Satunnaisia pikkutrippejä lukkuunottamatta ovat varsinaiset retket jääneet niin pakkasen takia kuin muistakin syistä tekemättä. Julkaisenkin tässä nyt hieman pidemmän aikavälin kuvia höystettynä pienin tarinoin.
Mukana on tekstejä aikaisemmista blogijulkaisuistani.
Immilän koskissa on jauhettu viljaa jo keskiajalla, mutta vanhin kirjallinen tieto myllyistä on vasta vuodelta 1548. Ensimmäinen saha rakennettiin koskeen 1760-luvulla, tähän aikaan mäellä oli jo asutusta sekä kievari. 1800-luvulla asutus alkoi lisääntyä ja Immilään muodostuikin monipuolinen käsityöläis- ja myllärikylä. (Wikipedia)
Pari sataa metriä edempänä se sitten oli: Jääkirkko. Viitisen metriä järvenpinnan yläpuolella kohosi yhtenäinen kenties 15x40m laajuinen pystysuora jääseinämä. Sydän pysähtyi ja veret seisahtui, näky oli mykistävä.
Jäätikön alla on seinämästä ulospäin vajaan kymmenen metrin levyinen aukea. Järven puolella on jyhkeää kuusikkoa. Näin kuvausalaa jää vähän. Minun putkellani pystyi kerralla kuvaamaan vai osia jyrkänteestä. Se olisi panoraamakuvan paikka tai kalansilmän ainakin.
Samalla retkellä tapasin saalistavan ketun.
30.12. oli Immilässä kylmempää kuin viimeksi.
5.1.2016 etsin saukkoja Kuusankosken ja Voikkaan maisemista. Yhden saalistajan löysin Kymijoen takaa.
Paluumatkalla Nastolaan törmäsin halo-ilmiöön. Haloilmiö (tai lyhyesti halo) on ilmakehän optinen ilmiö, joka ilmenee taivaalla näkyvinä erilaisina renkaina, kaarina ja kirkastumina. Halot syntyvät, kun auringon tai kuun valo taittuu tai heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä. (Wikipedia)
Alkuvuodesta Lahden Polttimon sulassa asusteli saukko. Hyvin tuntui kalaa löytyvän.
Välillä piti käydä maalla piehtaroimassa ja huilaamassa.
Lieköhän kaveri vielä viihtyy Vesijärvellä? Tostaiseksi parhaat saukkokuvani. Vielä on siis syytä jatkaa etsintää.
Samassa sulassa talvehtii joka vuosi myös vesilintuja, joita siellä syötetään.
Yksinäinen tavi sinnittelee sorsaparvessa.
Ruuan jakelu on alkanut, kiirehtikäämme!
Ja näinhän se käy. Jorman tyylinäyte.
Kuusankoski löytyy myös Laukaasta. 16.1.
Onnistuin uittamaan koipeni polvea myöten koskessa. Onneksi en joutunut virran vietäväksi!
Tätä veikkoa ei kylmä vesi haittaa.
Eikä sukellus ollut turha.
17.1. suuntasin Vaajakoskelle jälleen saukkoja etsimään. Tikkakosken peltoaukeilla lounasti suurin koskaan näkemäni kauristokka, seitsemän kaunista eläintä.
Yksi ei mahtunut kuvaan. Seuraavana aamuna samalla pellolla oli 33.5 astetta pakkasta.
Näkymät olivat talviset. Saukkojen jälkiä oli niin voimalaitoksella, Haapakoskella kuin Ylinenkoskellakin. Yhden saukon näin loikkivan kaukana Haapakosken vastaisella rannalla vaan kuvaamatta jäi.
Haapakosken kanjonia.
Palatessani 18.1. Nastolaan poikkesin Heinolassa. Jyrängönvirrassa on aina elämää, talvellakin.
Pakkasta oli lähes kolmekymmentä ja ilma täynnä kosken sauhua.
Pakkanen kaunistaa maiseman. Hyvästikin kerrospukeutuneena alkaa vilu pian hiipiä sisuksiin, seistessä ensin varpaisiin ja kuvaillessa sormiin. Kohta kai kuitenkin taas lauhtuu.
Kaunista talvea on ollut silläkin suunnalla ja monta hienoa kohtaamista olet tavoittanut.
VastaaPoista