijaltaan oleva ”Paholaisen liemikirnu”. Se on myös suurin Suomesta löydetty hiidenkirnu.  Sen löydät kallion juurelta.

Muita alueen suuria hiidenkirnuja ovat 8,7 metriä syvä ja leveimmillään 6,4 metrinen ”Ison hiiden piilopirtti” sekä 10,1 metriä syvä ja läpimitaltaan 2,4 metrinen ”Piispa Hemmingin kirnu”, jotka sijaitsevat kallion päällä. Vierailuni aikaan kirnut olivat sadevesien täyttämät. Näin niiden suuruus jäi osin näkemättä.

Hiidenkirnut syntyivät n. 10 000 vuotta sitten sulavan mannerjään reunavyöhykkeessä, voimakkaiden sulamisvesi virtojen kuluttuvan työn tuloksena. Sukulanrakan kallioiden kohdalla sulamisvesivirta vei mennessään irtomaapeitteen. 

Jäätikön pohjalla olleissa sulamisvesitunneleissa voimakkaasti virtaava vesi kuljetti mukanaan lohkareita ja kiviä.

Sulamisvesitunneliin syntyi voimakkaita vesipyörteitä ja virran mukana kulkeutuneet lohkareet alkoivat pyöriä. Ne porautuivat allaolevaan rikkonaiseen kallioon, jolloin syntyi pyöreitä kuiluja - hiidenkirnuja. Suurin osa sulamisvesivirran kuljettamasta kiviaineksesta kerrostui tunnelin suuntaiseksi harjuksi. Hiidenkirnut liittyvät aina jäätikön sulamisvesien kerrostumiin harjujaksoihin.

Suurin osa kirnuista on pienempiä maljamaisia kuoppia.

Lyhyt kirnukierros kulkee kalliolla ja on aika vaikeakulkuinen. Heikompijalkaisen on syytä harkita kiipeilyä, varsinkin märällä kelillä. 

Osa kallioseinämistä on syöpynyt tällaiseen rypyläiseen muotoon.

10000-vuotisen historiansa aikana nämä huikeat muodostelmat ovat innoittaneet sekä tarinankertojia että tutkijoita. Jopa 15 metriä syvät onkalot kertovat nykyihmiselle jääkauden sulamisvesien valtavasta voimasta, kun taas mystisenä ympäristönä Sukulanrakan kalliolla voi kokea vanhan metsänjumala Hiiden palvontapaikan ajattoman tunnelman.

Teksti on pääosin kopioitu Rautiosaaren kyläyhdistyksen ylläpitämiltä Hiidenkirnu-sivustoilta. Kiitän.