Rauman vesillä

Liian monta vuotta oli kulunut edellisestä Rauman vierailustani. Merelle oli mieli tehnyt jo useana kesänä. Aina oli tullut jotain? Nyt päästiin matkaan. Paatti irti Syväraumanlahden laiturista ja telakan rantaan tankkamaan. Sitten saattoi retkemme alkaa.

Nuo kontit eivät ole menossa tuohon Jack Sparrow´n laivaan vaan niemen toisella puolen odottavat isommat alukset.

Petäjäksen rannassa on meripelastusseuran tukikohta. Hienoa vapaaehtoistyötä, jota tehdään täällä kotivesilläkin sisämaassa.

Ensimmäisenä kohteena oli Kylmäpihlajan majakka. Sitä ennen ohitettiin Kuuskajaskarin  entinen rannikkolinnakesaari. Saari luovutettuine kiinteistöineen on nykyisin matkailukäytössä. Kts. Lomasaari

Kylmäpihlaja on jo ulkomeren syrjässä ja matalikoiden saartama. Siksi saaren sataman suuaukolla kävi melkoinen, lähes kolmemetrinen aallokko. Aluksemme kapteeni näki viisaammaksi jättää rantautumisen toiseen kertaan. Vaikka kalastajamallinen veneemme varmasti on merikelpoinen alus, oli päätös tällaiselle maakravulle suunnaton helpotus. Kuva ei kerro, minkälaisessa röykytyksessä käväisimme. Tuolla keikkuessamme ei muistunut kamerat mieleen.

Reittisuunnitelmiin tuli siis muutos. Kylmäpihlajan linnut jäivät odottamaan toista kuvauskertaa. Merimetsot olivat luodoilla runsain joukoin.

Vaikka merenkäynti rauhoittuikin suojaisemmilla vesillä, keikkui paatti silti melkoisesti. Lukuisa onkin pilalle menneitten heilahtaneitten kuvien joukko. Jotain aina kuitenkin.

Konttialus matkalla maailmalle.

Välillä pärskyi saarten rantakallioista.

Hupia turisteille, pientä cruisailua lähivesillä.

Suojaisemmalta reitiltä kohti Reksaarta, löytyy tällainen persoonallinen raumalainen merimerkki. Hyvä Lukko!

Liikuimme Selkämeren kansallispuiston vesillä.

Kapteeni kertoili huimia meritarinoita. Minullehan voi uskotella mitä vaan.

Reksaaressa oli retkilounaan aika. Kaksi nuorta äitiä lapsineen oli laittanut tulet valmiiksi, ja mekin saimme makkarat paistetuiksi.

Saarelle kulkee maksullinen venekyyti. Kapteenin puujalan oltua hieman lahossa kunnossa jäi laajempi lenkkeily suorittamatta.

Kappelin suojeltu kiviaita

ja sen vartija, tummasyyskorento.

 

 Paluumatkaa tehtiin vieläkin kapeammilla väylillä.

Lekotellen auringon paistellessa.

Merivartiosto vauhdissa. Ei ollut heillä meille mitään asiaa.

Harmaahaikarat ovat yleistyneet Suomemme rannoilla.

Sama lennossa.

Ilta saapuu ja niin mekin kotilaituriin. Päivä saatiin hyvinkin kulumaan ja hienosti. Harvinaista herkkua sisämaan pojalle.

Tämä se on niin nätti, että näytetään teille muillekin. Lienee norjalaista alkuperää.

Kiitokset kapteenille! Toivottavasti seilataan ensi kesänä myös!