Vallisaari ja Kuninkaansaari

Jokunen vuosi sitten kuulin radiosta ohjelman, jossa Jarmo Nieminen kertoili Vallisaaren ihmeellisestä luonnosta. Saattoi kertoa myös jotain saaren historiastakin, en enää tarkalleen muista. Sen kuitenkin muistan, että tuolloin minussa syttyi suunnaton uteliaisuus Vallisaarta kohtaan. Tuolloin tällaisella siviilihenkilöllä ei ollut mahdollisuutta päästä saarelle, mutta nytpä on. Ja koska on, piti siellä lähteä käymään. Säännöllinen vesiliikenne Vallisaareen alkoi keväällä 2016. Meidän retkikuntamme, Jorma ja minä, rantauduimme saarelle kesäisenä elokuun viimeisenä päivänä samana vuonna.

Vallisaari sijaitsee Suomenlinnan luoteispuolella ja saaret eroittaa toisistaan vain kapea Kustaanmiekansalmi.

"Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat tenhoava retkikohde 20 minuutin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta, Suomenlinnan naapurissa. Saaret ovat olleet satojen ihmisten koti ja työpaikka sekä tuhansien sotilaiden palveluspaikka. Linnoitukset, rakennukset ja ennätyksellinen lajirunsaus kertovat ihmisen ja villin luonnon rinnakkaiselosta. Lähde salaperäisille saarille, joilla aika tuntuu pysähtyneen!" Näin on kirjoitettu Luontoon.fi sivustolla ja sieltä löytyy myös paljon lisää tietoa, kuten myös saarille valmistuneiden patikkapolkujen varrelle pystytetyistä opastauluista.

Alus Vallisaareen lähtee Kauppatorin laidasta, Kolera-altaasta ja

rantautuu entisen luotsiaseman laituriin saaren pohjoisrannalle. Turvallisuussyistä kulku saarilla on toistaiseksi rajoitettua. Valittavissasi on kaksi lenkkiä: Aleksanterin kierros ( 2,5km ) ja Kuninkaansaaren kierros ( 3km ). Päivän aikana ehtii hyvin kiertää molemmat.

Ensimmäiset puollustusrakennelmat ovat luultavasti 1700-luvuvulta. Ruotsinvallan aikaan pidettiin tärkeämpänä rakentaa naapurisaarille Viaporin linnoitus, joka nykyisin Suomenlinnana tunnetaan.
Vallisaaren linnoittamattomuus kääntyi 1808 Suomen sodassa venäläisten eduksi. Venäjä valloitti tuolloin Viaporin ja sai haltuunsa koko Suomen alueen.

Jotta saisi paremman käsityksen saaren tapahtumista, rakennuksista ja rakennelmista, olisi tarpeen osallistua opaskierroksille ja lueskella saaren historiaa opastauluja enemmän. Jarmo Niemisen uutuuskirja  Keisarin perintö auttanee tässä asiassa.

Me suuntasimme aluksi Kuninkaansaaren suuntaan. Matkalla Vallisaaren puolella tuli eteen paloasema

ja kasarmirakennus.

Kuoleman laaksoksi nimetyssä paikassa tapahtui 1937 räjähdysonnettomuus, jossa  sai surmansa 12 puolustusvoimain työntekijää.

Aiheesta tarkemmin YLE:n kenties ensimmäisessä uutisselostuksessä, jonka voit kuunnella tästä.

Kuninkaansaari kytkeytyy Vallisaareen tällä kiinteällä pengertiellä. 

"Kuninkaansaari sai majesteetillisen nimensä vuonna 1773 soturikuningas Kustaa III:n valmentaessa saarelta käsin laivastoaan Venäjän sotaan. Ruotsinsalmen meritaistelun loistokasta voittoa juhlittiin hieman myöhemmin. Elokuussa 1906 Kuninkaansaaressa käytiin Viaporin kapinan veriset taistelut. Suuri räjähdys ja tsaarin laivaston tulitus päättivät luutnanttien Jemeljanovin ja Kohanskin johtaman vastarinnan. Yhteenotossa kaatui satoja kapinallisia. Taisteluun osallistui myös kapteeni Kockin johtamia Helsingin punakaartilaisia.

Oolannin sodan aikana (1854–1855) Kuninkaansaarta varustettiin neljällä tykkipatterilla Kuninkaansalmen väylän varteen. 1880-luvulla sen peruskallioon louhittiin saaren läpi kulkeva tykkirintama ja ammusluolat sekä rakennettiin taidokkaasti holvatut tiilimuuratut ammushuoneet ja muut rakenteet. 1900-luvun alussa Kuninkaansaari oli sotilaallisesti Viaporin merkittävin linnoitus. Toisen maailmansodan aikana saarella oli saksalainen tutka-asema ja sotien jälkeen siellä sijaitsi Suomen merivoimien ammusvarastoja.

Kuninkaansaaren metsät vahingoittuvat pahasti Viaporin kapinan taisteluissa. Seuraavan 100 vuoden ajan saaren luonto sai kehittyä vapaasti. Aurinkoiset etelärannat ovat häkellyttävän upeat. Myrskyjen silottamien rantakallioiden takaisissa metsissä sammalmatot ja jäkäliköt peittävät maanpinnan. Saaren korkeilta kallioilta näkee yli Helsingin itäisen saariston ja avomerelle asti. Koskemattomalla saarella asustaa huuhkajia ja saukkoja." Näin kerrotaan Jarmo Niemisen Aarresaaret-yrityksen esittelysivuilla.

Ovi linnoituksen maanalaiseen  osaan.

Kuninkaansaaren itäpuolella sijaitsee Santahaminan sotilassaari. Saarten välistä kulkee runsas huviveneiden liikenne.

Vanhan upseeritalon laiturista on näköala pohjoiseen suoraa päin Helsingin satamaa.

Nyt retki jatkuu Vallisaaren puolella Aleksanterin reitillä.

Saari on uskomattoman rehevä, onhan se saanut olla kauan lähes luonnontilassa. Sieltä löytyy monia harvinaisia kasveja, joita ei muualla Suomessa tavata. Syy lienee muinaisten merenkulkijoiden laivojen painolasteissa ja venäläisten hevosten muonassa.

Varhaisemmat merenkulkijat ovat hakeneet saaren lammista makeaa vettä. Siitä juontuu saaren aikaisempi nimi Lampisaari.

"Oolannin sodasta (1854–1855) lähtien Vallisaareen rakennettiin merelle ampuvia tykkipattereita. Tykkiasemia sijoitettiin korkeille kalliolle. Keskelle saarta kohosi 1860–1870-luvuilla tsaari Aleksanteri II:n tarkastama ja tsaarin perillisen mukaan nimetty Tsesarevitshin patteri. Suomalaiset kutsuivat saarta vierailun jälkeen Aleksanterin saareksi ja saaren keskuslinnoitusta Aleksanterin patteriksi. Seuraavien vuosikymmenien aikana rahdattiin Santahaminasta valtavat määrät hiekkaa, josta rakennettiin yli 30 metrin korkeuteen kohoavat, suunnattomat maavallit."

 (Nieminen, Aarresaari)

Patterin päälle on rakennettu nykyvierailijoita varten näköalatasanne, josta aukeaa näköala kohti Tallinnaa.

"Ja se Oolannin sota oli kauhea..."  Brittiläisen laivaston tykit moukaroivat Viaporin linnoitusta Krimin sodassa 1854. Varmaan osansa sai myös Vallisaari.

Reitit ovat tasatut ja sorastetut helpoiksi kulkea.

Nykynäkymä Suomenlinnaan.

Saarten ilmasto ja niityt suosivat perhosia, joita meidänkin näkyvissä oli runsaasti.

Amiraaliperhonen

Nokkosperhonen

Tikli ohdakeaterialla. Saaret ovat myös tunnetut linnuistaan, niin pysyvistä kuin muuttavista. Aleksanterin patterin päältä on hyvä tarkkailla matkalaisia. Parhaillaan on haukkojen muuton aika ja niitä siellä runsaasti näkyikin.

Betonirakennelmista liukeneva kalkki suosii monia kasvilajeja.

Mielenkiintoinen, sanoisin, oli tämä ensimmäinen visiitti Vallisaareen. Ensi kesänä on vierailtava uudelleen ja opastuksen kera. Sitä ennen on kirjallisen tutustumisen aika. Hankintalistalla ovat ainakin:

Jarmo Nieminen
Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto 2014
Keisarin perintö 2016