Kymijoen mutkan talvilenkki

7.2. pitkän harmauden jälkeen rävähti oikein kunnolla, valkeni odotettu kuulas pakkaspäivä, ja aurinko paistoi taivaan täydeltä.

Lenkille lähdettiin Kumian myllyn kautta. Aurinkoisesta aamusta huolimatta myllynuoma oli asemastaan johtuen varjossa . Pakkanen laittoi avoimen veden höyryämään ja rantapenkereet kivineen olivat saaneet jääkuoren.

Sinnikäs koskikara sukelteli koskessa ruokaa hakien.

Alasuvannossa oli näitä virtaavan veden jäätyessä syntyviä jäälautasia.

Metsäkylän tien laidalla istuskeli korkealla kuusen latvassa varpuspöllö. Ruokaa tähyili sekin. Pakkanen lisää luontokappaleiden energiantarvetta.

Lähtöpiste voi olla vaikka Viitasaarella tai Pielavedellä, mutta toistaiseksi veneilijän matka päättyy tänne. Ollaan Vuolenkosken voimalaitoksen yläpuolella. Kuvassa Vuolenkosken mylly.

 

No pääsee Konniveden Pohjanlahtea vielä muutaman  kilometrin koiliseen, josta alkaa käytöstä poistettu Kimolan uittokanava. (Outo nimi tuo Pohjanlahti, sillä se on Konniveden eteläisin osa.)

Puut nostettiin nostureilla 12 metrisen padon alapuolelle ja tuosta tunnelista uitto jatkui 20 metriä maan sisässä. 

Tätä peltojen halki kaivettua kanavauomaa jatkettiin kohti kaakkoa, kunnes törmättiin jälleen Kymijokeen. Nyt on meneillään suunnittelutyö tämän kanavan muuttamisesta veneilyyn sopivaksi. Sitten kai alin maali olisi Kuusankoskella. Mielenkiintoista!

Joki itse tekee tässä kohtaa usean kymmenen kilometrin etelän puoleisen lenkin, Kymen mutkan.

Vuolenkosken voimalaitoksen molemminpuoliset sulat piti tarkastaa saukkoja etsien. Tänään saukot pysyivät piiloissaan.

Alasulassa uiskenteli joitakin telkkiä ja isokoskeloita.

Vuolenkosken alapuolella ennen Mankalaa on ollut upea koskireitti. Viisi koskea, Harakkakoski, Mustakoski, Tolppakoski, Vähäkäyrä ja Isokäyrä, jotka hävisivät näkyvistä, kun Kaurakoskeen valmistui Mankalan voimalaitos 1952. Vedenpinta nousi tuolloin useita metrejä ja helsinkiläiset alkoivat saada "omaa sähköä".

 Jossain vaiheessa ennen sitä koskia oli osittain perattu uittoa varten.

Kuvaajakaan ei voi kuin ihmetellä ja käyttää mielikuvitustaan mennyttä aikaa miettien.

Mankalankoskilla on kuvattu useita vanhempia kotimaisia elokuvia:    

Finland, Atelier Apollon 1911 tuottama dokumenttielokuva Berliinin matkailunäyttelyyn
Finlandia, ohjaus Erkki Karu ja Eero Leväluoma (1922)
Koskenlaskijan morsian, ohjaaja Erkki Karu (1923)
Muurmanin pakolaiset, ohjaaja Erkki Karu (1927)
Tukkijoella, ohjaus Axel Slangus ja Wilho Ilmari (1928)
Kahden tanssin välillä, ohjaus Waldemar Wohlström (1930)
Tukkipojan morsian, ohjaus Erkki Karu (1931)
Koskenlaskijan morsian, ohjaus Valentin Vaala (1937)
Tukkijoella, ohjaus Kalle Kaarna (1937)
Laulu tulipunaisesta kukasta, ohjaus Teuvo Tulio (1938)
Koskenkylän laulu, ohjaus Ilmari Unho (1947)
Hornankoski, ohjaus Teuvo Tulio ja Roland af Hällström (1949)
Rosvo Roope, ohjaus Hannu Leminen (1949)

Tauno Palo oli hukkua koskeen elokuvan Koskenkylän laulu kuvauksissa. Linkissä on kuvaus tapahtumasta.

Näinköhän on Tauno I Suuri tallannut tätä vanhaa joenpenkereeseen lapioitua polkua?

Tässä oli Tolppakoski ja tuolla alempana nielussa Isokäyrä.

Tässä oli Kaurakoski ja näin on nyt. Joen yli kulkee patoa pitkin maantie. Korkeuseroa vasemmalla olevaan alapintaan on 8 metriä. Tähän yhtiöön liittyy myös ns. Mankala-periaate. Se on toimintatapa, jossa usea yhtiö yhdessä perustaa voittoa tuottamattoman osakeyhtiön yhteistä tarkoitusta varten. Malli on käytössä erityisesti energia-alalla.

Saukkoja etsittiin, mutta ei löydetty. Joka sulan reunalta löytyi kuitenkin tuoreita jälkiä. Tässä oikein polku ohi voimalaitoksen. Hauskaa on elukalla ollut, kun on ottanut matkallaan tuollaisia pitkiä liukuja.

Sittenpä olikin varjot jo pidentyneet ja oli aika kotiutua. Ei kuitenkaan menty suorinta tietä vaan kiertäen Kuivannon peltoaukeiden läpi . Pelloilta löytyi vielä neljä kettua, kolme isolepinkäistä ja yksi piekana. Niistä ei irronnut kuvia, joten tässä tämä tällä kertaa.

Paremman käsityksen Kymen mutkasta saat klikkaamalla linkkiä.