Matkalla Kaamaseen ja vieläkin kauemmas harhaan, osa IV

Tässä viimeisessä osassa palataan Suomen puolelle ja lopulta aina kotiin asti.

Periaatteena reissussa oli Tuntemattoman Koskelan tapaan. "Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat." Sevettijärven Ortodoksinen kirkko avusti periaatteen noudattamisessa.

Leirinnässä Inarinjärven rannalla törmäsin tähän nuoreen tylliin.

Pitkällisen käännytystyön tuloksena sain Kallen päiväretkelle Pielpajärven erämaakirkkoon. Kirkko sijaitsee noin kymmenen kilometriä pohjoiseen Inarin kylästä. Nykyään pääsee autolla puoleen väliin ja jalkapatikkaa jää neljä ja puoli kilometriä. Ei kovin pitkä vaellus, mutta kulunut kivien ja puiden juurien muhkuroittama polku-ura oli haasteellinen.

Aikaa meillä oli yllinkyllin ja niinpä otettiin rauhallisesti. Mikäpä oli selkeänä loppukesän päivänä nautiskella inarilaisesta metsäluonnosta.

Hauskuuttakin löytyi: Pedro Lahtinen.

"Monet matkailijat ihmettelevät, minkä takia Pielpajärven kirkko sijaitsee erämaassa noin kymmenen kilometrin päässä Inarin kylästä. Paikka on vanhastaan ollut Inarin lapinkylän paikka, jonka mainitsee maineikas maanmittari Olof Tresk, joka kartoitti Keminlapin vuonna 1642. Kylän ilmoitettiin jo tuolloin muuttavan Juutuan joen suuhun, koska Pielpajärvellä ovat polttopuut ja porojen laidunmaat lopussa. Kyseessä oli siis tietysti inarilaisten talvikylä, johon kokoonnuttiin talvisin markkinoille ja kuuntelemaan myöskin kiertäviä saarnaajia ja hoitamaan kirkolliset toimitukset; vihkimiset, kasteet ja hautaansiunaamiset." (https://inarinseurakunta.fi/index.php/sivu/pielpajarvenkirkko)

Ja tapahtui tuona päivänä, että paikka herkisti Kallen laulaa luikauttamaan upealla tenorillaan Suvivirren. Mikäli Kallea on uskominen, ja uskommehan me, tätä ei ole moni aiemmin päässyt kuulemaan.

Takaisin sivilisaation pariin. Voittajan on helppo hymyillä. Tästä saa vielä moni kuulla, arvelen.

SF-Caravaan ry on karavaanareiden valtakunnallinen yhdistys, jonka siipien suojasta löytyy useita alan harrastajien käyttöön tarkoitettuja leirialueita. Rovaniemen alapuolella Kemijoki-varressa on Ryynäsenniemi. Paikka ei toki ole tarkoitettu ns. eräniiloille, mutta hekin voivat matkoillaan aluetta hyödyntää. Täällä saunoin ensimmäisen kerran retken aikana. Upea oli sauna ja makoisat löylyt. 

Matkan aikana oli odotettavissa revontulten leiskuntaa. Upeita kuvia oli some tulvillaan, mutta tällä kertaa ne oli kuvattu etelämpänä. Pohjoisessa yöt olivat pääosin pilvisiä. Ryynäsenniemellä onnistuin saamaan kuvaani tällaiset vaisummat lieskat.

Tässä kohtaa muutama sana matkailuauton puolesta. Näitähän on monenkokoisia ja laatuisia. Rahalla saa tietysti enemmän. Kukin hommatkoon kykynsä ja tarpeensa mukaan tai olkoon hommaamatta (syyt samat kuin ed.)

Autopuolen tekniikkaan en nyt puutu. Hyvin selvisi tämä Fordi tehtävästään. Tämän kokoinen majoite sopii hyvin kahdelle. Toki silloinkin pitää sovitella. Sopu sijaa antaa. Varusteena on sekä kaasu että sähkötoimiset lämmittimet, ja jääkaappi. Hella toimii kaasulla, ilmastointi verkko- tai akkuvirralla. Vaunusta löytyy myös WC ja suihku. Nämä voi jättää käyttämättä, jos käyttää leirintä- ja karavanalueita. Näillä alueilla kärryn saa myös sähköliitäntään. Kahvinkeitin, mikro  ja TV löytyy.

Näin vanhempana myönnän asuvani mieluummin tällaisessa matkailuautosa kuin teltassa leirinuotiolla. Niitäkin retkiä vielä tehdään, mutta ei tässä mittakaavassa. 9+

Noin viisisataa metriä 4-tieltä Iijoen suulla on Iin vanha hamina. "Wanha Hamina oli 1300-luvulla merkittävä Perämeren satama ja markkina-alue. Pääasialliset kauppatavarat ovat vuosisatojen ajan olleet lohi, terva ja turkikset."

"1500-luvulla Haminasta tuli Kustaa Vaasan määräyksestä Kemin, Tornion ja Oulun rinnalle virallinen kauppapaikka. Haminassa asui vakinaisesti kymmeniä kauppiaita, mutta markkina-aikoihin sinne kerääntyi myyjiä Oulusta, Tukholmasta, Sigtunasta, Vienan Kemistä ja Karjalasta. 1800-luvulla tiiviisti rakennettuun Haminaan tuli jopa 2000 markkinavierasta." (https://www.visitii.fi/hamina)

Näissä pieteetillä kunnostetuissa, viehättävissä talovanhuksissa eletään tänäkin päivänä. Oho, sanoi Kallekin.

Varjakan sahalta käynnistyi tämä blogi-sikermä ja sahoille se myös päättyy. Martinniemen saha Haukiputaan Martinniemen kylässä lakkautettiin 1980-luvulla. Sen 72-metrinen piippu katkaistiin turvallisuussyistä 2017.

Sahan vanhassa klubi-rakennuksessa jatkaa Martinhovin juhlapalvelu.

Oulun Pateniemen kaupunginosassa puutavaraa työsti 1873-1990 Pateniemen saha. Tällä pihalla sijaitsee laitoksen historiasta kertova museo.

Aivan Pateniemen sahan naapurissa asuu ystäväni Tuulia, jonka jo edesmennyt äiti Iines Myllyoja on kirjoittanut kansanperinneaiheisia kirjoja Oulun seudulta. "Kun sahan pilli piipasi" kertoo lapsen muistoista Varjakan sahayhteisössä viime vuosisadan alussa. Nyt myös minulla on ilo olla tuon kirjan omistaja. 

Näihin edellämainittuihin sahoihin palaan vielä omassa tarinassaan. Sitä odotellessa, kiitos Tuulia, kiitos Kalle!  Kiertue oli antoisa ja mukava on ollut sitä ja sen kohteita muistella näin blogin muodossa.