tiistai 19. helmikuuta 2019

Karhulinna

Karhulinna on Raumalla, Merirauman kaupunginosassa sijaitseva venäläisten vuosina 1915-1917 rakentama rannikkolinnoitus. Venäläiset rakensivat sen pelätessään saksalaisten maihinnousua ja mahdollista Pietarin valloitusta. 



Tämän merkin löydät Meriraumantien varrelta, ja heti sen takana sijaitsee itse linnoitus. Kulku on helppoa jopa näin talvella.



Kallioiseen mäkeen on louhittu 160 metriä miehenkorkuista juoksuhautaa. Osin kaivanto kulkee mutkitellen, kuten sirpalevaaran vuoksi järkevältä tuntuukin.


Mutta myös suoraa hautaa löytyy. Kaivannonseinät on vuorattu kivenmurikoilla laastilla yhteen sitoen.


Venäjä ja Japani olivat ottaneet yhteen  Tsushiman meritaistelussa välilleen syttyneessä sodassa vuonna 1905. Tässä kahakassa venäjä kärsi karvaan tappion ja menetti lähes koko laivastonsa. I Maailmansodan oletuksiin kuului, että Saksa yrittää vallata Pietarin. Rahasta ja ajasta oli puutetta ja näin uuden laivaston sai korvata rannikkolinnakkeet. Suomenlahdella jo Pietari Suuri oli aikoinaan aloittanut  rantojen varustelun. Nyt oli aika ja oletettu tarve vahvistaa Pietarin puolustusta ja jatkaa Suomenlahden ja osin Pohjanlahden rannikoiden puolustusasemia. Kts. Pietari Suuren Merilinnoitus sekä Ensimmäisen maailmansodan linnoitustyöt


Vastaavanlaista kolliojuoksuhautaa Raumalta löytyy Petäjäksestä ja Nurmeksen saarelta.


Oppaani, vanha puosuvaari, kertoo, ettei Raumalla monikaan ole  tietoinen tästä rakennelmasta. Aiemmin alue on ollut metsäisen kallion laella kaukana kaupungin keskustasta. Nyt, kun kaupunki on kasvanut, se on jäänyt uusien asuinalueiden keskelle. 


Linnoitus on ollut vuosia tiukan pusikon valtaama. Sittemmin alue on raivattu, mutta uutta risua vaan jo pukkaa. Juoksuhaudan molemmissa päissä on neliön muotoinen suurempi kaivanto. Onko tila ollut tykkejä, miehistöä vai ammuksia varten?


Uskomattoman alkuperäisenä on juoksuhauta saanut olla. Vandaalitkin ovat olleet paikasta tietämättömiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti