Kalkki eli kalsiumoksidi (CaO), josta käytetään myös nimiä poltettu kalkki tai sammuttamaton kalkki, on valkoinen emäksinen kiteinen yhdiste. Kalkkia saadaan kalkkikivestä eli kalsiumkarbonaatista kuumentamalla kalkkiuunissa noin 1 000 °C:n lämpötilassa, jolloin siitä lohkeaa hiilidioksidia. Kalsiumoksidia muodostuu myös eräiden muiden kalsiumyhdisteiden, kuten kalsiumnitraatin kuumentamisen yhteydessä.
CaCO3 → CaO + CO2.
Kalkkia käytetään sementin ja laastin valmistukseen, sekä maataloudessa peltojen kalkitsemiseen. Se reagoi herkästi veden kanssa, jolloin syntyy kalsiumhydroksidia, jota sanotaan myös sammutetuksi kalkiksi. Reaktio on tällöin seuraava:
CaO + H2O → Ca(OH)2.
Kalkin pH-arvo on 13. (Wikipedia)
Kalkkikiven louhinnalla on Suomessa pitkät perinteet. Ensimmäiset kirjalliset viitteet siitä ovat jo keskiajalta. Vanhoina aikoina kalkkikiven käyttö rajoittui lähinnä kalkin polttoon ja poltettua kalkkia käytettiin muurilaastin valmistukseen. Vanhoja malmiesiintymiä ja kaivoksia käsittävissä koontiteoksissa (Holmberg 1858; Furuhjelm 1884a, 1884b, 1886, 1887) kalkkikivi mainittiin aina metallisten malmiesiintymien kanssa. Viime vuosisadan lopun teollisen läpimurron myötä kalkkikivellä oli entistäkin suurempi merkityksensä kaikessa nykyaikaisessa rakentamisessa. (http://weppi.gtk.fi/aineistot/kaivosteollisuus/Karbonaattikivikaivokset.htm)
Huomattavaa kalkin louhintaa on viime vuosisadalla ollut mm. Sipoon Martinkylässä (Härme 1978, s . 44) ja Iitin Sääskjärvellä (Arhe 1980) . Holmbergin (1858, s . 18) mukaan on Sääskjärven louhoksesta jo Birger Jaarlin aikana otettu kalkkia Hämeen linnan rakennukseen . Siten se lienee vanhimpia tunnettuja kalkkilouhoksia maassamme . (http://tupa.gtk.fi/kartta/kivilajikartta400/kls_c1_d1.pdf)
Nämä kuvat ovat Sääskjärven louhokselta, jonne minut johdatteli eilen Navake-kaveri Markku (Nastolan valokuvakerho). Luohos on ollut toiminnassa viimeksi 1950-luvulla. Ensimmäiset kaivaukset ovat mahdollisesti alkaneet jo 1200-luvulla. Hylätty työmaa on kasvanut jo melkoiseksi ryteiköksi, eikä sitä voi ohikulkevalta kylätieltä edes havaita.
Markulle paikka on ennestään tuttu, koska hänen mummolansa on sijainnut hyvinkin lähellä. Paikalta löytyy kivenlohkareita, jotka ovat monenkirjavaa materiaa. Samoin kallioseinämät ovat hyvin erilaatuisia. On selvästikin kalkkipitoista valkea kiveä, mustankiiltävää rautamalmia, jotain vihertävää, liekö kuparia joukossa ja erilaisia kiilteitä. Näin arvailee maallikkogeologi.
Louhos on kaksiosainen. Kaivausten väliin on jäänyt jotain kovempaa kiviainesta oleva väliosa. Itse kaivauksetkaan eivät ole kovin suuria halkaisijaltaan, vain muutaman kymmenen metrin luokkaa. Seinämät ovat korkeintaan parikymmentä metriä korkeita.
Vanhempien aikojen kaivostyö on varmaan ollut hakku- ja kiilahommia. Tuossa kallion yläosassa näkyy myös poran jälkiä. Kehitys on kehittynyt. Porari Erkki Miettinen on ollut työssä traktorikompressorin kera ja haussa on ollut wollastoniitti, jota käytetään keraamisessa teollisuudessa.
Löytyisikö kuparia?
Aimo Halilan Iitin historian mukaan rakennutti Perheniemen kartanon isäntä Erik Johan Stråle 1850-luvulla kaivoksen ja tien väliin isot kivistä muuratut kalkinpolttouunit. Polttotöitä johtamaan hommattiin ammattimies aina kaukaa Ruotsista . Polttotöitä tehtiin 1900-luvun alkupuolelle asti. Onko tässä uunin jäänteet? Voi tietysti olla, että kyseessä on vain jätekivikasa.
Lähistöltä on löytynyt myös vanhempi kalkinpolttouuniksi sopiva holvaus, mutta se on myös mennyt kasaan eikä sen käytöstä ole jäljellä varsinaista tietoa.
Kaivosretki oli yllättävä ja mielenkiintoinen. Ajellessamme kyläteitä kertoili Markku muistakin paikkakunnan huomionarvoisista aiheista. Tällaisia ovat mm. kuningas Kustaa III:n sotilasleiri, Perheniemen ja Massin kartanot ja tolstoilaiset Isohiiden veljekset. Näistä lisää joskus myöhemmin.
Kiitokset Markulle opastuksesta ja retkiseurasta sekä vaimollensa kahveesta ja maukkaasta mustikkapiiraasta!
Kartta: Kalkkilouhos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti