maanantai 6. elokuuta 2018

Korentoja kesältä 2018

Tästä se alkoi tänä kesänä.




Matkalla Joensuuhun poikettiin kurkkaamassa Komperon Siikakosken vanhan kivisillan  jäännöksiä.



Ja siellä se oli rantapöheikössä, neidonkorento, minun ehdoton suosikkini. Niin hän oli luottavainen, että antoi Petterin kuvata ihan kännykällä.


Kesän muut korennot olen kuvannut Keski-Suomen ja Savon järvien ja metsälampien rannoilta. Kuvassa tyypillinen usein rannoiltaan soistunut metsälampi. Kaikilta metsälammilta näyttää löytyvän ainakin yksi vene, jonka käyttöaste on ilmeisen vähäinen. Lainaluvan olisin kysynyt, jos vain olisin tiennyt keneltä. Niinpä olen tullut syyllistyneeksi veneen luvattomaan käyttöönottoon useammankin kerran, sen tunnustan. Veneen olen aina palauttanut sijalleen hyvässä kunnossa.


Maisemien samankaltaisuudesta johtunee se, että lajisto näillä vesillä on suht suppea ja kaikkialla lähes sama. Tässä ruskohukankorento.


Sama


Pikkulampikorento


Mökkirannassani asustaa vuodesta toiseen ruskoukonkorentojen suku. Kesän joutuessa lämpimät, aurinkoiset päivät laittavat korennot munintapuuhiin. Silloin ne ovat parhaiten kuvattavissa.


Loittorenkaan avulla olen saanut tänä kesänä yksityiskohtaisempia kuvia. Macro-objektiivi on vielä harkinnassa.


Saatavilla olevien, hyvien kohtuuhintaisten välineiden ansiosta korentojenkin kuvaaminen on yleistynyt. Vähäisimmät innostajat eivät varmaan ole Suomen korennot fb-sivut tai Sami Karjalaisen Suomen sudenkorennot kirja.


Lentokuvat vilkaasti lentelevistä korennoista ovat vaikeita saavuttaa ja vaativatkin taidon lisäksi myös runsaasti tuuria. Ruskoukonkorento


Siniukko


Tummasyyskorento


Korentojen parittelu on mystinen tapahtuma. Ei sen puoleen niin on niiden koko elämä.


 Lajien välisiä eroja on. Halutessasi katso Wikipediasta tarkemmin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sudenkorennot).


Pienemmät, siniset korennot kuuluvat usein tytönkorentojen heimoon.


Tytönkorentojen tunnistaminen on minulle vaikeaa. Sanoisin, että taigatytönkorento, mutten ole mitenkään varma.


Kuten alussa mainitsin, ovat hentosudenkorentoihin kuuluvat neidonkorennot suosikkejani. Syynä tietty ulkonäkö, mutta myös niiden perhosmainen lentely ja kosiokäyttäytyminen. 


Tässä naaras.


Suosikkia suosittakoon


ja saakoon hän myös eniten näkyvyyttä.


Eripuolilla Suomea, erilaisissa kasvuympäristöissä esiintyy erilaisia korentoja. Myös kesän ajankohdalla on vaikutuksensa.

Suomesta on tunnistettu 60 (2013) sudenkorentolajia. Maailmasta heitä löytyy yli 5700 lajia.









1 kommentti:

  1. These photos are so vivid and clear. I love the wide array of insects you were able to capture in your photos. Thanks for the share, hope you had a fantastic weekend. Keep up the posts.


    World of Animals

    VastaaPoista