keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2014 alkaa Hiidenvuorelta

Kolme koiraa, kaksi naista ja vanha vaari käyttivät vuoden 2014 ensimmäisen päivän valoisen ajan retkeen Iitin Hiidenvuorelle. Olosuhteet olivat poikkeukselliset, ei lunta ei jäätä, lämpötilakin neljä astetta plussalla. Hiidenvuori sijaitsee Lyöttilän kylässä Kymijoen Hiidensaarella. Saarelle on autotie. Parkkipaikalta johtaa hyvä polku kohti vuoren lakea. Jyrkimmille osuuksille on rakennettu puiset portaat. Kävelymatkaa jää alle kilometrin.


Graniittinen Hiidenvuori on kestänyt jäävuorten ja aikain kulutusta ympäristöään paremmin. Vuoren monelta puolen pystysuorat seinämät kohoavat 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta mitaten  ja meren pinnan tasoon on sata metriä.


Laelta aukeavat upeat näköalat. Capo sai poseerata useammankin kuvaruudun täytteenä.


Cara ja Cheri eivät malttaneet juurikaan olla kuvattavina. Tälle lavalle iittiläiset kuskaavat pitkin polkua ja portaita kesäkuussa pianon. Tiettynä iltana laella pidetään laadukas konsertti. Aiheesta enemmän Hiidenvuori-blogista: http://hiidenvuori.blogspot.fi/


Päivän pilviverho oli ehkä joulukuisia hieman ohuempi ja valosta sai jo jonkun aavistuksen. Tosin kotimatkalla pimeni ja taivaalta alkoi tulla vettä.


Saniaiset ne jaksaa aina vihertää, talvellakin.


Lumesta tai jäästä ei todella ollut tietoakaan. Onko maisemissa asustellut joskus hiisi? Siitä ei ole tietoa eikä siitäkään, että laella olisi joskus ollut muinainen linnake. Vuoren muoto ja sijainti puoltavat tätä oletusta. Lähitienoolta löytyy kuitenkin runsaasti todistusaineistoa kivikautisesta asutuksesta. Jossain sijaitsee geokätkökin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti