maanantai 16. maaliskuuta 2020

Balkan 2020, 27.-28.2. Osa II

Matka kohti Bosnia-Herzegovinaa ja Montenegroa jatkuu. Aamulla herätessä alas vuorilta puhalsi melkoinen Bora-tuuli. 


Tunnelma oli erikoinen, sillä aallot alkoivat rannasta ja kasvoivat merelle päin mentäessä.


Vuoren rinne oli ohuen lumen/kuuran peitossa.


Kohta olimme siirtyneet rannikkovuorten taa Bosnia-Herzegovinaan. Kauempana sisämaassa siinteli lumipeitteiset vuoret.


Kahvitauko "Esson" baarissa. Nostalgista tupakointia sisätiloissa. Kuinka tutuilta savut ja hajut vielä tuntuivatkaan. Seuraavana Medjugorje, kuuluisa pyhiinvaelluspaikka, josta ei tullut kuvia.

                                                                                                                                                 (lainakuva)
Vuorella paikassa, jossa Jumalan äiti ilmestyi kuudelle nuorelle, on patsas. joka on näiden pyhiinvaeltajien matkan kohde. Tosivaeltajat kulkevat kivisen taipaleen paljain jaloin.


Osa meistä teki iltapäivällä erillismatkan Neretva-joen varrella sijaitsevaan Mostarin kaupunkiin. Mostar oli minulle se must-juttu, tärkein kohde koko reissulla.


Kaupunkiin on jätetty joitain viimeisen 1990-luvun sodan jälkiä muistuttamaan ihmisiä sodasta ja sen kauheuksista.


En tässä yhteydessä selvittele tarkemmin alueen sotatoimia, mutta linkistä voit itse tutustua aiheeseen: Bosnian sota


Kuvassa kuuluisa Stari most eli Mostarin silta, joka sodassa tuhottiin ja sittemmin rakennettiin uudelleen.  Kesällä paikalliset hurjapäät hyppivät (rahasta) sillan korkeimmalta kohdalta alas Neretva-jokeen.


Joen vihreä väri on peräisin veteen liuenneista maaperän mineraaleista.


Joen itärannalla on moskeijoita ja länsipuolella kristikansan kirkkoja.


Otin ja julkaisen paikalta paljon kuvia, koska se on sen arvoinen.


Luontokuva sillan päältä. Keksitkö, mikä tekee tästä luontokuvan?


Vielä yksi kuva joenrannan perspektiivistä. Kuvan vasemmassa laidassa sijaitsee vierailun arvoinen ruokapaikka. Ja tietysti kyseessä on UNESCOn maailmanperintökohde.


Seuraavana aamuna jatkoimme kohti Montenegroa. Matkalla pysähdyimme caravanseraihin eli erääseen muinaisen silkkitien lepo- ja taukopaikkaan. Sen nimi on karannut päästäni, valitettavasti.


Tämä karavaaniasema ei pröystäile koollaan eikä loistollaan, mutta viehätävimpiä se minusta on.


Kuva moskeijan katosta.


Mitäpä sanot?


Tien varrelle osui Trebinje,  ja sen historiallinen keskusta Kastell.


Vesi virtasi sielläkin.


Matka jatkui ja kohta oltiin Montenegrossa.


Kotorin lahti näköalapaikalta kuvattuna. Tuonne vasemmalle se jatkuu 28 kilometriä. Maisemat ovat koko ajan mahtavat.


Samalla paikalla kuljettajamme (vas.) tarjosi syntymäpäivänsä kunniaksi itse polttamaansa brandyä. Vuoristotiet olivat välillä aika hurjia, mutta ratissa oli ammattimies parasta A-luokkaa. Ei pelottanut.


Malja hälle ja tälle, totesi Hannu.


Jatkuu...






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti