Uteliaisuus suolampia ja varsinkin sudenkorentoja kohtaan jatkuu. Illansuussa vierailin mökkini lähimaastossa sijaitsevalla Mujulammella.
Lampi on reilun sadan metrin pituinen, soikeahko ja rannoiltaan soistunut. Joskus 60-luvulla kävin paikalla ensikerran naapurin kaiman kanssa mustia ahvenia narraamassa. Uskomatonta vaan, mutta niitä löytyy kaikista Suomen luonnon vesialtaista.
Sammal kasvoi monenlaista vihreää ja joukosta erottui hyvin punertavat kihokin lehdet. Nämä lihansyöjäkasvit siinä odottivat saalistaan.
Jotain pientä näyttäisi tarttuneenkin.
Tältä suolta ei ole odotettavissa litraakaan hillaa, mutta näytteet toki löytyi.
Lammen länsipäässä, kuusikorven varjossa oli maariankämmeköiden kasvupaikka. Niitä näytti olevan useampi kymmen. Pitkällä putkella sain kuvan vain kukinnosta.
Rantaturpeikko oli hirvien tallaama ja syykin siihen löytyi tästä. Irtonainen vehka oli jäänyt syömättä.
Pohjoisrannan hillat olivat jo kypsiä. Sainpa herkutella kourallisen.
Ketokultasiivet kisailivat sammalten päällä.
Johtuiko suht voimakkaasta tuulesta, mutta sudenkorentoja oli niukalti. Nämäkään harvat eivät malttaneet laskeutua paikoilleen.
Pienikin on kaunista ja tunnissa voi nähdä paljon, kun ei odota mitään suurta ja raflaavaa. Suon värit ovat moninaiset eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Syksyllä sitten paneuduttakoon niihin enempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti